Uusimmat

Arvostelu: Disco Elysium on yksi vuoden 2019 parhaista peleistä – Virossa on tehty varsinainen roolipelihelmi

13.11.2019 20:00 Teemu Purhonen

Pienen indie-studion kehittämä Disco Elysium on täysin odottamattomasti tämän vuoden kiehtovin ja paras peli, sillä sen rikkaalle ja eloisalle maailmalle ja ensiluokkaiselle tarinalle ei löydy vertaista. Roolipeli osoittaa, että riskien ottaminen ja rohkeus uusien asioiden kokeiluun voi parhaimmillaan tuottaa jotain aivan käsittämättömän hienoa. Pelin yltäkylläisen maailman tarjoama valinnanvapaus ja yleinen hillittömyys on täysin ennennäkemätöntä.


Julkaisupäivä: 15.10.2019
Studios: ZA/UM
Julkaisija: ZA/UM
Saatavilla: PC
Pelaajia: 1
Peliä pelattu arvostelua varten: 65 tuntia


Lokakuussa ilmestynyt Disco Elysium on vastaus kysymykseen, onko olemassa tietokonepeliä, joka tarjoaa pelaajalle samanlaisia vapauksia kuin pöytäroolipelit. Se päästää pelaajan valitsemaan oman pelitavan lukemattomien vaihtoehtojen seasta, ja valinnanvapauden määrä on vieläpä jotain täysin käsittämätöntä. On ymmärrettävää, ettei minkäänlainen tietokonepeli päästä pelaajaa täydelliseen valinnanvapauteen, mutta Disco Elysium vie asiaa niin pitkälle, kuin peleissä on tähän asti ollut mahdollista.

Olen setämiehenä odottanut epätoivoisesti tällaista peliä jo vuosikymmenien ajan.

Disco Elysium onnistui hetkittäin saamaan itseni liikuttumaan lähes kyyneliin, sillä pelin protagonistin kertomus on valtavan tyylikäs ja pistävä tragikomedia. Se pystyy hyvin ovelasti ujuttamaan lähtökohtaisesti täysin naurettavan tarinan sekaan yllättäviä ja pysäyttäviä dramaattisia hetkiä, jotka avaavat päähenkilön surullista elämää piinallisella tavalla. Disco Elysium herättääkin tunteita kummallisen voimakkaasti.

Virolainen pelistudio-kulttuuriyhteisö ZA/UM kehitti Disco Elysiumia viisi vuotta hyvin pienellä budjetilla. Pelin tekijät olivat nälkätaitelijoita, jotka asuivat vallatussa talossa. Intohimo peliä kohtaan on silmiinpistävää, sillä Disco Elysium on niin hemmetin laaja peli: sitä oli käsikirjoittamassa kahdeksan hengen tiimi, jonka ansiosta pelin dialogissa on ällistyttävät miljoona sanaa.  Peliin panostamisesta puhuu kaiken muun lisäksi se yksityiskohta, että siinä on 38 äärimmäisen taitavaa ääninäyttelijää, kun esimerkiksi Fallout 3:een on äänensä lainannut yhteensä 36 näyttelijää.

On tietenkin selvää, ettei Disco Elysiumissa kuulla Hollywood-tähtiä, kuten Fallout 3:ssa, mutta siitä huolimatta tulkinta on ensiluokkaista.

Peli alkaa siitä, kun sankari herää kaikkien aikojen suurimpaan krapulaan täysin remontoidussa hotellihuoneessa.

Ryyppy- ja narkkausränni on sitä luokkaa, ettei tarinan päähenkilö muista yhtään mitään – ei edes omaa nimeään tai missä hän on. Surullisen hahmon ritarille on liimautunut valtavan mielipuolinen virne, The Expression, jonka muuttaminen on eräs pelin haastavimmista asioista. Hotelli sijaitsee Revachol West -satamakaupungissa, joka on todella rajussa rappiotilassa. Siellä asuu yllättävän paljon NPC-hahmoja, joiden kanssa keskustelu ei ole ainoastaan tarinan kannalta hyvin olennaista, mutta myös hiton viihdyttävää.

Sivuhahmoja voi kiusata, uhkailla tai auttaa – tai niiden kanssa voi niin halutessaan vain jorista.

