Nyt se paljastui: Shepard oli alun perin nainen
Mass Effect -sarjassa, kuten useimmissa BioWaren nykypeleissä muutenkin, pelaaja pääsee valitsemaan hahmonsa sukupuolen. Mainoksissa ja pelilevyjen kansissa komeilee kuitenkin vain jompaa kumpaa sukupuolta edustava sankari tai sankaritar, Mass Effectin tapauksessa sankari. Tämä ohjaa herkästi tekemään omia tulkintoja siitä, mikä onkaan päähenkilön kaanonin mukainen oikea sukupuoli.
Mass Effect -sankari Shepardista puhuttaessa yleinen oletus tuntuu olevan se, että Shepard on mies. Toki naispuolisella Shepardilla on oma sankka fanijoukkonsa. Nyt entinen Mass Effect -animaattori on paljastanut pienen tiedonmurusen, joka ilahduttanee jälkimmäistä ryhmää. Shepard oli nimittäin alun perin nainen.
Cooper twiittasi nimittäin kuvan aivan ensimmäisestä Mass Effect -animaatiotestistään. Kyseinen, Shepardin esiversion ensiesiintyminen on animaatiotesti juoksevasta naishahmosta. Myöhemmin Cooper tosin tarkensi, että kyseinen animaatiotesti oli kopioitu ja muokattu BioWaren Jade Empire -seikkailusta. Cooper myös korostaa, että BioWaren suunnitelmana oli alusta saakka sallia molemmilla sukupuolilla pelaaminen.
Lähde: Polygon
Lisää aiheesta
Naistenpäivän kunniaksi: kymmenen naissankaria
BioWare vihjailee tosissaan Mass Effect -trilogian uusintaversiolla