WarCraft 3 Reforged floppasi, joulukoristeet roikkuvat edelleen Anthemin pelimaailmassa, Testasimme uuden pelihiiren ja kuulokkeet – ja viikon 5/2020 muut tärkeimmät peliuutiset
Muropaketin toimitus kokosi samalle sivulle kaikki viikon 5/2020 merkittävimmät ja mielenkiintoisimmat peliaiheiset uutiset.
Tällä viikolla on tapahtunut mm. seuraavaa:
Blizzard vastasi Warcraft 3 Reforgedin saamaan kritiikkiin
Warcraft 3 Reforged piti olla alkuperäisen Warcraft 3:n paranneltu remasterointi, mutta sen sijaan julkaisu oli Blizzardin kannalta täydellinen katastrofi. Nyt Blizzard on vastannut fanien antamaan palautteeseen.
Näin kuollut on Anthem: Jopa joulukoristeet roikkuvat edelleen pelimaailmassa
BioWare näyttää hylänneen Anthemin lopullisesti, sillä kehittäjä ei ole vaivautunut poistamaan edes pelimaailman joulukoristeita viime vuoden lopulla nähdyn tapahtuman jäljiltä.
Langattomuus on monissa tuotteissa valttina – aina latausta myöten. Myös pelaamiseen suunnatut oheislaitteet ovat yhä useammin vapaita kaapeleista. Testasimme miten HyperX Pulsefire Dart -pelihiiri toimii langattomassa käytössä. Samalla tutustuimme valmistajan monikäyttöiseen latausalustaan.
Turtle Beachin Elite Atlas Aero -pelikuulokkeet eivät liikoja olemuksellaan koreile. Testiin otettu malli edustaa valmistajan tarjonnassa hillitymmän näköistä ja laadukkaampaa tuotesarjaa. Tämä myös näkyy hinnassa ja kuuluu äänessä.
Puolitoista vuotta sitten konsoleille julkaistu Red Dead Redemption 2 on myynyt tähän mennessä yli 29 miljoonaa kopiota.
Epic Games Store jakaa nyt kahta ilmaispeliä yhtä aikaa
Epic Games Storen viikon ilmaispelitarjouksena pelaajat voivat napata kahden lautapeliklassikon digitaaliset versiot talteen.