Lähtökohta on surkuhupaisa, sillä heti pelin alussa käy ilmi, että anonyymi sankarimme on poliisi, joka on lähetetty tutkimaan murhaa. Joku on hirtetty hotellin takapihalle jo aikaa sitten, mutta työskentelyn sijaan poliisimme on keskittynyt kovan luokan sekoiluun jo usean päivän ajan. Kaiken lisäksi virkamerkin lisäksi myös ase on hukassa, järjestä puhumattakaan.

Disco Elysium on siis äärimmäisen nyrjähtänyt etsivätarina.

Disco Elysium on isometrinen roolipeli, joka on lainannut käyttöliittymän kahdelta ensimmäiseltä Falloutilta. Sen täydellinen antisankari liikkuu pelimaailmassa hiiren painalluksella, eikä näppäimistölle ole juurikaan tarvetta. Lähellä olevat objektit saa näkyviin tabulaattorilla, ja inventaarioon pääsee käsiksi samalla napilla, jolla pääsee valitsemaan kolmea muuta tärkeää ruutua, kuten esimerkiksi Thought Cabinet -tilan, jonne voi avata erilaisia pelihahmoon syvästi vaikuttavia ajatuksia. Disco Elysium on siis todella helposti pelattava, sillä se päästää välittömästi sukeltamaan pelin kummalliseen maailmaan. Lisäksi kykyjä voi säätää erillisellä alueella, ja pelin muistikirja pitää pelaajan ajan tasalla siitä, mitä kaikkea tekemistä on tarjolla.

Inventaariossa voi selata hallussa oleva vaatteita ja sellaisia esineitä, joiden kanssa on mahdollista puuhastella. Vaatteiden seasta löytyy kaikkea naurettavaa, kuten esimerkiksi kimono, tuulitakkeja ja vaikka mitä. Näiden ansiosta sankari näyttää siltä, kuin vaatteet olisivat löytyneet roskiksesta – niin kuin ne välillä ovatkin. Pukeutuminen on ennen kaikkea myös tyylikysymys, ja peliä voi pelata vaikkapa pelkät kalsarit jalassa – ruudun kummallakin puolella.

Koska kyse on roolipelistä, tarjoaa jokainen vaate plussia ja miinuksia eri kykyihin.

Kuten asiaan kuuluu, voi pelaaja käyttää lisäksi erilaisia aineita neljän eri ominaisuuden nostamiseksi. Tupakkaa polttamalla saa ajatukset kulkemaan hetkelliseksi paremmin, viina nostaa fyysistä kuntoa, amfetamiinilla saa ruumiin toiminnot vilkkaammiksi, ja psykedeelit tarjoavat lisäpuhtia erilaisiin psyykkisiin toimintoihin. Jokainen näistä vaikuttaa osumapisteisiin tai moraalipisteisiin, ja jos nämä pääsevät valumaan nollaan, tarkoittaa se kuolemaa. Onneksi kioskilta voi ostaa osumapisteitä ja moraalia välittömästi nostavia lääkkeitä, eikä pelissä ole kovin helppoa menettää henkeään.

Peli kannustaa narkkaamiseen, sillä huumausaineita käyttämällä Disco Elysium muuttuu huomattavasti helpommaksi. Lisäksi kun huumeita käyttää ensimmäistä kertaa, palkitsee peli isolla kasalla kokemuspisteitä. Itse pelasin Disco Elysiumin läpi lähes kokonaan ilman huumeiden työperäistä käyttöä, sillä halusin nähdä, miten se onnistuu. Koska kaikella on seuraukset, myös narkkaaminen muuttaa peliä omaan suuntaansa.

Disco Elysiumissa on erilaisia kykyjä 24 kappaletta, ja niiden nostaminen on helppoa, sillä uudelle tasolle pääsee keräämällä aina saman määrän kokemuspisteitä. Tämä on pelaamisen kannalta hyvä asia, sillä sen ansiosta pelaaja voi keskittyä pelaamiseen, jota ei hidasta tarpeeton kokemuspisteiden metsästäminen. Kyvyt ovat muista roolipeleistä poiketen hyvin vahvasti esillä, sillä anonyymi sankari keskustelee niiden kanssa jatkuvasti niissä tilanteissa, joissa kyvyille on käyttöä. Pelimaailmassa tämä tarkoittaa sitä, että hahmo puhuu koko ajan itsekseen, mikä on oikein virkistävä lähestymistapa roolipelaamiseen.

