The Last Guy (PS3)

18.09.2008 19:30 Miikka Lehtonen

The Last Guy on peli, joka on ennakkoon herättänyt monien mielenkiinnon persoonallisella tyylillään ja omaperäisellä mainoskampanjallaan. Hilpeän stereotyyppiset intialaiskoodarit mainostivat peliään tuotantoarvoilla, jotka olisivat näyttäneet huonolta Steven Seagalin leffassa.

Kun huomio oli näin vangittu, pelaajille pystyttiin esittelemään peli, jossa pelaaja ramppaa kovasti Google Mapsia muistuttavissa kentissä pelastamassa ihmisiä zombeilta. Voiko tämä peli muka oikeasti olla hyvä?

Jos markkinointi ja yleisilme ovat persoonallisia, sitä on myös pelin idea. Taustatarina kertoo maailmanlopusta. Outo avaruussäteily osui maapalloon ja muutti kaikki ulos jääneet ihmiset kammottaviksi zombeiksi. Nämä zombit voivat tosin näyttää vaikka jättimäisiltä avaruustorakoilta. Miksipä ei? Vain sisätiloissa olleet selvisivät, mutta nyt heitä odottaa hidas kuolema vankiloiksi muuttuneissa piilopaikoissaan.

Vaan ei hätää! Taivaalta singahtaa siniseen pyjamaan ja punaiseen viittaan sonnustautunut sankari, maan viimeinen jätkä – the last guy. Reippaan musiikin soidessa sankarimme kiertää suurkaupunkien kaduilla pelastamassa ihmisiä. Kun viitta vilahtaa rakennuksen oven edestä, ihmiset säntäävät kadulle ja liittyvät alati kasvavaan letkaan, joka pitäisi johdattaa kohti turvavyöhykkeitä, jotta avaruusalukset voivat napata ihmiset turvaan. Mitä ikinä Sonyn toimistolla onkaan peliä ideoitaessa nappailtu, toivottavasti muutkin saavat samoja nappeja. Lisää tätä!

Letkajenkkaa

Pelin idea kuulostaa yksinkertaiselta ja sitähän se kieltämättä onkin. Kuten monet arvaavat, letkan keräämisestä ei ole saatu irti mitään suunnattomia pelimullistuksia, mutta hyviä ideoita löytyy siitä huolimatta.

The Last Guy on jatkuvaa tasapainottelua high score –jahdin ja kenttien läpäisyn välillä. Yläkulmassa tikittää armoton aikaraja ja kaduilla suhaa erilaisia zombeja, jotka himoitsevat pehmeää ja mureaa ihmislihaa. Pelaajan pitää jatkuvasti yrittää arpoa, lähteekö kasvattamaan eeppistä letkaansa vielä pitemmäksi vai käykö välillä dumppaamassa ihmisiä turvaan zombeilta.

Valinta ei ole niin helppo kuin voisi kuvitella, sillä pelistä löytyy jippoja. Jos esimerkiksi onnistuu kiertämään rakennuksen niin, että ehtii koskettamaan omaa ihmisletkaansa tämän valuessa vielä katuja pitkin pelaajan perässä, kaikki rakennuksen ihmiset pamahtavat kerralla letkaan ja pistepotti kasvaa reilusti.

Näistä yksinkertaisista juuristaan peli ponnistaa kuitenkin pitkälle. Pelattavuus on todella addiktiivista, persoonallinen ilme ja taustalla jumputtava juustotekno ovat häpeällisen houkuttelevia ja pelaaminen on kivaa. Vaikka peli välillä turhauttaa, game overin pyöriessä ruudulla tekee vain mieli pelata lisää, vaikka aina ei edes pystyisi rationaalisesti selittämään miksi.

Ehkä kyse on kaikkien pienten palasten naksahtamisesta yhteen juuri oikealla – tai oikean vinksahtaneella – tavalla. Ehkä pelissä on vain sitä maagista jotain, mitä jokainen kehitystiimi yrittää vangita peleihinsä. Ehkä olen vain seonnut ja pikku-ukot Google Mapsilla ovat parasta, mitä mieleni pystyy enää käsittelemään. Oli miten oli, The Last Guy on hillittömän viihdyttävä peli ja kun se vielä irtoaa PlayStation Networkista pikkurahalla, hankintaa voi pitää enemmän kuin kannattavana.

Tekijä: Sony Computer Entertainment Japan
Julkaisija: Sony Computer Entertainment Europe
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1
Hinta: 7,99 €, digilataus PlayStation Storesta
Pelin kotisivu: The Last Guy