Arvostelu: Dishonored: Death of the Outsider on liian hintava yhden illan salamurhaseikkailuksi
Dishonored-pelisarja on tarjonnut mukavaa hiippailua ja salamurhailua pelaamisen kiinnostavimpiin kuuluvassa maailmassa. Tähän maailmaan palaa aina mielellään, joten Dishonored: Death of the Outsider vaikutti hyvin kiinnostavalta tapaukselta. Lopputekstien pyöriessä on todettava, että kyllähän se sitä olikin, mutta ei ehkä parhaimmillaan tässä muodossa.
Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Arkane Studios / Julkaisija: Bethesda Softworks / Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One / Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 1080 / Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Core i5-2400, 8 Gt muistia, GeForce GTX 660 / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 18
Arkane Studiosin Dishonored-pelit ovat kuin legendaaristen Thief-pelien henkisiä perillisiä. Upeaan viktoriaanisen Englannin ja steampunk-fantasian sekoitusta muistuttavaan maailmaan sijoittuvat pelit ovat tarjonneet paljon kiinnostavaa hiippailu sekä vapautta pelata, kuten haluaa.
Pelisarjan tuorein osa ei sinänsä petä, mutta kylläkin hämmentää. Se kun on kovin lyhyt ja muutenkin suppea, joten miksi se on julkaistu itsenäisenä pelinä?
Kuten pelin nimikin antaa ymmärtää, Death of the Outsider kertoo aika hämärän ja halluisen tarinan. Sen pääosassa nähdään Dishonored 2:sta tuttu kapteeni Billie Lurk, joka yhdessä hyvin arveluttavan opettajansa, Daudin, kanssa yrittää pistää pelin maailman sosiaalisia epäkohtia kuntoon yksi murha kerrallaan.
Kaksikko päätyy pelin alkajaisiksi kaikkein suurimman kohteensa jäljille, kun he päättävät korjata sen suurimman epäkohdan ja murhata Outsiderin, aiemmissa peleissä vierailleen yliluonnollisen paholaisen. Operaatio ei ole aivan helppo, joten se tietenkin vaatii hieman valmistelua.
Edessä on viiden tehtävän mittainen tarina, jonka aikana Billie Lurk seikkailee toinen toistaan ihmeellisemmissä paikoissa ryöstelemässä, vakoilemassa ja murhaamassa. Aiempien Dishonoredien tavoin pelityyli on vapaa. Oikeastaan ketään ei ole pakko tappaa, vaan pelaaja voi halutessaan hiippailla ryöstelemässä ja tainnuttamassa uhrejaan. Toisaalta kaikki vastaantulijat voi myös ihan hyvin murhata: siinä missä aiemmissa peleissä uhrien määrä vaikutti tarinan lopputulokseen, nyt sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä.
Viisi tehtävää ei ole paperillakaan paljon, eikä se ole sitä käytännössäkään, varsinkaan kun tehtäviä on oikeasti pikemminkin kolme. Ensimmäinen tehtävä kun on hyvin lyhyt ja viimeinen tehtävä taas tuntuu keinotekoiselta pelin pitkitykseltä. Jos ei aivan kamalasti aikaile ja kikkaile, Death of the Outsider on pelattu läpi yhdessä illassa ja aikaa jää vielä teekupposellekin. Ei välttämättä siis aivan supervahva suoritus 30 euron peliltä.
Billie Lurk on pelihahmona samaa pataa kuin edeltäjänsäkin, eli yliluonnollinen murhavakooja. Käytössä on niin perinteisiä aseita kuin yliluonnollisia kykyjäkin, jälkimmäisiä tosin vain kolme. Billie osaa heittää maastoon varjokuvan itsestään ja sitten vaihtaa paikkaa sen kanssa, eli käytännössä kivuta sellaisiin korkeuksiin, joihin ei muuten ylety. Lisäksi Billie pystyy muuttamaan muotoaan ja omaksumaan näkemänsä ihmisen muodon, jolloin voi huijata vartijoita ja ninjata itsensä paikkoihin, joihin Billiellä ei olisi pääsyä. Voimatrion viimeistelee kyky irtaantua ruumiistaan merkitsemään vihollisia ja etsimään salaisuuksia.
Asevalikoiman ehdoton ykköshitti on magneettimiina, joka aktivoituessaan nykäisee lähimmän vihollisen roikkumaan luokseen joko taintuneena tai hengettömänä, tuurista ja asetuksesta riippuen. Pelin läpäisyn jälkeen heitin itselleni Cheat Enginellä loputtoman määrän miinoja ja kävin ripustamassa koko kaupungin roikkumaan lyhtypylväisiin, mikä oli ehkä Death of the Outsiderin parasta sisältöä.
Lisää Dishonoredia ei ole koskaan huono juttu, mutta en ole Death of the Outsiderista hirveän huumassa. Se on sisällön määrään nähden kallis, eikä se sisältökään rehellisesti sanoen ole hirveän laadukasta, jos nyt ei huonoakaan. Perustasoa. Sellaista ihan OK pelattavaa, mutta ei mitään, minkä takia kannattaisi kamalasti panostaa.
Uudelleenpeluuarvo on myös hieman vähäinen. Kussakin tehtävässä on muutamia bonustavoitteita, joiden suorittamisesta palkitaan rahalla. Lisäksi läpipeluun jälkeen aukeava New Game+ -tila tarjoaa Billien käyttöön Dishonored 2:sta tuttuja taikavoimia, mutta eivät ne kamalasti auttaneet. En jaksanut pelata toistamiseen läpi.
Hymyni olisi aika paljon leveämpi, jos Death of the Outsider olisi vaikka 10-15 euron hintainen DLC-paketti Dishonored 2:een, mutta ilmeisesti tämä ovi sulkeutui, kun Dishonored 2 alitti myynneillään odotukset. Jos kumpikaan aiemmista Dishonoredeista on vielä pelaamatta, niistä irtoaa parempaa viihdettä ja ne todennäköisesti myös löytää jo alelaareista samaan hintaan. Alennusmyynnistä Death of the Outsiderinkin voi pokata hyvillä mielin mukaansa, mutta 30 euroa en siitä maksaisi.
DISHONORED: DEATH OF THE OUTSIDER
”Itsenäisenä pelinä julkaistu Dishonored-sarjan laajennus on viihdyttävä, mutta ylihintainen seikkailu.”
