Uusimmat

Sama supersankari nähdään sekä X-Men: Days of Future Pastissa että The Avengers 2:ssa

24.05.2013 08:16 Muropaketin toimitus

Elohopea

Jo aikaisemmin on paljastettu, että sekä Marvel Studiosilla että 20th Century Foxilla on filmatisointioikeudet supersankarikaksosiin Purppuranoita ja Elohopea. Nyt hahmot aiotaan tuoda valkokankaalle kahdessa eri elokuvassa, mutta miten?

Ensi vuonna ilmestyvän X-Men: Days of Future Pastin ohjaaja Bryan Singer on ilmoittanut Twitterissä kiinnittäneensä Kick-Assista tutun Evan Petersin Elohopean rooliin ”Ennen kuin hän oli Kostaja, hän oli vain TODELLA nopea kakara”, ohjaaja pohjusti paljastustaan. Sarjakuvissa, joihin Days of Future Past muiden Foxin X-leffojen tavoin löyhästi pohjautuu, Elohopea on mutanttipahis Magneton poika. Sikäli hahmon tuominen mukaan tarinaan on perusteltua.

Erityisen mielenkiintoiseksi Bryan Singerin Elohopea-paljastuksen tekee The Avengers 2.

Ohjaaja Joss Whedon ja tuottaja Kevin Feige ovat jo vahvistaneet, että Elohopea ja siskonsa Purppuranoita nähdään The Avengers 2:ssa. 20th Century Fox siis omistaa lähtökohtaisesti filmatisointioikeudet Marvelin mutanttisarjakuviin, mutta poikkeuksellisesti Marvel on pidättänyt itselleen oikeuden käyttää joitakin hahmoja myös omissa elokuvissaan. Marvel ei tosin saa The Avengers 2:n Elohopean ja Purppuranoidan kohdalla viitata mitenkään mutanttiuteen tai Magnetoon.

The Avengers 2 on vielä käsikirjoitusvaiheessa, joten nähtäväksi jää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tiettävästi Elohopealla EI aiota rakentaa siltaa X-Men-elokuvasarjan ja The Avengersin välille, joten joko Marvel Studios luopuu suunnitelmistaan hahmojen suhteen TAI yleisö saa nähdä kaksi erilaista tulkintaa Elohopeasta. Hitflix-sivuston mukaan vaihtoehdoista jälkimmäinen on oikea, mutta odotellaan nyt vielä virallista tietoa…

X-Men: Days of Future Past saa ensi-iltansa heinäkuussa 2014, The Avengers toukokuussa 2015.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider & Hitflix