Arvostelu Diablo 4 on taivaallisen upea peli suoraan helvetin syövereistä
Kesän odotetuimpiin pelijulkaisuihin lukeutuva Diablo 4 onnistuu samanaikaisesti uudistamaan itsensä sekä pysymään uskollisena juurilleen.
Julkaisupäivä: 6.6.2023
Studio: Blizzard Team 3 & Blizzard Albany
Julkaisija: Blizzard Entertainment
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation & Xbox
Pelaajia: 1-4
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arviota varten: 45 tuntia
Moninaisissa ongelmissa ryvettyneen Blizzard Entertainmentin kesän suurin pelijulkistus avaa viimein helvetin portit meille syntisille. Rakastetun Diablo-pelisarjan uusinta osaa on odotettu kuumeisesti jo vuosien ajan, eikä siinä välissä ilmestynyt mobiiliviritys herättänyt juuri rakkautta pelaajien keskuudessa – irtopäin massia sitten senkin edestä. Emosarjaan lukeutuvan Diablo 4:n on sen sijaan luvattu palauttavan luolastorymistelyn takaisin synkille juurilleen.
Diablo 4 ei ole kuitenkaan tuttu ja turvallinen jatko-osa, vaan pelisarjan rakenteita ravistellaan perusteellisesti. Merkittävin muutos aiempaan on panostus kerrontaan, joka ei ole koskaan ollut aiempien pelien vahvuus. Pelaajaa kuljetetaan tällä kertaa läpi välivideoiden, mielenkiintoisten hahmojen ja alati syventyvän maailman tämän jahdatessa Sanctuaryn luonutta Lilithiä.
Juonessa on paljon kaikuja sarjan rakastetuimpaan osaan, Diablo 2:een, jossa niin ikään seurattiin mysteeristä vaeltajaa läpi Sanctuaryn. Diablo 4:ssä ollaan yhtä lailla aina askel perässä vihan tyttärestä, mutta kerronta ei onneksi keskity pelkästään Lilithin takaa-ajoon, vaan myös tämän jälkeensä jättämään tuhoon. Hävityksen vanavedessä kuultavat tarinat ja nähtävät ihmiskohtalot kattavat laajan kirjon inhimillistä tuskaa, pelkoa ja vihaa, jotka kiteytyvät ennen kaikkea uusissa kiinnostavissa sivuhenkilöissä ja synkemmässä tunnelmassa.
Diablo 4 on ensimmäinen pelisarjan peli, joka onnistuu herättämään kiinnostuksen maailmaa kohtaan ja näkemään sen jonain muuna kuin vain monsterien lahtausareenana. Esimerkiksi Sanctuaryn uskonnon vaikutukset kattavat koko pelattavan alueen, mikä näkyy niin eri kansojen välisissä suhteissa kuin vielä henkilökohtaisemmalla tasolla yksittäisten henkilöiden pieteetissä. Uskoa käsitellään vahvasti myös tarinan laajemmissa teemoissa, mikä kiteytyy varsinkin juonen ytimessä olevan ennusteen tulkinnassa.
Puristit voivat toki edelleen skipata kaiken dialogin ja monet välivideot keskittyen puhtaasti demonien lahtaamiseen, jolloin Diablo 4 toimii kuin muut aiemmat osat. Siinä mielessä nelonen onnistuukin erinomaisesti kaksoistehtävässään tarjoamaan samanaikaisesti niin pelisarjan veteraaneja tyydyttävän aivottoman loottimätkinnän kuin asteen roolipelimäisemmän kokemuksen tätä kaipaaville (uusille) pelaajille.
Roolipelimäisyyttä edesauttaa siirtyminen avoimempaan maailmaan, jossa sivutehtäviä ja aktiviteetteja riittää sadoittain ja jotka auttavat hengittämään lisää syvyyttä maailmaan. Monet näistä on niputettu vielä yhteen pienemmiksi tarinakokonaisuuksiksi, jotka saattavat keskittyä esimerkiksi pienen druidiyhteisön tai yksittäisen manaajan kohtaloon. Samat henkilöt kulkevat siten läpi tehtäväketjujen ja tuntuvat aavistuksen persoonallisemmilta. Toki varsinaiset tehtävät koostuvat edelleen tutusta lahtauksesta ja keräilystä, mutta sitä kaipaaville niiden rinnalle on kirjoitettu nyt myös mielenkiintoista taustaa.
