Uusimmat

Tyly viikonloppu Suomen leffateattereissa – kaikki ensi-illat floppasivat

05.04.2016 08:55 Muropaketin toimitus

Suomessa sai viime perjantaina ensi-iltansa neljä uutta elokuvaa. Yksikään niistä ei onnistunut kipuamaan lähellekään katsojatilastojen kärkeä.

Viikonlopun ensi-illoista parhaiten menestyi J Blakesonin ohjaama 5. aalto 3 011 katsojalla. Hurrattavaa ei tässä tuloksessa ole, ja nuorisolaisseikkailu sijoittuikin TOP 20 -listalla vain sijalle kuusi.

Vaikka elokuvassa oli mukana ”Matti Nykänen”, ei Taron Egertonin ja Hugh Jackmanin draamakomedia Eddie the Eagle kolahtanut suomalaisiin. 2 516 katsojalla elokuva ylsi viikon yhdeksänneksi katsotuimmaksi.

Alex Proyasin ohjaama, Dome.fi:ssa lyttyyn haukuttu Gods of Egypt avasi 1 465 katsojalla sijoittuen listan kahdenneksitoista. Elokuva floppasi USA:ssa ja teki sen nyt sitten Suomessakin.

Viikonlopun neljäs ensi-ilta – ja niistä ehdottomasti laadukkain – Mustang avasi 917 katsojalla ja oli seitsemänneksitoista katsotuin.

Lue myös:

Suomen katsotuimmat elokuvat TOP 10 viikolla 13/2016

Muropaketin uusimmat