Uusimmat

Computex 2004

20.06.2004 00:00 Muropaketin toimitus

Muropaketti sai tilaisuuden vierailla perinteisessä Computex 2004 -tapahtumassa, joka järjestettiin 1. – 5. kesäkuuta Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa. Viime vuonna tapahtuma miltei peruutettiin SARS-epidemian vuoksi, mutta järjestettiin lopulta myöhemmin syksyllä. Matkaan lähdettiin 29. toukokuuta ja matka Helsingistä Frankfurtin kautta Taipeihin kesti yhteensä 17 tuntia.

Paikan päällä oli kirjaimet hieman erilaisia kuin Suomessa ja lentokentältä 40 kilometrin päähän hotellille siirtyminen tuotti yllättävän paljon vaikeuksia. Onneksi sunnuntai-aamuna klo 07 oli kohtalaisen rauhallista ja nuori neiti bussiyrityksen lipunmyynnistä lähti mukaan näyttämään millä pysäkillä hyppään pois bussista. Matkan hinta oli päätä huimaavat kolme euroa.

Myös ilmasto oli erilainen kuin Suomen vilpoinen kevät ja lämpöä riitti yli 30 astetta. Ilman kosteusprosentti oli todella korkea ja ulkona liikkuminen muistutti vilpoista saunaa.

Taipei sijaitsee meren ja vuorten välissä. Aamuisin aurinko paistoi ja lämpöä riitti, mutta yhtäkkiä iltapäivällä taivas peittyi pilvistä ja vettä satoi parin tunnin ajan. Illat olivat kosteat ja lämpimät.

Noin kolmen miljoonan asukkaan Taipei oli hyvin vilkas kaupunki varsinkin liikenteen puolesta. Keskusta oli täynnä uusia ja moderneja rakennuksia, joiden joukosta oli vaikea olla havaitsematta maailman korkeinta rakennusta eli Taipei 101:sta.

Matkan aikana tarjoutui myös mahdollisuus nähdä elämää pääkaupungin ulkopuolella. Kiertelimme Taiwanin itärannikolla mutkaisia rantateitä pitkin ja lopulta kiipesimme erään korkean vuoren huipulle. Vihreät näkymät ja aivan kirkas vesi saivat Suomen luontoon tottuneekin haukkomaan henkeään.

Keskustassa kätevin kulkuväline oli vain seitsemän vuotta vanha metrojärjestelmä, joka toimi erittäin sulavasti. Reitit oli merkitty karttoihin selvästi ja matka kustansi etäisyydestä riippuen 50 sentistä yhteen euroon.

Taiwan on tunnettu varsinkin elektroniikasta ja tietokoneiden komponenteista. Hintataso oli Suomea joissain tapauksissa reilusti alhaisempi. Vierailimme kuuluisalla tietotekniikka-alueella, jossa oli pari korttelia täynnä alan liikkeitä. Hinta liikkeiden välillä ei hirveästi vaihdellut, mutta tarjontaa oli ja paljon. Löytyipä hyllystä jo GeForce 6800 Ultra- ja Radeon X800 XT -näytönohjaimetkin.

Messualue

Computex 2004 -tapahtuma oli pilkottu yhteensä neljään halliin, jotka sijaitsivat Taipei 101 -pilvenpiirtäjän juurella. Hallien seinät oli tapetoitu yrityksien mainosbannereilla ja logoilla, joten paikasta ei voinut erehtyä. Messualue sijaitsi muutaman kilometrin päässä hotellista ja sinne pääsi kätevästi metrolla tai taksilla.

Halleja kierteli kuin hai laivaa muun muassa NVIDIAn ja ATIn logoilla varustetut bussit, jotka veivät halukkaita yrityksien seminaareihin.

Ulkona näki vähän väliä mitä erikoisempia yrityksien tempauksia punaisista telkkareilla varustetuista Gigabyte-miehistä aina jalkapallopäisiin BenQn joukkoihin.

