Uusimmat

Sylvester Stallone on tekemässä omaa supersankarielokuvaansa – Saa seuraa 13-vuotiaasta nyrkkeilijätähdestä

11.02.2020 18:00 Muropaketin toimitus

Nuori nyrkkeilijätähti Javon Walton liittyy Sylvester Stallonen seuraan supersankarijännärissä Samaritan.

Deadline uutisoi, että Javon “Wanna” Walton on kiinnitetty Sylvester Stallonen tähdittämään elokuvaan nimeltä Samaritan. Walton esittää elokuvassa Stallonen rinnalla toista pääosaa. Hänen roolihahmonsa on myyttinen supersankari, joka katosi 20 vuotta sitten traagisesti, mutta paljastuu olevan edelleen elossa.

Walton on aiemmin esiintynyt HBO:n teinisarjassa Euphoria. Myöhemmin tänä vuonna hänet nähdään Amazonin sarjassa Utopia. Hän on nuorten sarjan olympialupaus nyrkkeilyssä, joka on voittanut lukuisia nuorten nyrkkeilyn mestaruuksia Yhdysvalloissa.

Julius Averyn (Overlord) ohjaaman ja Bragi F. Schutin käsikirjoittaman Samaritanin muissa rooleissa nähdään muun muassa Martin Starr, Pilou Asbæk, Dascha Polanco ja Moises Arias. Elokuva on määrä julkaista 11. joulukuuta.