Googlen toisen Android 8.1 Developer Previewin pitäisi aktivoida Pixel 2 -puhelimien apusuoritin

29.11.2017 12:37 | Muropaketin toimitus

Googlen Pixel 2 ja Pixel 2 XL -puhelimien tiedetään sisältävän oman, ylimääräisen Pixel Visual Core -apupiirin. Sen odotettiin aktivoituvan jo Android 8.1:n edellisessä testiversiossa, mutta Google säästi sitä toiseen testiversioon.

Uuden piirin on tarkoitus tehostaa puhelimella otettujen kuvien HDR+-prosessointia. Sen myötä kuvauksen pitäisi olla viisi kertaa nopeampaa, dynaamisen HDR+ alueen entistä laajempi ja kuvaamisen virrankulutuksen tulisi laskea.

Pixel Visual Core aiotaan lisäksi valjastaa Neural Networks API -rajapinnan kautta koneoppimiseen kolmannen osapuolen applikaatioita varten. Uuden API:n katsotaan ounastelevan Googlen lisäävän vastaavia piirejä muihinkin puhelimiin tulevaisuudessa, kertoo ArsTechnica.

Uuden Developer Previewin ei muutoin kerrota sisältävän erityisemmin uutta edelliseen päivityksen testausversioon verrattuna. Lopullista Android 8.1 -päivitystä on lupa odottaa joulukuun puolella.