Netflixin Stranger Things -sarjan 2. kausi on aiempaa synkempi ja pelottavampi

19.06.2017 20:06 | Muropaketin toimitus | 1831

Tekijät lupaavat uusien jaksojen olevan myös kunnianhimoisempia.

Netflixin nostalgiapläjäys Stranger Things oli viime kesän suosituimpia sarjoja, joten odotukset 31. lokakuuta tarjolle tulevaa kakkoskautta kohtaan ovat melko korkealla. Vastaava tuottaja Shawn Levy kertoo nyt The Hollywood Reporterin haastattelussa mitä on luvassa, spoilaten ykköskauden tapahtumia.

“Kakkoskausi on ehdottomasti synkempi. Jos ykköskausi oli pelottava, niin kakkonen on vielä kauheampi, ja kunnianhimoisemman näköinen.”, Levy sanoo. Tyottaja myös toteaa, että jotkut faneista saattavat pettyä esimerkiksi siihen, että heillä ei ole aikomustakaan tuoda Barbin hahmoa takaisin.

Halloweenina jatkuvassa Stranger Thingsissä nähdään muun muassa Winona Ryder, David Harbour, Finn Wolfhard, Millie Brown, Gaten Matarazzo, Caleb McLaughlin, Noah Schnapp, Natalia Dyer, Cara Buono, Charlie Heaton ja Matthew Modine. Uusina kasvoina mukaan liittyvät Sadie Sink, Dacre Montgomery, Brett Gelman, Linnea Berthelsen, Sean Astin ja Paul Reiser.

Muropaketin uusimmat