Uusimmat

Uusi keksintö tekee älypuhelimien kosketusnäytöistä entistäkin kestävämpiä

09.06.2014 11:10 Teemu Hynninen

Käsi ylös, kuka on joskus rikkonut älypuhelimensa kosketusnäytön? Todennäköisesti aika moni. Nykyaikaisten älypuhelimien näytöt kestävät yleensä hyvin naarmuja, mutta pudotuksista ne selviävät huomattavasti harvemmin. Tulevaisuudessa tilanne voi kuitenkin olla toinen, sillä Akronin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen, läpinäkyvän kalvon, jota kuvaillaan nykyisin kosketusnäytöissä käytettävää ITO-ratkaisua (indium tin oxid) selvästi kestävämmäksi.

Yliopiston tutkijat ovat kehittäneet läpinäkyvistä elektrodeista koostuvan kalvon, jonka sanotaan mahdollistavan kirjaimellisesti pirstoutumattomat näytöt. Uusi kalvo kestää hyvin taivuttelua ja vääntelyä, ilman että sen ominaisuudet tai muoto kärsivät. Samalla se kuitenkin tarjoaa yhtä hyvän läpinäkyvyyden, kuin nykyisin käytössä oleva ITO-kalvo.

Kestävyys ei ole uuden kalvon ainoa etu. Sen hyvä taipuisuus mahdollistaa massatuotannon kätevissä rullissa, joka tekee siitä tutkijoiden mukaan jopa nykyisiä ratkaisuja edullisemman. Niinpä kalvosta uskotaan todellista haastajaa ITO:lle. Ikävä kyllä tutkijat eivät osanneet arvioida, milloin uusi kalvo mahdollisesti nähdään ensimmäisissä kuluttajatuotteissa.

Engadget, New film makes shatterproof phone screens a practical possibility

The University of Akron, Shatterproof screens that save smartphones