Uusimmat

Microsoft ”potki” Huawein ulos Windows Phone 8 -lanseerauksesta

01.11.2012 02:57 Muropaketin toimitus

Huawei WPJotkut varmasti ihmettelivät, miksi Microsoft lanseerasi Windows Phone 8 -mobiilikäyttöjärjestelmänsä ilmoitettua kapeammalla puhelinvalikoimalla. Yksi aiemmin julkaisukumppaneiksi nimetyistä valmistajista nimittäin oli poissa joukosta. WP8:n ensiesittelyn yhteydessä Microsoft nimesi lanseerauskumppaneikseen HTC:n, Huawein, Nokian ja Samsungin. Kiinalaista Huaweita ei kuitenkaan näkynyt maanantaisessa tilaisuudessa.

Syyksi tähän kerrotaan Yhdysvaltain väitteet Huawein aiheuttamasta uhasta maan kansalliselle turvallisuudelle. Aiemmin Yhdysvallat on väittänyt Huawein vakoilevan tuotteillaan USA:n kansalaisia ja valtiolla arvellaan olevan näppinsä pelissä myös Huawein jäämisessä pois San Franciscon lanseeraustilaisuudesta. ”Olemme yksi neljästä WP8-puhelinvalmistajasta emmekä voineet osallistua maailmanlaajuiseen lanseeraukseen”, kommentoi Huawein hallituksen puheenjohtaja Yu Chengdong Weibossa. Micorosftin mukaan kyse on muuttuneesta markkinointistrategiasta.

Takaiskuista johtuen kiinalaisten Huawein ja ZTE:n kerrotaan kehittävän omia älypuhelinkäyttöjärjestelmiään, joilla on tarkoitus haasta markkinoiden suurimmat tekijät. Huawein käyttöjärjestelmän kerrotaan olevan kehityksessä ja ZTE aikoo julkaista oman ohjelmistonsa vielä ennen vuoden loppua.

ZDNet, Microsoft ’kicks Huawei out’ of Windows Phone 8 global launch