Wasteland 2 ei olekaan hihasta tempaistu peliprojekti

28.02.2012 10:00 | Miikka Lehtonen

Tulipa Double Finen Kickstarter-seikkailupeliprojektista mitä tuli, se on jo nyt muuttanut pelaamisen maailmaa ainakin hetkellisesti. Lukemattomat muutkin pelikehittäjät ovat innostuneet Double Fine -miljoonat silmissään kinuamaan rahaa Kickstarterin kautta. Mutta kaikki Kickstarter-projektit eivät ole uusia.

Kun Brian ”Fallout” Fargo ilmoitti Double Finen onnistumisen jälkeen, että hän voisi myös olla kiinnostunut tekemään jatko-osan Wasteland-roolipelilleen Kickstarter-rahoituksen avulla, moni kuvitteli Fargon olevan opportunisti joka halusi hypätä mukaan rahajunaan klassikkopelinsä avulla. Ei näin, sillä mies on yrittänyt saada peliään tehdyksi jo jonkin aikaa.

Fallout-fanisaitti No Mutants Allowedin haastattelussa Brian Fargo kertoo, että hän on yrittänyt saada Wasteland 2 -projektiaan käyntiin jo 20 vuotta, vähällä menestyksellä. Kierroksia kasvatettiin Fallout 3:n menestyksen jälkeen melkoisella dream teamilla: Wastelandin ja Falloutin pääsuunnittelijat yhdessä molemmissa peleissä vaikuttaneen tuottajan kanssa klassisten peliensä ääressä? Luulisi kelpaavan, mutta eipä kelvannut. Fargo itse toteaa, että vuoropohjainen roolipeli ei ole niin seksikäs genre, että julkaisijat haluaisivat siihen panostaa.

Niinpä mies toivookin, että pelaajilta löytyisi enemmän ymmärrystä. Hän kertoo, että Wasteland 2:ta varten on tehty jo paljon taustatyötä konseptitaiteen ja suunnittelun muodossa, mutta paljon on vielä tekemättäkin. Projekti pyörähtää tosissaan käyntiin kunhan sen Kickstarter-keräys saadaan alkuun. Tuoreimpana uudistuksena Mike Morgan, alkuperäisten Falloutien ja Planescape: Tormentin säveltäjä, on myös liittynyt mukaan tiimiin, joten ainakin keräystavoitteena olevalla miljoonalla on haalittu kasaan nimimiehiä.

Lähde: No Mutants Allowed

Lue myös

Alan Wake’s American Nightmare (Xbox 360)

Assemblyn järjestäjät saivat suomalaisen pelialan kunniamaininnan

Mass Effect 3 -haastattelu – eeppistä seikkailua ja tykitystä

Train Simulator 2012 (PC)