God of War III ja monta muuta megapeliä esillä parin viikon päästä
Amerikassa vuosittain järjestettävä Spike TV:n videopeligaala saa Suomessa – ja toki myös muualla maailmassa – reaktioinaan yleensä vain väsyneitä huokauksia. Tänä vuonna voi olla syytä kiinnostua enemmän, sillä turhien palkintojen ja Ö-luokan julkkisten ohella lavalla nähdään pino tulevia huippupelejä.
Gametrailers.comissa täyttä vauhtia puksuttava hypejuna tietää kertoa, että gaalasta on tulossa – tietenkin – se suurin, kaunein ja parhain ikinä. Siitä viis, mutta saitti tietää kertoa, että illan aikana tullaan näkemään myös pino tulevan vuoden huippupelejä, monet ensimmäistä kertaa trailerien ja hypejuttujen ulkopuolella.
Kolmen vielä julkistamattoman pelin ohella esillä tulevat olemaan:
- Fight Night Round 4
- Uncharted 2
- Brutal Legend
- God of War 3
- Uutta Gears of War 2 -sisältöä
- Terminator Salvation
- Watchmen: The End is Nigh
- Mafia 2
Kovaa settiä. Tiettävästi ainakin Uncharted 2 ja God of War 3 tullaan näkemään ihan ihka-aitona pelikuvana, mutta toki toivottavasti myös muut.
Hypejunan puksutuksesta voi nauttia Gametrailersin Video Game Awards -saitilla.
Lisää aiheesta
Uncharted 2 julkistettiin virallisesti
God of War III vei pelikehittäjän hekuman porteille
Arvostelu: Gears of War 2 (360)
Tarjous, josta et voi kieltäytyä – katso uudet Mafia II -kuvat
Lue myös
Tsekkaa Mirror’s Edge -mallitytöt
Joulumyynti vauhdissa: kultapelit Crashille, Warhammerille, Zeldalle ja Pokemonille