Suomen ensimmäinen pelimusiikkikonsertti jatkuu syksyllä – sinäkin voit vaikuttaa biisivalintoihin

09.02.2015 13:06 | Jukka O. Kauppinen

Vuonna 2013 Suomessa kuultiin kummia. Quinsonitus-orkesteri esitti Raisiossa ensimmäisen Suomessa esitetyn pelimusiikkikonsertin, joka eteni sitten myös Assembly Summer 2013 –festareille. Quinsonitus on sittemmin esittänyt lisää pelimusaa ihailevalle yleisölle, ja muutkin orkesterit/yhtyeet ovat tarttuneet uuteen markkinarakoon.

The Super Sound of Videogames saa tämän vuoden syksyllä jatkoa, ja The Super Sound of Videogames 2 soi aikanaan jossainpäin Tamperetta. Tarkempaa päivämäärää ja paikkaa lupaillaan keväämmälle.

Konsertin musiikista vastaa taas turkulainen vaski- ja lyömäsoitinkokoonpano Quinsonitus, pianisti Saana Iljin sekä tamperelainen Takomo Percussion -lyömäsoitinyhtye, joka julkaisi hiljattain ensimmäisen oman singlensä sekä musiikkivideon “Lights Off”.

Edellisen konsertin tapaan lavalla nähdään myös vierailevia muusikoita.

The Super Sound of Videogames 2 -konsertin myötä myös yleisö pääsee mukaan ohjelmiston suunnitteluun – ensimmäistä kertaa Suomessa.

– Konserteissa on aina vallinnut upean yhteisöllinen tunnelma, ja kappaletoiveita on tullut jälkikäteen todella paljon. Siksi oli selvää, että seuraava iso produktio suunniteltaisiin yhdessä pelaajien kanssa, kertoo Quinsonituksen trumpetisti Toni Isokivi.

Musiikkitoiveita voi esittää Facebookiin perustetussa The Super Sound of Videogames 2 –ryhmässä. Toiveita otetaan vastaan maaliskuun loppuun saakka.

Loppukevään aikana kappaleet soitinnetaan kokoonpanolle sopivaksi, ja kesä käytetään harjoitteluun.

Konserttia varten on hankittu jo etukäteen esityslupia muun muassa EA:lta, Ubisoftilta ja Segalta, sekä legendaarisilta retropelien säveltäjiltä kuten Chris Hüelsbeck, Jeroen Tel, Matt Gray, Martin Galway, Ben Daglish ja Rob Hubbard.

Lisätietoja: http://www.thesupersound.net

Lisätietoja: Facebook

Lisää aiheesta

Amiga Immortal 3 on tuplalevy täynnä hittejä 

Final Fantasyt soivat suloisesti jättikonsertissa

Suuren maailman pelimusiikkispektaakkeli – Video Games Live Helsingin Jäähallissa  

Säveltäjä on piilottanut saman melodian kaikkiin työstämiinsä peleihin 25 vuoden ajan

Turun konserttitalossa raikaa videopelimusiikin taika