Tom Clancy’s The Division – New York nousi räiskinnän päähenkilöksi (PC, PS4, Xbox One)

16.03.2016 15:00 | Miikka Lehtonen

Tom Clancy’s The DivisionTekijä: Ubisoft Massive
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Intel Core i5-2400, 6 Gt muistia, GeForce GTX 560, nettiyhteys, 40 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://tomclancy-thedivision.ubi.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

tomclancysthedivision_ubisoft_arv_035

 

The Division on kevään puhutuimpia ja odotetuimpia pelejä. Useammillakin E3-messuilla nähty avoimen maailman räiskintäpeli keräsi hirvittävästi huomiota parin betaviikonloppunsa aikana. Niiden vaikutuksesta se myös nousi Ubisoftin kaikkien aikojen nopeimmin myydyn pelin paikalle.

Vähän samalla tavalla kävi aikanaan myös Destinylle, jonka pelaajat sitten yllättyivät melkoisesti, kun beta kun pieni beta olikin merkittävä osa sen sisällöstä. Käykö The Divisionille samoin?

Tom Clancy’s The Division – kuten sen koko nimi kuuluu Clancy-vainaan myytyä nimensä Ubisoftille – sijoittuu lähitulevaisuuden New Yorkiin, jossa kaikki on taas kerran mennyt päin prinkkalaa. Black Friday –kulutusjuhlan aikana terroristit vapauttivat kaupunkiin saastuneiden setelien avulla leviävän tuhoisan taudin, joka niitti alta aikayksikön suuren osan kaupungin asukkaista.

Tom Clancy’s The Division

Kun viranomaistahot eivät pystyneet taltuttamaan tautia, kaupunki eristettiin muusta maailmasta. Sitten asiat vasta huonon käänteen ottivatkin, sillä erinäiset jengit valloittivat koko kaupungin ja pakottivat järjestyksenvalvojat hyvin ahtaalle. Kun mikään muu ei enää auta, apuun kutsutaan The Division, kokoelma huippusalaisia superagentteja, jotka pistävät New Yorkin taas kuriin yksi tehtävä ja otsalaukaus kerrallaan.

Iso omena, iso pelialue

The Divisionin paras ja näkyvin hahmo on sen tapahtumapaikka, New Yorkin kaupunki. Osittain tämä selittyy sillä, että se varsinainen tarina kirjaimellisine hahmoineen on aika pliisu ja vähäinen. 27 tarinatehtävän aikana pelaaja kyllä tutustuu kouralliseen hahmoja – hyviksiä ja pahiksia – mutta kaikki vain vilahtelevat silloin tällöin välianimaatioissa ja tarinatehtävien aikana. Kun suurin osa peliajasta menee aivan muita hommia tehdessä, veikkaan että suurin osa pelaajista ei lopputekstien pyöriessä osaa nimetä yhtään hahmoa tai edes kuvailla niitä millään merkittävällä tavalla.

Mutta ei New York loista pelkästään vertailussa, sillä perustyyliinsä Ubisoftin väki on tehnyt maailmansa parissa hillittömästi työtä. New York tuntuu oikealta, asutulta kaupungilta. Kadut ovat täynnä roskaa ja ruumiita, mutta siellä ja täällä vaeltelee tai hiippailee eloonjääneitä pienissä porukoissa. Heidän touhujaan katsomalla voi nähdä pieniä tarinanpätkiä, jotka antavat edes pieniä vilkaisuja arkiseen elämään maanpäällisessä helvetissä.

Tom Clancy’s The Division

The Division harrastaa tarinankerrontaa myös maailmallaan, aktiivisesti ja passiivisesti. New Yorkin runsaita yksityiskohtia tutkimalla saa aika hyvän kuvan siitä, millaista teurastusta ja rellestystä kaupungin romahtaminen on ollut. Lisäksi sinne ja tänne on kätketty Echoja, tietokoneavusteisesti uudelleenluotavia tilannekuvia pienistä ja suuremmista tapahtumista. On aika jäätävää nähdä maassa ensin vaikka useilla veitsillä teurastettu ruumis ja sitten nähdä ja kuulla tietokoneavusteinen uusinta tämän viimeisistä hetkistä. The Division ansaitsee ikärajansa.

