Uusimmat

Kokeiltua: LG Easy Smart H410

23.12.2015 17:19 Juha Kokkonen

Viime vuosikymmen oli simpukkamallisten puhelimien kulta-aikaa, jolloin mm. Motorolan kurssi lähti uuteen nousuun suosittujen Razr-sarjan puhelimien myötä. Simpukkapuhelimien edut olivat tuohon aikaan selvät – suurempi näyttö ja näppäimistö saatiin mahdutettua kompaktiin tilaan ja samalla ne pysyivät myös suojassa, kun puhelinta ei käytetty. Älypuhelimien esiinmarssin myötä (ensin Symbianin, sitten iPhonen johdolla) simpukkapuhelimien asema heikkeni ja tämän vuosikymmenen puolella niiden tarjonta Suomessa on hiipunut lähes olemattomiin.

Japanissa simpukkamallisten puhelinten suosio on pysynyt yllä myös älypuhelinten aikakaudella, mutta Eurooppaan ja pohjoismaihin kyseistä puhelintyyppiä ei ole juurikaan eksynyt. LG:n elokuussa esittelemä Easy Smart H410 on kuitenkin harvinainen poikkeus, sillä kyseessä on täysiverisellä Android-käyttöjärjestelmällä varustettu simpukkamalli. LG markkinoi Easy Smartia Suomessa erityisesti iäkkäämmille käyttäjille suunnattuna pehmeänä laskuna älypuhelimien maailmaan. Laitteen mainoslauseissa vilisee käsitteet yksinkertaisempi käyttöliittymä, suuret kuvakkeet, pikapainikkeet sekä fyysinen näppäimistö.

lg_easysmart_0

Suomessa Easy Smart saapui kauppoihin syyskuussa 199 euron suositushintaan. Tämän artikkelin julkaisuhetkellä joulun korvilla laite on saatavilla Muropaketin hintavertailun mukaan edullisimmillaan 158 euron hintaan. Värivaihtoehtoja ovat tummansininen ja tummanpunainen.

Tässä artikkelissa katsastamme LG Easy Smartin lyhyen ”kokeiltua”-katsauksen muodossa.

lg_easysmart_1

Easy Smartin pakkaus on varsin kompakti ja se noudattaa puna-valkoista värimaailmaa. Pakkauksen kannessa on selkeä kuva tuotteesta. Ominaisuuksia pakkauksen pinnassa on sen sijaan lueteltu heikohkosti, sillä oikeasta kyljestä löytyy lähinnä tieto näytön koosta, järjestelmäpiirin tyypistä ja LTE-yhteydestä. Testikappaleemme pakkauksessa laite on nimetty Wine Smartiksi, jota käytetään tuotenimenä ulkomaisilla markkinoilla. Pakkauksen toimitussisältöön kuuluu puhelimen ohella halvan tuntuiset muoviset nappikuulokkeet mikrofonilla, micro-USB-kaapeli, pienikokoinen verkkovirtalaturi, pikakäyttöopas (myös suomenkielellä) ja takuutiedot. Laturi syöttää virtaa 0,85 ampeerin edestä, joka on nykypäivänä varsin vähän.

lg_easysmart_2

Kun Easy Smartin saa ensimmäistä kertaa käteensä, nousee pintaan nostalgiset tunnelmat. Puhelimen ollessa suljettuna se näyttää aivan tavalliselta, joskin ehkä hieman tavanomaista suurikokoisemmalta, simpukkamalliselta puhelimelta. Ulkopuolen muovikuorien pinnassa on nahkaa imitoiva pintakuviointi ja pinta tuntuu aavistuksen kumimaiselta, joka parantaa hieman otetta laitteesta. Kyljissä ja yläpäädyssä näkyvä hopeanvärinen muovipinta on saanut harjattua alumiinia imitoivan viimeistelyn. Easy Smartin rakenne tuntuu perustukevalta, mutta väänneltäessä ja puristellessa siitä saa irtoamaan natinoita.

LG ilmoittaa Easy Smartin ulkomitoiksi (suljettuna) 117,7 x 58,7 x 16,6 mm ja painoksi 143 grammaa. Kyseessä on siis hieman iPhone 5s:ää pienempi kapistus, joka on kuitenkin 1,5-2 kertaa nykypäivän älypuhelimia paksumpi. Paksuudestaan huolimatta Easy Smart sujahtaa vaivatta housujen taskuun ja kulkee vaivatta mukana.

