Uusimmat

Yhdysvaltain armeijan väitetyistä sotarikoksista ja lähivuosien verisimmästä taistelusta kertova tuleva räiskintäpeli ei ole tekijöidensä mukaan poliittinen

16.02.2021 07:00 Muropaketin toimitus

Highwire Gamesin tulevan Six Days in Fallujah -sotapelin julkaisija Victura puolustaa peliä toteamalla, ettei siitä ole aikomus tehdä poliittista.

Jo toistamiseen julkistettu sotapeli lakkautettiin alkujaan vuonna 2009 siihen valitun aiheen saaman kritiikin vuoksi, mutta näin reilu kymmenen vuotta myöhemmin peli on otettu takaisin työstöön eri tiimin voimin. Tällä kertaa kehittäjät vetävät kuitenkin ”ubisoftit” hihastaan väittämällä Polygonin haastattelussa, ettei tuleva peli ole ”poliittinen kommentaari”, vaan räiskintäpeli, joka pyrkii herättämään empatiaa amerikkalaisia sotilaita kohtaan, jotka sotivat Fallujahin linnoittautuneita kapinallisia vastaan.

”Meidän tiimimme mielestä haluamme auttaa pelaajia ymmärtämään urbaanin sodankäynnin monimutkaisuuden. Se välittää sen sotaan joutuneen yksilön kokemuksen, joka lähetettiin sinne poliittisista syistä. Ja haluamme näyttää, kuinka päätöksentekijöiden päätökset vaikuttavat sotilaan taistelukentällä tehtäviin päätöksiin. Aivan kuten kyseinen sotilas ei voi kyseenalaistaa päättäjien tekemää päätöstä, me emme yritä tehdä poliittista kommenttia siitä, oliko sota oikea vai väärä ratkaisu”, Victuran toimitusjohtaja Peter Tamte paljastaa.

Six Days in Fallujah perustuu vuonna 2004 käytyyn Fallujahin toiseen taisteluun, joka oli Yhdysvaltain armeijan lähihistorian verisin taistelu ja jossa kuoli useiden kymmenien sotilaiden lisäksi satoja siviilejä. Yhdysvaltain armeijan väitetään tehneen sodassa myös useita sotarikoksia, mutta Tamten mukaan tuleva peli ei ole näistä kiinnostunut, eikä niitä aiota näyttää pelaajille lainkaan.

”En halua sensaatiohakuisten asioiden häiritsevän pelikokemusta”, Tamte toteaa.

Pelin kehityksestä vastaa muun muassa entisistä Halon ja Destinyn kehittäjistä koostuva Highwire Games.