Selkeästä panostuksesta huolimatta Diablo 4:lle ei kannata odottaa silti palkintoja käsikirjoituksestaan, mutta ero aiempiin osiin on huomattava.
Avoimesta maailmasta saadaan kiittää myös peliin tuotuja pieniä MMO-piirteitä, jotka näkyvät ennen kaikkea maailmaa kansoittavissa muissa pelaajissa. Valtaosa pelin sisällöstä on silti suoritettavissa täysin yksin, ja oikeastaan vain isommat maailmapomot ja -tapahtumat vaativat perusjantterilta lisätukea muilta pelaajilta. Näitä ei kuitenkaan oltu aktivoitu vielä arvosteluversioon ja itse asiassa törmäsin koko 45 pelitunnin aikana tasan kahteen muuhun pelaajaan. Aiemmin järjestetyt betat antoivat kuitenkin hyvän kuvan, miltä julkaisuversio näyttäytyisi oikeasti, ja henkilökohtaisesti pidän MMO:n tarjoamasta eläväisemmästä maailmasta enemmän kuin aiempien osien autiomaasta.
Tähän väliin myös mainittakoon, ettei saadulla arvosteluversiolla voi mitenkään arvioida pelin servereiden julkaisukuntoa. Betat antoivat kuitenkin ymmärtää, että tämä puoli olisi tällä kertaa hoidossa, mutta en ihmettelisi, jos pientä köhimistä nähdään heti julkaisuviikonloppuna. Samoin myös pelin mikromaksupuoleen ei voi ottaa kantaa ennen pelin virallista julkaisua.
Pelattavuuden osalta Diablo 4 ei sen sijaan riko tutun addiktiivista silmukkaansa. Pelaajat valitsevat itselleen yhden viidestä uniikista hahmoluokasta, joilla on omat kykypuut ja erikoisuutensa. Näiden nahoissa lahdataan tuhansittain erinäköisiä ja -kokoisia demoneita, jotka pudottavat alati parempaa varustusta vanhojen tilalle ja antavat kokemuspisteitä tehdäkseen omasta hahmosta entistä voimakkaamman. Tätä jatketaan siihen saakka, kunnes kampanja, jokin muu henkilökohtainen tavoite tai kyllästyminen on saavutettu.
Sitä ennen oman tappajansa voi muokata mieleisekseen, sillä kullakin hahmoluokalla on useita eri tapoja pelata ja hyödyntää näiden kykyjä. Esimerkiksi roguella voi erikoistua jousiampujaksi tai puukottajaksi, minkä lisäksi lisävariaatiota tuodaan mahdollisilla ansoilla, näkymättömyydellä sekä eri elementeillä, jotka voi sitoa aseisiin. Omaa jumalabuildia edistävät aina toisinaan tippuvat legendaariset esineet, jotka lisäävät erinäisiä bonuksia juuri tietyille kyvyille. Pelkän satunnaisuuden lisäksi näitä voi myös avata itselleen kymmenien eri luolien palkinnoista, jolloin hahmonmuokkaus ei ole pelkästään tuuripeliä.
Monipuolisuuden osalta Diablo 4:n hahmonkehitys ei yllä esimerkiksi Path of Exilen lähes lamaannuttavaan ja ulkopuolisia lähteitä vaativaan kikkailuun, mutta se tarjoaa silti hyvin kattavan tavan viedä hahmo haluttuun suuntaan.
Mikään pelattavuudessa ei ole myöskään muuttunut sitten pelisarjan ensimmäisen osan, joten fanit ovat välittömästi kuin kotonaan. Kehittäjien vuosikymmenten kokemus näkyy kuitenkin entistä hiotummassa ja nautinnollisemmassa kokemuksessa. Hirviöiden lahtaaminen on helvetillisen tyydyttävää vielä kymmenienkin pelituntien jälkeen, ja tekemistä riittää sitä kaipaaville pitkälle tulevaisuuteen saakka. Erilaista avattavaa, kerättävää ja löydettävää löytyy sadoittain, ja reilun 30 tunnin kestävän kampanjan jälkeen avautuva loppupeli pitää tekemisen mielekkäänä tarinan loputtua.
