Uusimmat

Xiaomi julkisti ensimmäisen Android Go -mallinsa

30.01.2019 15:45 Muropaketin toimitus

Xiaomi on jo ennestään tullut tunnetuksi edullisista älypuhelimistaan. Uusi Redmi Go -puhelin lienee valmistajan tähän mennessä edullisin malli.

Android Go -käyttöjärjestelmä on optimoitu toimimaan hyvinkin heikkotehoisella raudalla, jonka vuoksi sillä varustettuja älypuhelimia voidaan myydä halvalla. Tähän mennessä Go-laitteita on nähty muun muassa Nokia-puhelimia valmistavalta HMD Globalilta sekä Samsungilta. Nyt vuorostaan Xiaomi on julkistanut ensimmäisen Android Go -puhelimensa, Redmi Go -mallin.

Twitter-julkaisun mukaan laitteessa on viisituumainen 720p-resoluutiolla toimiva näyttö, Snapdragon-suoritin, 3000 milliampeeritunnin akku, kahdeksan megapikselin pääkamera ja viiden megapikselin etukamera. Winfuturen mukaan aiemmat vuodot kertovat suorittimen olevan Snapdragon 425 ja muistimäärän olevan 1/8 gigatavua. Myös mobiilivuotaja Ishan Agarwal on julkistanut kuvan, joka puoltaa teknisten tietojen paikkansapitävyyttä.

Xiaomi ei ole vielä julkistanut laitteen virallista hintaa, mutta Winfuture uskoo sen asettuvan alle 80 euroon. Puhelin saapuu myyntiin ainakin aluksi Intiassa.