Näytteilleasettajia oli useita satoja ja osastoja riitti useammassa kerroksessa. Computex painottuu enimmäkseen tietokoneisiin ja esimerkiksi matkapuhelinvalmistajia tai viihde-elektroniikkaa ei juurikaan ollut näytillä. Kiertelin alueella 1,5 päivää ja enimmäkseen tuli tutustuttua uusiin tuotteisiin, napsittua kuvia ja juteltua muutamien valmistajien kanssa.

Asus

Asuksella oli ehdottomasti massiivisin osasto Computexissa ja näytillä oli luultavasti kaikki tuotteet mitä yrityksen valikoimiin kuului. Näytillä oli emolevyjä, näytönohjaimia, virtalähteitä, mini-PC-runkoja sekä palvelintuotteita.

Osastolle oli jopa kannettu ilokaasulla piristetty auton moottori edustamaan Asuksen uutta NOS-ylikellotusominaisuutta.

Asus P5AD2 Premium (Intel 925X -piirisarjalla)

Asus P5GD2 Premium (Intel 915G -piirisarjalla)

Asus A8N (NVIDIA CK8-04 -piirisarjalla)

Asus Radeon AX800XT (R420)

Asus V9999Ultra Deluxe (Geforce 6800 Ultra NV40)

Asus Radeon X600.

Yllä olevassa kuvassa paljon kohua herättänyt Asuksen cooleri, joka on varustettu lentokoneen turbiinia muistuttavalla tuuletinratkaisulla.

Yllätykseksi Asuksen osastolta löytyi myös yrityksen virtalähteitä, joita ei ole ainakaan vielä toistaiseksi näkynyt Suomen markkinoilla.

Gigabyte

Gigabyten osasto oli Asusta vastapäätä, joten tungosta riitti näiden kahden valmistajan välillä melkoisesti. Gigabyten tuotteet oli aseteltu siististi lasivitriinien taakse ja spottivalot välillä jopa hieman haittasivat kuvaamista. Myös Gigabytellä oli melko pitkälle sen koko tuotevalikoima esillä näytönohjaimista ja emolevyistä aina jäähdytysratkaisuihin asti.

Gigabyte GA-8ANXP-D (Intel 925X -piirisarja)

Gigabyte GA-K8NSNXP-939 (NVIDIA nForce3 250 -piirisarja)

Gigabyte GV-NX59128D (GeForce FX 5900 PCI Express)

Gigabyte GV-80P256D (Radeon X800 Pro)

MSI

MSI:n osastolla oli panostettu varsinkin näytönohjaimiin ja niitä oli seinät piukassa. Valitettavasti osaston valaistus oli todella surkea, joten kuvat jäivät hieman heikoiksi. Parin tunnin välein MSI:n osaston edessä pyörähti käyntiin teknomusiikilla varustettu tanssiesitys.

MSI NX6800 Ultra-T2D256 (Geforce 6800 Ultra NV40)

MSI RX800 XT-XTD256 (Radeon X800 XT R420)

MSI PCX5750-TD128 (GeForce FX 5750 PCI Express)

MSI RX600 Pro-TD128 (Radeon X600 Pro RV380)

Näytillä oli myös NVIDIAn hiljattain julkaisema PCI Express -liitäntää käyttävä MXM-grafiikkamoduli kannettaviin tietokoneisiin.

Emolevypuolelta mielenkiintoisin löytö oli Serial ATA II -tuella varustettu Socket 939 -emolevy.

Abit

Abitin osasto oli yllättävän näkymättömässä ja rauhallisessa paikassa, mutta näytillä oli messujen linjaan sopivaan tyyliin emolevyjä ja näytönohjaimia.

Osastolta löytyi muun muassa Intel 925X -piirisarjaan perustuva AA8 DuraMAX ja Intel 915G -piirisarjaan perustuva AG8. Molempien emolevyjen northbridgen päällä on uudentyylinen cooleri, joka auttaa myös prosessorin jäähdytyksessä.