Päähenkilö on siis päästään hyvin pahasti vialla, ja se aiheuttaa jatkuvasti erilaisia kommelluksia. Sankarin touhut tuovatkin mieleen Hunter S. Thompsonin, joka myös hänkin oli lopulta hyvin traaginen hahmo: mitä tapahtuu silloin, kun ihminen joutuu todella pitkällisen sekoilun jälkeen kohtaamaan itsensä?

Eri tilanteissa tarvitaan erilaisia kykyjä, ja useimmat tällaiset tarkistukset tapahtuvat taka-alalla ilman, että pelaajan tarvitsee niihin puuttua. Juuri näissä tilanteissa kyvyt alkavat jutella pelaajalle, ja lopputuloksena on hyvin viihdyttävää keskustelua. Kun pelaaja yrittää tehdä jotain pelin kannalta olennaista, heittää peli noppaa, jonka seurauksena tekemisessä onnistuu tai epäonnistuu. Tällaisia olennaisia tekoja on kahdenlaisia: sellaisia, joita voi kokeilla vain kerran, tai niitä, joiden pariin voi palata uudestaan, kunhan vain käyttää kokemuspisteitä kulloisenkin kyvyn parantamiseen. Yrityksiin voi usein kokeilla useita kykyjä, mikä on näppärää, sillä se ei rajoita kykypisteiden jakamista.

Pelissä käytetään valuuttana reál-nimistä rahaa, jota voi hankkia pummimalla sitä muilta hahmoilta, lahjuksia vastaanottamalla tai spurgumalliin pulloja keräämällä. Rahalla saa esimerkiksi mainittuja päihteitä ja tarpeellisia vaatteita.

Disco Elysium on ensisijaisesti dialogipohjainen peli.

Jokaiseen vastaukseen on tarjolla vaihtoehtoja, jotka vievät peliä valinnan mukaiseen suuntaan: voit olla poliisina superstara, tuomiopäivän airut, kaikkea pahoitteleva tai varsinainen tylsimys. Pelitavat eivät pohjaudu ainoastaan kykyvalintoihin, vaan niihin vaikuttavat myös pelaajan sosiopoliittiset päätökset. Peliä voi siis pelata kommunistina, fasistina, ultraliberaalina tai moralistina. Kaikki nämä elementit vaikuttavat siihen, millainen pelikokemus lopulta on.

Disco Elysium pureutuu, ja vielä onnistuneesti, erilaisiin sosiopoliittisiin kysymyksiin.

Disco Elysium näyttää maalaukselliselta, ja valinta toimii erinomaisesti. Pelin hahmot heräävät henkiin napakymppiin osuvan ääninäyttelyn seurauksena, ja sen musiikki on vähintään samalla tasalla. British Sea Power -bändin post-rock-henkinen fiilistely on häkellyttävän onnistunutta, eikä peliin ole helppo keksiä jotain muuta, joka voisi toimia yhtä hyvin. Pelissä päästään kuulemaan todellista suomalaista rallienglantia yhden pelihahmon suusta, ja suomen kieli on muutenkin hämmentävän vahvasti läsnä. Ainoa valituksen aihe on se, ettei peli kestä ikuisesti. Siihen saa tuhlattua jopa 90 tuntia, kun itse pelasin sen läpi 65:ssa tunnissa. Ja kun luet tätä, olen jo uuden pelikerran kimpussa.

ZA/UM ons tudio, josta tullaan vielä kuulemaan jatkossa.

DISCO ELYSIUM

”Disco Elysium on ihana roolipeli, jonka vertaista ei ole olemassa. Se on kaunis ja syvällinen teos, jonka juoni on punottu virheettömästi, eikä peli lakkaa yllättämästä edes loppumetreillä.”

Teemu Purhonen

”Muropaketin kannet aukesivat edessäni vuonna 2017, josta lähtien olen nauttinut työskentelystä pelipuolen piinkovien ammattilaisten kanssa. Olen aiemmin kirjoittanut Mikrobitin lisäksi myös musiikkimedioihin, kuten Sueen, Rumbaan ja Nuorgamiin. Rakastan scifiä ja indie-pelejä, ja palvon Iain M. Banksia ja Disco Elysiumia. Muropaketin ulkopuoliseen elämääni kuuluu tinnituksen lihottaminen täydellistä äänitaajuutta etsiessä.”

Muropaketin uusimmat