Uusimmat

Suomalainen Frozenbyte paljasti seuraavan pelinsä: Trine-toimintaseikkailu PC:lle ja PS3:lle

05.12.2008 21:41 Jukka O. Kauppinen

Mainio suomalainen pelikehittäjä Frozenbyte paljasti viimein pitkään salassa pitämänsä peliprojektin. Jo kesällä tiesimme studion työstävän uusia projekteja, mutta niiden julkistamisen suhteen ei ole pidetty kiirettä. Nyt ulos tupsautettu Trine on firmalle tuntuva aluevaltaus, sillä peli saapuu PlayStation 3:lle ja PC:lle, ollen näin Frozenbyten ensimmäinen konsolipeli.

Trine on myös Frozenbyten ensimmäinen peli, joka julkaistaan laajemmin ulkoisen kustantajan kautta. Aiemmat pelithän on julkaistu jotakuinkin maa- ja aluekohtaisesti suoraan jakelijoiden kanssa tehtyjen sopimusten mukaan, minkä lisäksi pelejä on jaeltu myös Steam-verkkokaupassa. Trine saapuu markkinoille ranskalaisen Nobilis-julkaisijan kautta.

Peli itsessään on fantasiapohjainen toimintaseikkailu, joka panostaa vahvasti fysiikkapohjaiseen pelattavuuteen. Pelin kolmella päähenkilöllä – taikurilla, varkaalla ja soturilla – on erilaisia kykyjä, joiden avulla nämä voivat selvittää ongelmia ja taistella epäkuolleita vastaan. Pelin kuvauksessa painotetaan realistista esineiden käsittelyä ja jopa niiden luomista.

Kuulostaa kivalta, näyttää valtaisan hyvältä. Trine onkin pienelle 2001 perustetulle suomalaispelitalolle merkittävä aluevaltaus, niin bisnesmielessä kuin teknologisesti ja uusien pelialustojen valtailussakin. Tästä on hienoa jatkaa onnistuneen Shadowgrounds-pelisarjan jälkeen.

Trine julkaistaan 2009 kevätpuolella.

Lisätietoja: http://www.trine-thegame.com/

Lisää aiheesta

Frozenbyte – uusi suomalainen pelitalo parrasvaloihin (osa 1)

Helsinkiläinen Frozenbyte on uusin tulokas suomalaisten pelitalojen joukkoon. Firma sinänsä ei ole aivan eilen perustettu, mutta sen pitkään puurrettu esikoispeli alkaa olla viimeinkin valmis. Lokakuussa Saksassa julkaistava Shadowgrounds onkin se seuraava maailmalle tähtäävä suomalaispeli.

Frozenbyten taipaleessa riittää aineksia vaikka saagoihin. Yhtiö on siitä erikoinen, että sen koko väki on täysin uutta pelialalla. Kukaan ei ole ollut aikaisemmin töissä yhdessäkään suomalaisessa tai ulkomaisessa pelitalossa, vaan väki on melkeinpä repäisty pystymetsästä. Tämä on tietenkin näkynyt myös pelinteossa. ”Melkeinpä kaikki mahdolliset virheet, mitä vain voi tehdä, on myös tehty”, ynnäsi putiikin toimitusjohtaja Lauri Hyvärinen. Sitkeä puurtaminen on kuitenkin tuonut palkinnon, sillä yhtiön esikoispeli on pian valmis.

Frozenbyte – uusi suomalainen pelitalo parrasvaloihin (osa 2)

”Kun on tehnyt samaa peliä neljä vuotta, toivoo jo että voisi se hiljalleen valmistua. Vaikka samalla yhä haikaileekin välillä, että voi kun saisi tehdä yhä lisää”, mietiskelee Lauri pelinteon vaikeutta.

Niukkaa on ollut toisellakin sektorilla, sillä pelinteko on pitkälti rahoitettu omasta selkänahasta. Varhaisaikoina urakkaa tehtiin opiskelun lomassa, eikä frozenbyteläisten projekteihin käytetylle ajalle raaski juuri tuntipalkkoja laskeskella. Nyttemmin on sentään helpompaa, kun taustalla on yksityinen rahoittaja ja firma saa pelistä ennakoita julkaisijoilta. Opintie on myös opettanut tarkkuuteen.

Helsinkiläinen Frozenbyte työstää kolmea uutta peliä

Helsinkiläinen pelistudio Frozenbyte, joka tunnetaan erinomaisista Shadowgrounds- ja Shadowgrounds Survivor -räiskinnöistään, kerto työstävänsä parhaillaan kolmea uutta peliä.

Shadowgrounds Survivor (PC)

Kaksi vuotta sitten suomalainen Frozenbyte onnistui nostamaan itsensä kulttikehittäjien listalle mainiolla Shadowgrounds-pelillään. Valon ja varjon leikki yhdistettynä reippaaseen muukalaismurhaan olivat resepti, jolla pääsi suoraan pelaavan yleisön sydämiin, vaikka myyntilistojen kärkisijat jäivätkin haaveeksi.

Enää ei tarvitse sahata uudelleen vanhan pelin kenttiä tai fanituotoksia, sillä peli on vihdoin saanut jatko-osan. Tai sivuosan, sillä kyseessä on pikemminkin alkuperäisen pelin tapahtumia sivuava, itsenäinen lisälevy.

Lue myös

eDomen arvosteluviikko: suurennuslasin alla seitsemän uutuuspeliä

Ennakko: Killzone 2 (PS3)

Flagshipistä kuoriutui Gravity Bear

Street Fighter IV saa tragikoomisen huikean erikoisversion

Tosielämän sankarimodauksia: moottorisaharynnäkkökivääri

Onko Frozenbyte tuttu firma?

Katso tilanne vastaamatta