Uusimmat

Nintendon digijakelu on silkkaa murhaa: pelimyynti voi olla vain satoja

21.07.2011 14:33 Jukka O. Kauppinen

Nintendon WiiWare-pelipalvelulta odotettiin paljon oli ennen sen avaamista ja tilanne vaikuttikin hyvältä oman aikansa. Muutaman isomman kehittäjän luomat omaperäiset ja kiintoisat pelit antoivat Wiin digikaupalle hyvän alkupotkun, mutta nyttemmin WiiWaren tilanne vaikuttaa suorastaan pelottavalta. WiiWare-pelien myynnit kun tarpovat pahemman kerran pohjamudissa.

Wii-konsolia on myyty maailmalla 86 miljoonaa kappaletta – mutta pelien myynti saattaa jäädä satoihin kappaleisiin.

Lisäksi WiiWare-myyntien rojaltit on määritelty siten, että pelien myyntien täytyy ensin ylittää ennalta määritellyt rajapyykit ennen kuin Nintendo maksaa niistä rojalteja. Ei siinä sinänsä mitään uutta eivätkä myyntimäärätkään kuulosta alkuun hurjilta. Pelin täytyy myydä Euroopassa 3000 kappaletta ja Jenkeissä 6000, jotta Nintendo maksaa. Mutta kun… Pelit eivät välttämättä yllä näihin tavoitteisiin, edes kahdessa vuodessa…

Icon-studion Richard Hill-Whittall ynnäilee omakohtaisia kokemuksiaan Nintendon digitaalikanavasta, eikä hyvältä näytä. Kaiken kaikkiaan pieni indie-kehittäjä sai ensimmäiset rojaltinsa vasta 16 kuukautta pelinsä julkaisun jälkeen. Studion kaksi seuraavaa peliä pärjäsivät vähän paremmin, mutta tammikuussa 2011 julkaistu Soccer Bashi on jo nyt selvä kaupallinen floppi. Tekijät eivät usko tienaavansa pelillään koskaan edes palanutta puupenniä, sillä muutaman kymmenen pelin viikkomyynneillä ei ylitetä rojaltirajoja.

Lue juttu: Icon’s WiiWare Development – Post Mortem

Oletko sinä ostanut WiiWare-pelejä? Mitä mieltä sinä olet WiiWare-palvelusta ylipäätään?

Lue myös

Ghost of Moscow: Death to Spies – ensikosketuksessa kylmän sodan Hitman

Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D (3DS)

Paragon on edelleen maailman paras WoW:ssa

Onko CS 1.6 tulossa tiensä päähän?