Abit aikoo esitellä lähitulevaisuudessa µGuru-kellon, joka tulee olemaan vaihtoehtoinen lisävaruste uusissa emolevyissä. Kello ilmoittaa tietokoneen tärkeimmät tiedot jännitteistä ja kellotaajuuksista sekä hälyttää esimerkiksi sähköpostin ja MSN-viestin saapuessa.

Toinen mielenkiintoinen uutuus oli olohuoneisiin tarkoitettu Thecus Wireless Media Bank, joka soveltuu esimerkiksi digitaalikameralla otettujen kuvien katseluun ja CD-levyjen polttamiseen. Laite oli vielä prototyyppiasteella, joten kuulemme siitä todennäköisesti tulevaisuudessa lisää.

AMD

AMD:n osasto oli erittäin hyvin suunniteltu ja se sisälsi paljon tuotteita mobiili-, työpöytä- ja palvelinsegmenteiltä. Varsinkin Athlon 64 -prosessoreiden virussuojaus oli kuuma sana osastolla.

Näytillä oli toistakymmentä Athlon-prosessoreihin perustuvaa kannettavaa tietokonetta.

Esillä oli myös AMD Alchemy -prosessoriin perustuva pieni kämmentietokone.

Yksi seinä oli täynnä eri valmistajien uusia emolevyjä Athlon 64 -prosessoreille.

Emolevyseinän erikoisuus oli Biostarin K8NHA 939 -emolevy, joka esitteen mukaan perustui VIA K8T800 Pro -piirisarjaan.

Emolevyä tarkemmin tutkittaessa piirilevyltä paljastui NVIDIAn CK8-04:ksi merkitty piiri. Kyseinen piiri sisältää muun muassa PCI Express -tuen ja natiivin Serial ATA -tuen.

VIA

Varsinkin piirisarjoista ja Epia-emolevyistä tunnnettu VIA esitteli osastollaan pääasiassa omiin piirisarjoihinsa perustuvia emolevyjä.

Abitin ja Asuksen VIA K8T800 Pro -piirisarjaan perustuvat Socket 939 -emolevyt.

VIA PT880 -piirisarjaan perustuva referenssiemolevy Socket 775 -kannalla.

Iwill

Iwill on hieman tuntemattomampi emolevyvalmistaja Suomessa, mutta heidän valikoimistaan löytyy mielenkiintoisia useamman prosessorin emolevyjä.

Osastolta löytyi tietenkin uusi kahta Opteron-prosessoria tukeva workstation-MiniPC. Prosessoreiden kuparinen heatpipe-jäähdytysratkaisu vei kotelon sisältä tilaa melkoisesti, mutta raakaa voimaa löytyy sisuksista senkin edestä.

Näytillä oli myös NVIDIAn DK8E-piirisarjaan perustunut palvelinemolevy kahdelle Opteron-prosessorille.

ULi

ULin piirisarjat eivät ole olleet viimeaikoina kovinkaan näkyvästi esillä, mutta nyt yritys yrittää tuoda itseään markkinoille ainakin southbridge-piirien saralla.

Mielenkiintoisin tuote yrityksen osastolla oli kuitenkin ATIn RS400-piirisarjaan perustunut emolevy, jossa southbridgen virkaa toimitti ULin piiri. ATI julkaisi hiljattain vasta RS350-piirin ja ainakaan tähän mennessä näytillä olleesta RS400-piiristä ei ole juurikaan tietoja vuotanut.

ULin edustaja kehui heidän olevan Intelin lisäksi toinen valmistaja, jonka southbridge tukee Azalia-ääniarkkitehtuuria.

Epox

Epoxin osastolla törmäsin mielenkiintoiseen IP-4MTI2H-emolevyyn, joka oli tarkoitettu uusille Pentium M -prosessoreille (Dothan). Emolevy perustui Intelin 855GME-piirisarjaan ja vaikutti komponenttien asettelun perusteella jopa ihan järkevältä työpöytäratkaisulta. Dothan-prosessoreiden suorituskyky on erinomainen, jos sitä verrataan esimerkiksi Pentium 4 -prosessoreihin samalla kellotaajuudella.

Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli NVIDIAn vielä julkaisemattomaan CK8-04-piirisarjaan perustunut Socket 939 -emolevy. Yritin tiedustella piirisarjasta lisää tietoja, mutta Epoxin osastolla ollut työntekijä ei tiennyt koko piirisarjasta mitään.

Zalman

Zalman esitteli useita erilaisia TNN-koteloon perustuvia ratkaisuja, joissa ideana on luoda täysin äänetön kokoonpano passiivisen jäähdytyksen ja heatpipe-tekniikan avulla. Useamman prosessorin järjestelmissä oli kuitenkin perinteiset tuulettimet prosessorisiilien päällä. Uutena tuotteena Zalman on tuomassa markkinoille ulkoisen passiivijäähdytteisen 400 watin virtalähteen.

ATI Radeon R423

Muutamilla valmistajilla oli jo näytillä ATIn uusi R423-koodinimellä tunnettu PCI Express 16x -liitäntää käyttävä Radeon X800 XT -näytönohjain. Valitettavasti NVIDIAn uutta NV45-näytönohjainta Muropaketin toimitus ei löytänyt, mutta sitä olikin ilmeisesti esitelty vain suljettujen ovien takana.

R423 on käytännössä täysin sama piiri kuin nykyinen R420 (Radeon X800 XT), mutta siihen on integroitu natiivi PCI Express -tuki. NVIDIA käyttää NV45-grafiikkapiirissä edelleen erillistä siltaa, joka muuttaa AGP-väylän PCI Express -väyläksi.

Muun muassa Abit ja Palit esittelivät ATIn R423-referenssiohjaimia, joihin yritykset olivat sentään liimanneet omat tarransa. R423 käyttää uudenlaista kuusipinnistä virtaliitintä, kuten myös NVIDIAn tuleva NV45-näytönohjain. Palitin näytönohjaimesta viritaliitin puuttui kokonaan jostain syystä.

MiniPC-runkoja

MiniPC-rungot eivät olleet messuilla kovinkaan näkyvässä roolissa. Ilmeisesti viime vuoden innostus on jo ehtinyt hieman laantua. Esimerkiksi Shuttlen osastolla oli vain kaksi nätisti hymyilevää tyttöä.

Shuttlen uusi SN95G5 MiniPC löytyikin AMD:n osastolta ja sen sisällä tikitti Athlon 64 FX -prosessori. Myös Soltek on uudistamassa Qbic-mallistoaan ja Albatron esitteli uuteen Socket 775 -kantaan perustuvaa MiniPC-runkoaan.

Näytönohjaimia

Messuilla riitti näytönohjaimia vaikka muille jakaa, joten alla pieni kuvakimara vastaan tulleista eri valmistajien Geforce- ja Radeon-näytönohjaimista.

7. Messutytöt ja loppusanat

Boothbabes

Jokaiseen tapahtumaan kuuluu osana tietenkin messutytöt, jotka esittelevät yrityksien tuotteita parhaansa mukaan. Computexissa aasialaisia boothbabeja riitti ja alla muutamia kuvia tarjonnasta.

Näihin kuviin onkin hyvä lopettaa raportti Computex 2004 -tapahtumasta.

Loppusanat

Nähtävää oli paljon, mutta pääpiirteittäin näytteilleasettajat esittelivät Intelin uusiin 925X- ja 915G-piirisarjoihin perustuvia emolevyjä, AMD:n uusia Socket 939 -emolevyjä, ATIn X800-, X600- ja X300-sarjan näytönohjaimia sekä NVIDIAn puolelta Geforce 6800-ja PCI Express -näytönohjaimia. MiniPC-runkoja oli näytillä yllättävän vähän, joten tästä päätellen suurin innostus taitaa olla jo takana päin. Suurista nimistä paikan päältä puuttui lähes kokonaan Intel, ATI ja NVIDIA, jotka osallistuivat tapahtumaan lähinnä emolevy- ja näytönohjainvalmistajien välityksellä.

>> Takaisin etusivulle

Sampsa Kurri 21. kesäkuuta (sampsa.kurri@https://muropaketti.com)