Ubisoftin perustyyliin suuri pelialue on aivan täpötäynnä tekemistä. Kerättäviä esineitä on ties miten paljon, samaten kuin suoritettavia sivutehtäviäkin. Niistä jaellaan aseita, varusteita, rahaa ja muita resursseja, sekä tietenkin myös kokemuspisteitä. Kokemuspisteitä? Kyllä, The Division on Destinyn ja Borderlandsin henkinen räiskintäpeli, jossa on hahmonkehitystä.

Tom Clancy’s The Division

Headshot! Level up!

The Division tuo Destinyn mieleen niin monilla tavoilla, että välillä olisi helppo kuvitella sen olevan myös Activisionin peli. Destinyn tavoin pelaaja voi kantaa mukanaan kolmea asetta – kahta pääasetta ja yhtä viimeisenä hätävarana toimivaa käsiasetta – joilla on pelaajan tavoin kokemustasonsa ja ominaisuutensa.

Siinä missä alun aseet ja varusteet ovat harmaata ja geneeristä huttua, lopussa käteensä saa paljon tehokkaampia aseita, jotka vaikka saavat viholliset vuotamaan verta osuessaan, sytyttävät nämä palamaan tai vain antavat ylimääräisiä kokemuspisteitä. Borderlandsin kaltaista luovaa hulluutta ei tosin kannata odottaa. Pelistä ei löydy AK:ta, joka ampuu tulipalloja tai pumppuhaulikkoa, joka tyhjentää lippaansa kertalaakista. Asevalikoima on kyllä suuri ja käsittää kamaa jos jonkinlaiseen lähtöön, mutta kaikki yrittää olla niin sanotusti elokuva-realistista. Ei siis aivan realistista, mutta kuitenkin melkein.

Aseet ja varusteet paranevat tasaista kyytiä, mutta ongelmana on se, että niin tekevät vihollisetkin. Vaikka siis 20. tason ase tekeekin monta sataa kertaa enemmän vahinkoa kuin ykköstason lelu, 20. tason vihollisellakin on monta sataa kertaa enemmän kestopisteitä. Niinpä monista roolipeleistä tuttua voimaantumisen tunnetta ei oikein pääse tulemaan. Tosin sitä halutessaan voi palata aiemmille alueille napsimaan yhdellä laukauksella matalan tason vihollisia.

Tom Clancy’s The Division

The Division sisältää myös kokemustasot, mutta niiden toteutus on hieman erikoinen. Pelaajan käyttöönsä saamia kykyjä ja ominaisuuksia ei ole varsinaisesti sidottu kokemustasoihin, vaan pelin aikana rakennettavaan tukikohtaan. Tukikohdan kasvaessa sivutehtävistä saatujen resurssien myötä pelaaja saa käyttöönsä uusia aktiivisia ja passiivisia kykyjä, joiden avulla vaikka lääkintäpakkaus parantaa enemmän, kaverin saa nostettua kuoleman porteilta tehokkaammin tai useaan viholliseen kerralla osuva räjähdys tekee enemmän vahinkoa.

Pelissä ei myöskään ole varsinaisesti mitään hahmoluokkia, vaan kaikilla on käytössään kolme yhteistä kykypuuta, joista saa valita käyttöönsä kaksi, ja pelin lopussa kolme, aktiivista kykyä. Niiden avulla voi sitten vaikka pudotella taistelukentälle ylimääräisiä suojia, joiden taakse piiloutua, tai nakata vihollisten keskelle hakeutuvan älymiinan. Kun tukikohta kehittyy tarpeeksi, näitä kykyjä voi vielä modata. Se ylimääräinen suoja voi vaikka palauttaa sen takana kykkiville ammuksia ja älymiina sytyttää vihollisia palamaan osuessaan.

Ei mitään mullistavaa kamaa, mutta ihan kivaa silti. Oman pelityylinsä tukeminen kustomoimalla hahmoaan on aina hauskaa ja siihen The Division tarjoaa riittävät, joskaan ei mitenkään erinomaiset, mahdollisuudet.

