Uutta pelisarjakuvaa: Max Payne 3 ja Mass Effect: Homeworlds
Pelisarjisten rintamalla on tapahtunut taas vaihteeksi mukavia. Uuden Max Payne -pelin kaveriksi on näet julkaistu ensimmäinen sarjakuva, joka tottelee nimeä Max Payne 3 Issue #1: ”After the Fall”. Ilmaiseksi digimuodossa ladattava sarjis pohjustaa Maxin tarinaa ensimmäisen kahden Max Payne -pelin tapahtumien kautta, jotta pelaajat olisivat täydessä terässä kolmospelin ilmestyessä.
Sarjiksen tarinan ovat kirjoittaneet Dan Houser ja Sam Lake.
Sarjakuva julkaistaan myös rajoitetusti printtimuodossa.
BioWare on puolestaan jatkanut sarjakuvallista yhteistyötään Dark Horse -kustantamon kanssa. Uusi Mass Effect: Homeworlds -sarja sijoittuu Mass Effect 3 -pelin aikoihin, jokaisen tarinan kertoessa jostakusta pelistä tutusta sivuhenkilöstä ja hänen taustastaan, tarinastaan ja kohtaloistaan.
Ensimmäinen numero kertoo nuoresta James Vegasta ja kertoo kuinka hän oikein päätyikään ristiriitaisen nuoruutensa rasitusten kautta armeijaan. Ihan mukava ja luettava sarjis, joskaan en sanoisi tarinan tuovan mitään kiinnostavaa lisuketta varsinaiseen ME-universumiin.
Homeworld-sarjan seuraavat osat julkaistaan kevään ja kesän aikana. Luvassa on tarinoita Talin, Garrusin ja Liaran näkökulmista.
Lisätietoja:
Lue myös
Mass Effecteistä on tehty ihan luettava scifi-kirja
Mass Effect 3:n ilmainen lisäri Resurgence Pack laajentaa co-op-moninpeliä
Max Payne 3 – tulossa niin sarjakuvaa kuin valtavasti DLC:tä
Rockstar avasi Max Payne 3:n PC-laitevaatimukset
Lue myös
Combat Mission: Battle for Normandy – Commonwealth Forces (Mac, PC)
DICE lupaa: Bäfän lisärit ovat jatkossakin ilmaisia
Sound Blaster Tactic3D Wrath – oivat langattomat kuulokkeet pelaajalle