Uusimmat

Kammottavat pelielokuvat saavat taas jatkoa

04.12.2008 14:37 Miikka Lehtonen

Pelielokuvat, nuo aikamme syövät. On vaikea keksiä kuka pelielokuvista lopulta nauttii, sillä niitä tuskin katsoo sen enempää elokuvien kuin pelienkään ystävänä mielellään – paitsi korkeintaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Jostain syystä niitä kuitenkin tehdään, vieläpä kiihtyvällä tahdilla.

Uusin yrittäjä on Neo-Geo-pelikonsolilla alkunsa saanut King of Fighters -mättöpelisarja, joka noudattaa pelielokuvien jaloja perinteitä monella tavalla. Ensinnäkään juonella ei ole juurikaan tekemistä pelisarjan kanssa, sillä se kertoo itsepuolustuslajien mestareista, joita outo voima kiskoo ulottuvuudesta toiseen taistelemaan outojen muukalaisten kanssa. Tietenkin jos muukalaiset näyttävät vaikkapa Capcomin pelihahmoilta, elokuva voisi yrittää rahastaa SNK vs. Capcom -pelin nimellä?

Elokuvan pääosiin on kiinnitetty muun muassa Die Hard 4.0:ssa hissikuiluun pudonnut Maggie Q, sekä Star Wars: The Phantom Menacessa hissikuiluun pudonnut Ray Park. Hissikuilukuolemat ovat toki yksi tapa palkata näyttelijöitä, mutta itse lähestyisin ehkä ongelmaa toisesta suunnasta.

King of Fighters -elokuva tähtää tällä hetkellä elokuvamarkkinoille vuoden 2010 aikana.

Lisää aiheesta

King of Fighters: Maximum Impact 2 (PS2)

King of Fighters 2000/2001 (PS2, Xbox)

King of Fighters XI (PS2)

Pelielokuvat saavat jatkoa, tällä kertaa Sonyn valikoimista

Legendaariset palkkasoturit pelielokuvaksi

Lue myös

Ja taas narinaa käytettyjen pelien kaupasta

GTA4:n PC-versio joutui pelikansan liekitykseen

Huonon maun multihuipentuma: keskitysleirisimulaattori