Easy Smartin kannen vasemmassa alanurkassa on pieni pyöreä moniväriledi, joka ilmoittaa saapuneista ilmoituksista, puheluista ja viesteistä. Erillistä käyttöä helpottavaa ilmoitusnäyttöä ulkopuolelta ei kuitenkaan löydy. Onneksi käyttäjä voi valita vastataanko puheluihin läpän avaamalla vai näppäintä painamalla, joka mahdollistaa soittajan esikatselun ennen puheluun vastaamista.

lg_easysmart_3

Easy Smartin takakuori näyttää pitkälti samalta kuin etupuoli. Eroavaisuutena ovat lähinnä vaalea LG:n logo sekä yläosassa sijaitseva kamera kehyksineen. Kameran mustaan kehykseen on sijoitettu melko heikkotasoinen kaiutin oikeanpuoleisen ritilän taa sekä mikrofoni vasemman ritilän taa. Kiinteätarkenteisen takakameran tarkkuus on kolme megapikseliä (2048 x 1536) ja se kykenee taltioimaan myös VGA-tasoista videota. Kuvanlaatu on nykymittapuulla vaatimatonta eikä riitä erillisen digikameran korvaamiseen (mallikuva 1, mallikuva 2). Laitteen vasemmasta kyljestä löytyy äänenvoimakkuuden säätöpainike ja oikean kyljen yläosasta 3,5 mm ääniliitäntä.

Easy Smartin sisältä löytyy nykymittapuulla lähtötason rautaa. Järjestelmäpiirinä on Snapdragon 210 (MSM8909), joka sisältää neljä 1,1 GHz maksimikellotaajuudella toimivaa vanhahtavaa Cortex-A7-prosessoriydintä sekä Adreno 304 GPU:n. RAM-muistia on yksi gigatavu ja sisäistä tallennustilaa vähäiset neljä gigatavua, josta vain noin 1,5 Gt on jäljellä käyttäjän hyödynnettäväksi. Onneksi puhelimesta löytyy sentään micro-SD-muistikorttipaikka, jonka avulla jo lähtötilanteessa loppumaisillaan olevaa tallennuskapasiteettia voi kasvattaa. Easy Smartin keskeisimpiin yhteysominaisuuksiin lukeutuu 4G-mobiiliverkkoyhteys, Wi-Fi 802.11 b/g/n, Bluetooth 4.1 ja A-GPS. Varustukseen lukeutuu myös FM-radio.

lg_easysmart_6

Takakuori on irrotettavaa mallia ja sen alle piiloutuu 1700 mAh Li-ion-akku (6,5 Wh) sekä micro-SIM- ja micro-SD-korttipaikat. SIM-korttipaikka sijaitsee akun alla, mutta oikeassa kyljessä sijaitsevaan muistikorttipaikkaan pääsee käsiksi myös akkua irrottamatta. Akku on nykymittapuulla melko pieni, mutta toisaalta Easy Smartin rakenteen ja rautaominaisuuden huomioiden ihan hyvän kokoinen. Akun lataaminen tapahtuu puhelimen alapäädyssä sijaitsevan micro-USB-liitännän kautta.

lg_easysmart_4

Easy Smartin kansi avautuu perinteisen simpukkapuhelimen tapaan ja kokonaismittaansa ojentautuneena kyseessä on melkoisen pitkä puhelin (noin 22 cm). Kannen jousimekanismi toimii melko jouheasti ja vetäisee näytön yläasentoon viimeisen kymmenen asteen matkalla. Sulkeutuessa mekanismi puolestaan imaisee kannen kiinni viimeisen 20 asteen matkalla. Puhelimen sisäpinnoilta löytyy laaja valikoima erilaisia materiaaleja. Reunoilla kiertää hopeanvärinen muovi, näytön kehys on kiiltävän musta, näppäimistön tausta on ulkokuoren tapaista siniharmaata nahkajäljitelmää, näppäimet ovat sileäpintaista hieman joustavaa muovia ja navigointipainike puolestaan metallia imitoivaa uritettua muovia. Näytön yläpuolelta löytyy 0,3 megapikselin kamera, jonka kuvanlaatu on vaatimaton (mallikuva).

Kuten simpukkapuhelimien konseptiin kuuluu, sisäpuolen yläpuoliskoon on sijoitettu puhelimen näyttö ja alapuoliskoon fyysinen näppäimistö, joka on älypuhelimissa varsin harvinainen ominaisuus. IPS LCD -tekniikkaan perustuva 3,2-tuumainen näyttö on tarkkuudeltaan 320×480 pikseliä ja se tukee monikosketusta. Valitettavasti näyttö on laadultaan nykymittapuulla varsin heikko. Värimaailma on hieman hailakka ja matala pikselitiheys (180 PPI) tekee yksityiskohdista puuroutuneita. Ehkäpä suurin miinus liittyy kuitenkin katselukulmiin, jotka ovat suoraan sanottuna luokattomat. Jo muutaman kymmenen asteen poikkeama pystysuorasta katselukulmasta aiheuttaa kontrastin merkittävää muuttumista ja pidemmälle mentäessä kuva muuttuu negatiiviksi. Näytön käyttäminen vaakatasossa on lähes mahdotonta kuvan vääristymisen vuoksi. Positiivisina puolina kirkkauden saa säädettyä tarvittaessa kohtalaisen korkeaksi ja kosketuksentunnistus toimii ongelmitta.

lg_easysmart_5

Fyysinen taustavalaistu näppäimistö on Easy Smartissa keskeinen ominaisuus ja myyntivaltti. Näppäimistö on varsin suurikokoinen, sillä mittaustemme mukaan sen ulkomitat ovat noin 85 x 47 mm, ja siihen on sijoitettu painikkeita kahdeksaan riviin sekä kolmeen sarakkeeseen. Näppäinten tuntuma on varsin onnistunut – terävä, lyhytliikkeinen ja riittävän vasteikas. Näppäimet jakautuvat periaatteessa kolmeen ryhmään – alaosan perinteisiin numero- ja puhelinnäppäimiin, keskiosan navigointi- ja pikavalintapainikkeisiin sekä yläosan Androidin navigointipainikkeisiin.

Näppäimistön numeronäppäimet ovat suurikokoisia ja selkeästi merkittyjä. Niiden avulla onnistuu perinteiseen tapaan niin puhelinnumeron näppäileminen kuin tekstin kirjoittaminenkin. Keskellä näppäimistön yläosaa sijaitseva pyöreä painike sisältää ylös, alas ja sivuille ohjastavat nuolinäppäimet sekä keskellä sijaitsevan valintanäppäimen. Vanhempien ihmisten kannalta olisi selkeämpää, jos nuolet olisi merkitty jollain tavoin näppäimen yhteyteen. Navinäppäimen molemmilta puolilta löytyy pikavalintapainikkeet, joihin on esiohjelmoitu viestit, kamera ja osoitekirja. Neljännen pikanäppäimen kohteen käyttäjä saa valita itse. Näppäimistön ylimmältä riviltä löytyvät Androidin tutut navigointipainikkeet. Vanhempien käyttäjien kannalta myös niiden yhteydessä selkeämmät logot olisivat olleet paikallaan (vaikkapa talo ja paluunuoli ympyrän ja kolmion tilalla).

Näppäimistön suuren fyysisen koon vuoksi sen kattaminen yhdellä kädellä on suurikätisimpiä lukuun ottamatta mahdotonta. Käytön kannalta näppäimistö jakautuu käytännössä kahteen osaan – alaosan numeronäppäimistöön ja yläosan navigointipainikkeisiin. Puhelinta on käytännössä liu’utettava kädessä niiden välillä liikkuessa, joka ei ole erityisen kätevää ja aiheuttaa riskin puhelimen lipeämisestä kädestä. Tästä syystä Easy Smartia huomaakin näppäilevänsä mieluusti kahdella kädellä. Kirjoittaminen onnistuu kuitenkin moitteetta yhdellä kädellä, kunhan on valmis opettelemaan perinteisen numeronäppäimistöllä tapahtuvan kirjoitustyylin. Numeronäppäimistöön on myös piilotettu pikatoimintoja, sillä tähteä pohjassa pitämällä avautuu Androidin ilmoitusvalikko ja risuaitaa pohjassa pitämällä puhelimen värinähälytys kytkeytyy päälle.

lg_easysmart_softa1

lg_easysmart_softa2

LG on valinnut Easy Smartiin melko tuoreen Android 5.1 -käyttöjärjestelmän (vaikka Marshmallow onkin jo julkaistu), joka on positiivinen asia tämän hintaluokan puhelimessa. Pienikokoisesta näytöstä ja puhelimen ensisijaisesta kohderyhmästä johtuen LG on muokannut käyttöliittymää sekä perussovelluksia paremmin käyttötarkoitukseen sopiviksi. Oletuksena puhelimessa on käytössä EasyHome-kotinäkymä, jossa kuvakkeet ovat suurikokoisempia ja helppokäyttöisempiä ja käyttöliittymä on kokonaisuudessaan tehty helpommin näppäimistöllä navigoitavaksi. Toteutus on siltä osin onnistunut, että käyttöliittymästä on saatu Androidin mittapuulla varsin selkeän näköinen ja siitä huolimatta siitä löytyy kaikki täysiverisen älypuhelimen toiminnot. Vaihtoehtoisesti asetuksista voi myös kytkeä päälle tavallisen kotinäkymän, jossa välilehtien 4×4 ruudukko on käyttäjän vapaasti muokattavissa kuvakkeiden ja widgettien suhteen.

lg_easysmart_softa3

Vaikka käyttöliittymässä onkin otettu huomioon helppokäyttöisyys, selkeys ja käytettävyys fyysisellä näppäimistöllä, ei kaunis ajatus kanna normaalissa älypuhelinkäytössä loppuun asti. Tämän huomaa välittömästi siinä vaiheessa, kun käyttäjä astuu LG:n vakiosovellusten (esim. puhelin, viestit, galleria, nettiselain ja osoitekirja) ulkopuolelle esimerkiksi Googlen perussovelluksiin (Maps, Drive, YouTube). Tässä vaiheessa käyttäjä on pakotettu käyttämään pienikokoista kosketusnäyttöä, joka saattaa olla etenkin vanhemmalle käyttäjäkunnalle hankalaa tai jopa mahdotonta. Puhelin jopa itse ilmoittaa kyseisten sovellusten ensimmäisellä käyttökerralla, että sovellus on suunniteltu käytettäväksi kosketusnäytöllä.

Lisäksi kuten vasemmanpuoleisesta kuvankaappauksesta voi havaita, joidenkin älypuhelimille keskeisten sovellusten, kuten nettiselaimen, käyttö on pieneltä näytöltä varsin ahdasta. Sivua voi selata nuolinäppäimillä ja puhelin näyttää valitun linkin punaisella kehyksellä varustettuna. Sivun sisältöä voi zoomata näppärästi äänenvoimakkuuden säätöpainikkeilla, mutta kuvassa TaskuMuron etusivu on siitä huolimatta niin pieneksi zoomattuna kuin mahdollista.

 

Käyttökokemukset & yhteenveto

lg_easysmart_7

Testasin Easy Smartia normaalikäytössä yhden päivän ajan ja sen lisäksi annoin laitteen kokeiltavaksi muutamalle iäkkäämmälle henkilölle, joista nuorin oli 50- ja vanhin 85-vuotias.

Henkilökohtaisesti en päässyt sinuiksi fyysisen näppäimistön ja kosketusnäytön välisen suhteen kanssa. Puhelimen toimintakonsepti huomioiden on hullunkurista, että vähänkään monipuolisemmassa käytössä pelkkä näppäimistön näpelöiminen ei riitä, vaan käyttäjä on pakotettu hipelöimään myös kosketusnäyttöä. Tällöin fyysinen näppäimistö ja pieni kosketusnäyttö muodostuvat ainoastaan hidasteeksi. Vaikka vanha numeronäppäimistöllä kirjoittamisen taito palasikin varsin nopeasti selkärangasta, totesin sen olevan auttamattoman hidasta nykyaikaisiin kuvaruutunäppäimistöihin nähden. Totesin jopa pienen 3,2-tuumaisen näytön kuvaruutunäppäimistön käyttämisen sujuvan nopeammin kuin numeronäppäimistöllä kirjoittamisen.

Laitteen pituudesta johtuen Easy Smart tuntuu numeronäppäimistöä yhdellä kädellä käytettäessä yläpainoiselta ja hieman epävakaalta. Vaikka kosketusnäytön operointi olisikin koon puolesta yhdellä kädellä täysin mahdollista, on se käytännössä todella hankalaa, sillä puhelimen alaosan paino vääntää laitetta ”pois kädestä”. Läppämekanismin avaaminen ja sulkeminen onnistuu pienen harjoittelun jälkeen ongelmitta yhdellä kädellä.

Vanhemmat testihenkilöt kritisoivat kautta linjan fyysisen näppäimistön ja kosketusnäytön muodostavaa sekavaa vaikutelmaa – tosin eri ikäluokat hieman eri syistä. Nuoremman pään 50-60 vuotiaat testaajat ymmärsivät paremmin numeronäppäimistön ajatuksen, sillä he olivat tottuneet aikanaan kirjoittamaan tekstiviestejä sellaisen avulla tavallisella puhelimella. Normaalia älypuhelinta päivittäin käyttävät 50-60-vuotiaat testihenkilöt pitivät fyysistä näppäimistöä lähinnä hidasteena ja näyttöä kooltaan liian pienenä älypuhelinkäyttöön. Testihenkilöistä nuorin (50-vuotias), saattoi tosin kuvitella käyttävänsä fyysistä näppäimistöä työolosuhteissa. 85-vuotias kehui numeronäppäimien selkeitä merkintöjä, mutta piti suurta näppäinmäärää sekä niiden yhteistoimintaa näytöllä näkyvän käyttöliittymän suhteen erittäin sekavana. Lisäksi hänestä Android-käyttöjärjestelmä tuntui käyttöä helpottavista kustomoinneista huolimatta liian monimutkaiselta. Näytöllä näkyneet pienimmät objektit koettiin myös liian pieniksi heikompinäköisten silmille.

Puhelimen toimintakonsepti huomioiden on hullunkurista, että vähänkään monipuolisemmassa käytössä pelkkä näppäimistön näpelöiminen ei riitä, vaan käyttäjä on pakotettu hipelöimään myös kosketusnäyttöä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että otimme LG Easy Smartin mielenkiinnolla kokeiltavaksi, mutta valitettavasti se ei onnistunut luomaan positiivista kokonaisvaikutelmaa. LG:n ajatus Easy Smartin taustalla on hyvä, mutta valitettavasti toteutus on puutteellinen ja vaikuttaa siltä, että simpukkatyyppinen rakenne ei sovi kovinkaan hyvin yhteen älypuhelinkäyttöjärjestelmän kanssa. Rautaominaisuuksiltaan Easy Smart on lähes kaikilta osin puolet halvemman älypuhelimen tasolla. Järjestelmäpiiri on Snapdragon-perheen tehottomin malli, näytön kuvanlaatu on heikko eikä kamerassakaan ole kehumista. Vaikuttaa siltä, että fyysisen näppäimistön ja simpukkarakenteen takia on tehty liikaa kompromisseja lähes kaikilla muilla osa-alueilla.

Allekirjoittaneen sekä testihenkilöiden kokemusten perusteella Easy Smart yrittää olla kahta asiaa onnistumatta kummassakaan kunnolla. Se on liian hankalakäyttöinen sekä älypuhelimeksi että peruspuhelimeksi – tosin eri syistä. Iäkkäämmille vanhuksille älypuhelinkäyttöjärjestelmä saattaa olla liikaa ja 50-65-vuotiaille tavallinen kosketusnäytöllinen älypuhelin on todennäköisesti parempi vaihtoehto, vaikka kuvaruutunäppäimistö saattaisikin tuntua aluksi hankalalta ajatukselta. Easy Smartille sopivaksi käyttäjäksi jää lopulta lähinnä henkilö, joka hahmottaa Android-käyttöjärjestelmän toimintaperiaatteen, ei välitä puhelimen heikoista rautaominaisuuksista sekä haluaa ehdottomasti älypuhelimensa fyysisellä numeronäppäimistöllä.

Hyvää

  • Androidin yksinkertaistettu käyttöliittymä toimii kohtalaisesti näppäimistöllä ohjastaen
  • Melko sujuvasti toimiva käyttöjärjestelmä
  • Sopii mukavasti taskuun
  • Fyysinen näppäimistö mahdollistaa perinteisen kirjoitustavan älypuhelimessa
  • Pikanäppäimet
  • Turvatoiminnot iäkkäille ihmisille

Huonoa

  • Pieni ja heikkotasoinen näyttö
  • Ei näytön kirkkauden automaattisäätöä
  • Hintaan nähden heikkotasoinen järjestelmäpiiri
  • Hävyttömän pieni vapaa tallennustila
  • Heikkolaatuiset kamerat
  • Kaikki toiminnot eivät ole ohjastettavissa pelkältä näppäimistöltä
  • Iäkkäämmät testihenkilöt totesivat kosketusnäytön ja näppäimistön yhteiskäytön sekavaksi
  • Navigointipainikkeiden epäselvät merkinnät vanhempien käyttäjien kannalta
  • Ei ilmoitusnäyttöä laitteen ulkopinnassa

 

 

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat