Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro: Huippusuositut ja katsojien rakastamat elokuvat saavat oman Oscar-palkintonsa – ja se on monen mielestä väärin

09.08.2018 09:21 Aki Lehti

Oscarit

Yhdysvaltain elokuva-akatemia aliarvioi blockbuster-elokuvia uudella palkintokategorialla.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia kertoo jo nyt vuoden 2020 Oscar-gaalan ajankohdan olevan jo 9. helmikuuta, joka lyhentää ajan ehdokkaiden julkistamisesta itse gaalaan vain kahteen viikkoon. Vielä ensi vuonna gaala järjestetään tuttuun tapaan helmi-maaliskuun vaihteessa. Tarkka päivä on 24.2.2019.

Show’hun ollaan tekemässä myös muutoksia, sillä televisoitavaa gaalaa ollaan lyhentämässä neljän tunnin mitasta kolmeen, joilloin suuri yleisö ei näe osaa ”vähemmän merkittävien” palkintojen jakamisesta lainkaan.

Suurin uutinen on kuitenkin se, että akatemia lanseeraa uuden palkintokategorian nimeltään Best Achievement in Popular Film, eli parhaan suositun elokuvan Oscarin. Ei niin yllättäen uutinen on jo herättänyt voimakkaita tunteita elokuvafanien keskuudessa, joista monet ovat sitä mieltä, että moinen kategoria on kaikkea muuta kuin mitä Oscareiden kuuluisi edustaa.

Viime vuosina Oscareissa ei ole juurikaan palkittu huippumenestyneitä blockbuster-elokuvia ja gaalan katsojamäärät ovat romahtaneet. Monien mielestä uudessa kategoriassa on kyse vain siitä, että ABC-kanava haluaa valtavirtayleisön jälleen innostuvan Oscareista ja hamuaa gaalalle lisää katsojia.

Suurin ongelma tässä on se, että uusi kategoria vähentää niiden harvojen suosittujen elokuvien saavutuksia, jotka pääsevät ehdolle parhaan elokuvan kategoriaan tai voittavat sen. Uuden palkinnon myötä on myöskään enää turha haaveilla esimerkiksi supersankarielokuvien olevan ehdolla parhaaksi elokuvaksi, koska ne huippusuosittuina menevät automaattisesti ehdolle uuteen palkintokategoriaan.

Parhaan suositun elokuvan Oscar-palkinto on saanut kritiikkiä jo myös siitä, että kyseiset elokuvat tahkovat jo mielettömiä määriä rahaa, eivätkä tarvitse enää lisää näkyvyyttä Oscarien avulla. Palkinto tuntuu myös jotenkin lohdutuspalkinnolta, aivan kuin Akatemia haluaisi sanoa että ”huippumenestynyt leffanne oli todella hyvä, mutta ei sillä ole mitään asiaa kisaamaan oikeista palkinnoista”.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat