Uusimmat

ABBAn laulut paketoidaan SingStariksi (päivitetty)

10.09.2008 20:00 Jukka O. Kauppinen

Sony ja Universal Music tuovat riemukkaita uutisia raikkaan pohjoismaisen popin ystäville. Ruotsalaisen megayhtye ABBAn laulut näet paketoidaan omaksi SingStar-pelikseen, joka julkaistaan sekä PlayStation 2:lle että PlayStation 3:lle.

SingStar ABBAa kehitetään tiiviissä yhteistyössä niin yhtyeen itsensä kuin ABBA-brändin oikeudet omistavan Ruotsin Universal Music Groupin kanssa.

 

ABBAn levyjä on myyty maailmanlaajuisesti noin 370 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1992 julkaistu “Gold” on 26 miljoonan kappaleen myynnillään yksi kaikkien aikojen suosituimmista albumeista.

ABBAn musiikki on tällä hetkellä uudessa nosteessa. Tähän on osaltaan vaikuttanut ympäri maailmaa valtavan suosion saanut ”Mamma Mia!” -elokuva. Maailman johtavan levy-yhtiön Universal Music Groupin julkaiseman elokuvan soundtrackin kappalemyynti hipoo jo kolmea miljoonaa ympäri maailmaa.

Tänä talvena julkaistavassa SingStarissa pääsee laulelemaan muun muassa kappaleita Mamma Mia, Gimme Gimme Gimme, Waterloo ja Dancing Queen.

Lisätietoja: http://www.singstargame.com

Lue myös

EVE Online Finncon 2008:ssa: fiktion osuus pelimaailmassa

Miten SingStar sujuu Indicalta?

Spore tuhoaa kristinuskon, opettaa lapsille vääriä asioita

Suomalaiset pelimuusikot sävelsivät soundtrackin tieteisnovelliin

Teinitissejä ja verisiä orgioita – pelialan suurimmat skandaalit