Tuntuman osalta Diablo 4 on edeltäjiään aavistuksen hidastempoisempi, etenkin alussa, mutta tasojen noustessa myös hirviöiden lahtaus alkaa muistuttaa perinteisempää Diablo-kokemusta. Toiminta ei ole kuitenkaan onneksi täysin aivotonta lahtausta, vaan erilaiset vihollistyypit pakottavat usein hieman strategisoimaan omaa lähestymistä. Pomotaisteluihin on saatu niin ikään herkullisia mekaniikkoja, joiden oppiminen on edellytys näiden kukistamiselle. Kaikki pomot eivät ole kuitenkaan toistensa arvoisia, ja muutamat kohtaamiset ovat jopa väsyttävää puurtamista ikuisuuden kestävää elinvoimamittaria vastaan.
Silti pelattavuuden nautinnollisuutta ei voi kiistää, ja jokainen minuutti erossa Diablo 4:stä saa vain vain halun nousemaan entisestään palata helvettiin kurmottamaan demoneja. Ja tämä jos jokin on hyvä merkki erinomaisesta pelistä – tai huolestuttavasta ja luultavasti lääkärikäyntiä tarvitsevasta addiktiosta.
Loppupeli lisää taktikoinnin määrää uusilla vihollistyypeillä, mutta muutoin se ei muuta kokemusta hirveästi. Käytännössä loppupeli on rakennettu tasaisen varman peliloopin ympärille muutamin lisämaustein. Se on myös toteutettu jokseenkin mielekkääksi siltä osin, että eri aktiviteetit ovat omiaan kehittämään juuri tiettyjä piirteitä hahmonkehityksessä. Esimerkiksi Nightmare-luolat parantavat Paragon-laudalla käytettäviä riimuja, kun taas tietyin ajoin ilmestyvät Helltidet mahdollistavat juuri yksittäisten varusteiden farmaamisen. Määrällisesti uutta tekemistä voisi olla loppupelissä enemmän, mutta toisaalta eri luolia, jäljelle jääneitä sivutehtäviä ja muita aktiviteetteja on todennäköisesti jäljellä kampanjan loputtua vielä sadoittain. Tekemisestä ei siten pitäisi olla pulaa.
Henkilökohtaisesti olin silti hieman pettynyt, ettei pelin tarinapuolta edistetä enää lainkaan kampanjan loputtua, vaan kerronta tyssää kuin seinään. Kampanjan jälkeinen pelattavuus onkin pyhitetty tiukasti Diablo 4:n pelattavuudesta nauttiville. Tulevien kausien on tosin luvattu tuovan omat minitarinansa tätä kaipaaville, ja todennäköisesti peliä muokataan reilusti tulevien kuukausien ja vuosien aikana pelaajilta saadun palautteen perusteella.
Visuaalisesti Diablo 4 on niin ikään puhdasta AAA-luokkaa. Loottipeleissä satunnaisuutta korostetaan usein uudelleenpeluuarvon vuoksi, mutta käsin räätälöityjä maisemia on miltei mahdoton päihittää. Parhaimmillaan – eli usein – Diablo 4 näyttää taivaallisen upealta esitellessään toinen toistaan yksityiskohtaisempia lokaatioita ja nähtävyyksiä, jos demonien lahtaukselta ehtii silmiään lepuuttaa. Yksi merkittävä syy upeille hetkille on vertikaalisuuden hyödyntäminen, minkä avulla tiloihin on saatu kolmiulotteisuuden tuntua. Yleisilme tukee lisäksi täydellisesti pelin muuta synkkää tunnelmaa, jota korostetaan upeilla sävellyksillä.
Kokonaisuudesta on siten vaikea löytää juuri puutteita, jos genre itsessään kolahtaa. Diablo 4 on loppuun asti hiottu ja viimeistelty makunautinto, jota on yksinkertaisesti helvetin hauska pelata. Evoluution kannalta sitä on lähdetty laajentamaan oikeaan suuntaan kadottamatta kuitenkaan pelisarjan sielua, joten se toimii yhtälailla Diablo-veteraaneille kuin sen pariin saapuville ensikertalaisille.
En siis ihmettelisi, jos Diablo 4 nousee arvostuksessa vähintäänkin Diablo 2:n rinnalle tai jopa sen ohi. Tähän vaikuttaa paljon se, mihin suuntaan Blizzard lähtee peliä viemään ja miten kausivetoinen sisällöntuotanto onnistuu kehittäjiltä tällä kertaa. Perustukset ovat ainakin kohdallaan.
DIABLO 4
”Diablo 4 on syntisen nautinnollinen ja taivaallisen upea kokemus, joka vie pelisarjan uusiin korkeuksiin.”