Muuten tarjolla onkin sitten hyvin tavanomainen kolmannen persoonan räiskintäpeli. Kykitään suojissa, nappaillaan lääkepakkauksia, sniputellaan ja rynkytellään sivustaan koukkailevia vihollisia ja heitellään kranaatteja. Suurin valituksen aihe on se, että viholliset ovat kamalia luotisieppoja. Kun päälaukauksiakin tarvitaan useampi, jotta ihan perustason moube talttuu, aseiden teho on ehkä hieman alakanttiin.

Tom Clancy’s The Division

Haaveet MMO-räiskinnästä voi myös unohtaa, sillä valtaosan ajasta The Divisionia pelataan joko yksin tai maksimissaan neljän hengen ryhmissä. Jos liikkuu yksin, muita pelaajia ei edes näe turvapaikkojen ulkopuolella. Ryhmien kasaus onnistuu turvapaikkojen ohella kätevästi tarinatehtävien porteilla, mutta kavereidensa peleihin voi liittyä lennosta missä vain.

Paljon tekemistä, paljon toistoa

The Divisionin läpipeluu kestää useamman kymmenen tuntia. Omat lopputekstini pyörivät jossain siinä 30. tunnin kieppeillä, mikä on räiskintäpelille aika eeppinen mitta. 27 tarinatehtävän kanssa ei lopulta kovin kauaa nokka tuhise, vaan valtaosa ajasta kuluu väkisin muissa puuhissa.

Tarinatehtävillä kun on kokemustasosuosituksensa, joita kannattaa uskoa. Jos viholliset ovat edes pari tasoa pelaajaa korkeammalla, ne repivät tämän kappaleiksi muutamalla laukauksella, eli 20. tason pelaajan ei kamalasti kannata 24. tason tehtävää yrittää.

Tasoja ja muuta roipetta voi hankkia tekemällä runsaita sivutehtäviä. Tarjolla on vähän enemmän käsintehtyjä ”etsi johtolankoja ja niiden avulla kadonnut agentti” –henkisiä keikkoja, mutta myös paljon sitä perinteistä Ubisoft-kamaa. Tykkäätkö vaikka puolustaa ystävällisiä sotilaita vihollisaaltojen hyökkäyksiltä? Toivottavasti, koska sitä saat tehdä uuuuuuseita kertoja pelin aikana!

Tehtäviä löydetään kiertämällä New Yorkiin sijoiteltuja turvapaikkoja. Kustakin turvapaikasta löytyy lähialueen tilannetta kuvaava kartta, sekä paikkaa ylläpitävä agentti. Niiden avulla kartta sitten paukahtaa Ubisoft-täyteen erilaisia ikoneita, jotka kuvaavat tekemistä, kerättävää ja löydettävää.

Tekeminen on aluksi ihan kivaa, mutta ongelmana on vähän se, että pelaaminen siinä kolmannella tunnilla on hyvin samanlaista kuin pelaaminen 23. tunnilla. Mitä nyt maisemat vähän muuttuvat ja viholliset kuuluvat eri jengiin, eli näyttävät vähän toiselta. Ei voi kuitenkaan kiistää sitä, että The Division toistaa itseään pahasti.

Kun lopputekstit sitten pyörivät, edessä on aikamoinen hämmennys. Levelikatto on saavutettu ja sen kuuluisan endgamen pitäisi alkaa. Mutta mitäs, jos sellaista ei varsinaisesti ole?

Tom Clancy’s The Division

Veljeni, viholliseni

Jos New York on noin yleisesti aika paska paikka – siis terroristi-iskun jälkeen, en nyt yleistä sen isommin – sen ydinkeskusta on tuplapaska loukku. Kaupungin keskuskorttelit on eristetty muusta eristysalueesta sen takia, että muualla jo laantumassa oleva tauti riehuu yhä siellä täysillä. Niinpä sieltä löytyy vain yhteiskunnan pahimpia hylkiöitä, joiden tilanne on niin toivoton, että pieni tappava tauti ei paljon vauhtia hidasta.

Toisaalta jostain hämmentävästä syystä se ydinkeskusta on myös täynnä sitä kaikkien kovinta loottia, joten pelaajien veri vetää sinne alati kasvavalla voimalla. Dark Zonen nimellä kulkeva loukku on myös poikkeus Divisionin yleiseen ”ei muita pelaajia” –linjaan, sillä sinne mennessään kukin pelaaja heitetään maksimissaan 24 pelaajan instanssiin. Tämä on merkittävää, sillä Dark Zone tarjoaa mahdollisuuden spontaaniin yhteistyöhön ja selkäänpuukotukseen.

Kaikki Dark Zonen viholliset ovat eliittitasoa, eli niitä saa yksinään ammuskella kumoon pienen ikuisuuden. Jutun jujuna olisikin tehdä yhteistyötä muiden alueella liikkuvien pelaajien kanssa. Muttana matkassa toisiin pelaajiin ei kuitenkaan voi luottaa. Ensinnäkin kaikki Dark Zonessa putoava lootti on kaikkien yhteistä. Kun pomo kaatuu ja jättää jälkeensä eeppistä loottia kuvaavan purppuran ikonin, kaikkien lähellä olevien pelaajien suupielet kostuvat, ja liipasinsormi alkaa nykimään.

Dark Zonen jujuna on, että loottia ei voi vain kantaa ulos sieltä. Ehei. Se on niin saastunutta, että se pitää kuljettaa pois alueelta erityisissä helikoptereissa, joita voi kutsua vain muutamille alueille kaupungissa. Kopterin tulo kestää myös puolitoista minuuttia ja ne 90 sekuntia tuntuvat pieneltä ikuisuudelta.

Tom Clancy’s The Division

Nämä ovat merkittäviä seikkoja sen takia, että Dark Zonessa muita pelaajia voi ampua. Jos ampuu jonkun, voi pölliä kaiken sen lootin, jota tämä oli kuljettamassa evakuoitavaksi. Niinpä evakkokopteria odotellaankin kauhunomaisissa tunnelmissa. Ampuuko joku selkään? Tuleeko jostain rosvo viemään loottejani? Onko tuolla auton takana kytistelevä kaveri ystävällinen vai tähtäileekö hän minua tälläkin hetkellä tarkkuuskiväärillä?

Ensin ampuva pelaaja saa tietenkin etulyöntiaseman, sillä toisia pelaajia vastaan käytettynä aseet ovat sangen tehokkaita. Hillitsijänä toimii se, että kun kerran menee toista pelaajaa ampumaan, sen tietävät kaikki alueella olevat pelaajat. Petturit merkitään kartalle punaisin pääkalloin ja niiden tappamisesta saa mukavan potin kokemuspisteitä ja Dark Zonen omaa valuuttaa. Niinpä pettureilla onkin lähitulevaisuuden ajan tähtäin selässään. Jos nämä onnistuvat piileskelemään muilta muutaman minuutin ajan, tilanne nollautuu ja palkkio häviää.

Dark Zone kuulostaa ihan kiintoisalta ja onkin todella jännittävä – ja turhauttava – paikka pelailla. Se on myös koko endgame. 30. tasolla ei nimittäin ole muuta tekemistä kuin grindata Dark Zonesta loottia sekä ajella päivittäin vaihtuvia, todella simppeleitä ”tapa tuo pomo” –henkisiä tehtäviä. Näin kerätään valuuttaa, jolla voi sitten ostella parempia aseita.

Ei instansseja, ei raideja, ei uusia tehtäviä, ei mitään. Pettymyshän tämä on, eikä asiaa auta se, että tätä kirjoittaessani kehitystiimi kyselee Redditissä, miten endgamea voisi parantaa. Ne parannukset ovat viikkojen tai kuukausien päässä, eikä Divisionia nykyvauhdilla pelaa silloin enää kuin muutama huru-ukko.

Tom Clancy’s The Division

Mitähän tästäkin sitten taas sanoisi

The Division on hankala peli arvosteltavaksi. Yhtäältä on todettava, että minulla oli kyllä sen kanssa pääasiassa ihan kivaa. Ammuskelu tuntuu hyvältä, tekemistä on hirvittävästi ja vihollisten lahtaaminen mielikuvituksellisilla tavoilla on hauskaa. New York tuntuu myös elävältä paikalta ja sen tutkimisestakin irtoaa hupia hetkeksi jos toiseksikin.

Samalla The Division on kuitenkin pienoinen hukattu tilaisuus. Ne paljon puhutut moninpelielementit ovat pienessä roolissa ja hahmonkehityskin tuntuu vähän puolivillaiselta, ainakin toteutukseltaan. Eikä se yli 30 tunnin kestokaan kamalasti lohduta, kun vähintään puolet siitä, ellei selvästi enemmänkin, menee toistaen samanlaisia tehtäviä vähän erilaisissa ympäristöissä.

Tom Clancy’s The Division

Tom Clancy’s The Division

Enkä voi oikein ummistaa silmiäni sillekään, että Destinyn tavoin myös The Division tuntuu putkahtaneen uunista ulos raakileena. Endgame on lähinnä kehno vitsi ja peli suorastaan huutaa reippaasti lisää merkityksellistä ja varta vasten tehtyä sisältöä. Ehkä sitä tullaankin näkemään, sitten joskus. Mutta koska? Ja missä muodossa? Ilmaisena päivityksenä? Ainoastaan kalliin season passin taakse kätkettynä? The Division 2:n myötä? Jos vastaukset näihin kysymyksiin eivät ole ”hyvin pian ja ilmaiseksi”, The Division taitaa olla hävitty peli. Pelaajat pelailevat pari viikkoa, kyllästyvät joko matkalla 30. tasolle tai sen saavutettuaan, ja vaihtavat muihin peleihin.

Toim. huom: Ubisoftin mukaan:

Ensimmäinen lisäosa on ilmainen, huhtikuussa ilmestyvä Incursions-laajennus. Se keskittyy ensisijaisesti joukkuevetoiseen toimintaan. Toukokuussa julkaistaan Conflict. Tämä tuo mukanaan uutta tekemistä Dark Zone -alueelle ja esittelee tapahtumia muun muassa ikonisen Columbus Circlen ympäristössä. Kuluvan vuoden aikana julkaistaan myös kolme isompaa, maksullista lisäosaa. Nämä lisäosat sisältyvät pelin kausikorttiin (Season Pass) sekä pelin Gold Edition- ja Sleeper Agent/Collector’s Edition -painoksiin. Perusversion omistajat voivat ostaa lisäosat erikseen. Kesäkuussa julkaistava Expansion I: Underground vie pelaajat maanalaiseen New Yorkiin. kun Expansion II: Survival vie pelaajat ”ärimmäisen haastavaan selviytymistilaan vihamielisessä ympäristössä”. Expansion III: Last Stand esittelee uuden uhan.

Niinpä The Division yhtä aikaa on ja ei ole pettymys. Peruspelattavuus on ihan asiallista, loottia on reippaasti ja kavereiden kanssa pelaaminen on kivaa. Mutta on myös hyvin selvää, että joko Ubisoft ei kaikelta muulta Destiny-vakoilultaan oppinut pelin tärkeimpiä läksyjä, tai ei ehtinyt enää huomioimaan niitä kehitysprosessin aikana.

Valitettavaa siis riittää, ihan merkittävääkin, mutta… Pelasin silti The Divisionia yli 30 tuntia. Vaikka välillä hajoilinkin luotisieppoihin vihollisiin, jojottavaan vaikeustasoon ja muihin pieniin ongelmiin, suuren osan siitä ajasta oli kivaa ja matkasta 30. tasolle jäi ihan hyvä maku. Jos peli kiinnostaa, kannattaa hypätä mukaan nyt kun pelaajia vielä riittää.

 

 

Lisää aiheesta

Call of Duty: Black Ops 3 (PC, PS4, Xbox One)

Just Cause 3 (PC, PS4, Xbox One)

Mad Max (PC, PS4, Xbox One)

Rainbow Six: Siege (PC, PS4, Xbox One)

Star Wars Battlefront (PC, PS4, Xbox One)

Warhammer – The End Times: Vermintide (PC, PS4, Xbox One)

Keskustelu

Kehno peli, hieno teknologiademo. Ongelmana on ettei peli tosiaan tarjoa muuta kuin sitä samaa toistoa ja kaikki ympärillä tapahtuva jää kaukaiseksi. Peli lainaa juttuja niin Borderlandseista kuin mmorpeista, mutta loppujen lopuksi tämä hybridi ei yllä yhdelläkään osa-alueella kilpailijoitaan paremmaksi.

Erityisesti hammastenkiristystä aiheuttaa turhauttava lootcap. Miksi ihmeessä oman levelin tussarista pitäisi maksaa 5000 simelionia, kun seuraava level aukeaa viimeistään 30min päästä jolloin myös peruslootin level nousee samalle tasolle kuin juuri hankitun epic-pyssykän? Lisäksi oman levelin ylittävien vihollisten kurmotuksesta ei palkita, vaan ennemminkin rangaistaan — jäimme alitasoisella porukalla kiinni tehtävän loppuviholliseen joka pystyi läsäyttämänään 90% damaget automaattisesti, kun omat hernepyssymme järsivät vihulta 0.01% kerrallaan. 45min ”shoot, die, crawl, get healed” syklin jälkeen ukko taipui hernepalkoihimme ja palkkioksi saimme…. wtf, ~2x sen expan mitä perus vihollisesta?

Peli kahlitsee pelaajat pelaamaan siis oman tason tehtäviä eikä varsinaisesti kannusta epic-lootin löytämiseen tai vaikeiden tehtävien suorittamiseen. Juuri tällaisten idioottimaisuuksien vuoksi pelistä puuttuu yllätyksellisyys ja se tuntuu etenevän tasaisen harmaasti kohti lopussa häämöttäviä lopputekstejä ilman sen suurempia yllätyksiä… plääh.

”Kun pomo kaatuu ja jättää jälkeensä eeppistä loottia kuvaavan purppuran ikonin, kaikkien lähellä olevien pelaajien suupielet kostuvat, ja liipasinsormi alkaa nykimään.” Ei, jokainen droppi on henkilökohtainen ja kukaan ei tiedä mitä sieltä tippui sinulle (ellei toki joku tapa ja loottaa sinua). Sen takia pitää miettiä aina extraction pointilla/DZ alueella jos on yksinäinen kaveri selässä keltainen minireppu, mitä tehdä. Ottaa riski ja tappaa josko siellä olisi oikeasti high end gearia / jotain pikkukivaa epic gearia vai pelkkää sinistä (jotkut kerää kaikki siniset ja siitä ylöspäin ja myy ne vendoreille myöhemmin jotta saa rahaa). En muista ihan tarkkoja aikoja mutta jos hyökkää pelaajaan niin sinusta/partystä tulee rogue. Roguella on monta eri tasoa kuten:
Ammut vihollista varoituksenkin jälkeen niin 20-30s taisi olla rogue aika.
Tapat vihollisen 90s (rank 1)
Muita en nyt muista mutta rankkeja oli 5 ja 5 rank on Manhunt (normaali roguet näkyy mapissa välillä jos kauempana, minimap pingailee pääkalloa mutta manhunt näkyy aina). Luonnollisesti, mitä isompi rank olet ja kuolet, sitä enemmän menetät DZ funds & DZ EXP ja toisinpäin, mitä isompi rank tapat, sitä enemmän saat. Ja kun selviää rogue statuksesta, sen bountyn (extra raha mitä peli antaa roguen tappajille) saa rogue pelaaja itse + exp.

End game on kyl hiukan puutteellinen mutta pari missionia testannu Challange modella (end game valuuttaa + gearia saa joka kerta kun menee läpi) joissa oikeasti vaaditaan malttia, taktikointia ja hyvää yhteistyötä. En tosiaan tiedä kuinka pitkälle niitä jaksaa juosta mutta tällä hetkellä pelin parasta antia.

Levetuksen aikana ei kyllä itselle tullut tylsää hetkeä, kaikki main mission questit oli hauskoja ja haastavia (pelasin minä + 1-3 kaveria hard modella), etenkin itse alueet oli hienoja.

Mutta yleisesti yhdyn arvostelijaan että aika nihkeästi itse end gamea on, ostaessa luulin kyllä että pääpaino koko tuotokselle on siellä 30lvl jossa alkaa oikeat haasteet. Tosin jos on Reddit ja muihin lähteisiin luottamista, Ubisoft on sanonut et contenttia tulee tiuhaan tahtiin. Ainoa ongelma on että mitä jos tekeminen loppuu 2vk päästä ja seuraava content patchi tulee siitä viel 2-4vk päästä? Ainahan peliin voi palata kun sitä tulee mutta a

Muropaketin uusimmat