Testit ja mittaukset
Testi 1: Aktiivisen ja passiivisen jäähdytyksen ero
Coolerien passiivijäähdytyspotentiaalia päätettiin lähteä testaamaan useamman eri vaiheen avulla. Ensimmäisessä vaiheessa kaikilla kolmella coolerilla mitattiin prosessorin lepo- ja rasituslämmöt aktiivisesti ja passiivisesti jäähdytettynä. Näin saataisiin selville tuulettimen tuoma tehoetu nykypäivän huippucoolereissa sekä kolmikon tehokkain passiivinen jäähdytysratkaisu. Tässä testissä kaikki kotelotuulettimet olivat käytössä ja prosessoria rasitettiin Intel BurnTest 1.9 -ohjelman avulla. Prosessorin lämpötilaa seurattiin CPUID HWmonitor -ohjelmalla. Cooler Master Hyper Z600:aan asennettiin Noctuan NF-P12-tuuletin (1300 RPM, 56 CFM, 19,8 dBA), koska sen mukana ei toimitettu omaa tuuletinta. Tornicoolerien tuulettimet asetettiin puhaltamaan kotelon takapaneelia kohti. Kun coolereita testattiin passiivisena, tuulettimet luonnollisesti irrotettiin. Kaikkien testien ajan huonelämpötila liikkui 24-25 asteen tuntumassa. Kuvaajaan on laskettu kahden prosessoriytimen lämpötilojen keskiarvo. Merkinnät ”A” ja ”P” coolerien nimien perässä tarkoittavat ”Aktiivista-” ja ”Passiivista”.
Mittauksissa kaikki idlelämmöt asettuivat puolen yksikön tarkkuudella 36 celsiusasteen paikkeille, joka tuntui olevan jonkinlainen saavutettavissa oleva minimiarvo. Rasituksessa kaikki kolme cooleria pitivät aktiivijäähdytettyinä prosessoriytimet 50 asteen lämpötilassa. Eroja saatiin aikaan, kun tuulettimet irrotettiin jäähdytysrivastoista. Kolmikon tehokkaimman passiivicoolerin tittelin kaappasi Cooler Master Hyper Z600 54 asteen tuloksella Noctuan pitäessä puolestaan perää 59 asteen tuloksellaan. Intelin boxed -coolerilta kirjattiin aktiivijäähdytteisenä 57 asteen tulos, jota voidaan pitää jonkinlaisena referenssinä.
Tuloksien perusteella voitaneen yleistää, että tornicoolerit soveltuvat passiivijäähdytykseen matalia ”vaakamallisia” coolereita paremmin, sillä niiden muotoilu ja ripojen asento on optimaalisempi kotelotuuletuksen hyödyntämiseen. Tornicoolerissa ilmavirtauksille avoimena ovat kotelon pituus- sekä korkeussuunta ja rivat estävät vain kotelon leveyssuuntaan kulkevan ilmavirran, jota ei yleensä prosessorin kohdalla suuremmin ole. Tulosten perusteella kaikki kolme vertailucooleria pärjäävät kuitenkin mainiosti passiivisina, ainakin kun kotelotuuletus on kunnossa.
Testi 2: Passiivisen jäähdytyksen vaikutus komponenttien lämpötiloihin (CM Hyper Z600)
Testien seuraavaan vaiheeseen, toisin sanoen lähempään tarkasteluun, valittiin ensimmäisen vaiheen tehokkain ratkaisu, eli Cooler Masterin Hyper Z600. Alun perin seuraavaksi oli tarkoituksena testata coolerin asennon vaikutusta jäähdytystehoon, mutta koska Hyper Z600 on kaikkiin suuntiin samanmuotoinen, siirryttiin suoraan tarkastelemaan passiivijäähdytyksen vaikutusta kokoonpanon muiden komponenttien lämpötiloihin. Grafiikkapiirin, näytönohjaimen virransyötön, piirisarjan ja emolevyn virransyötön lämpötilaa seurattiin Rivatuner-ohjelmalla sekä ulkoisella lämpömittarilla northbridgen ja emolevyn virransyötön jäähdytyssiileistä. Mittaukset tehtiin prosessorin ollessa sekä aktiivisesti että passiivisesti jäähdytettynä. Kokoonpanoa rasitettiin samanaikaisesti Intel Burntest 1.9- sekä 3DMark06-sovellusten avulla. Kaikki HAF 932:n kotelotuulettimet olivat käynnissä.
Levossa aktiivijäähdytteisen ja passiivijäähdytteisen prosessoricoolerin väliset eroavaisuudet komponenttien lämpötiloissa pysyttelivät pääosin muutamassa asteessa. Pienin vaikutus prosessoricoolerin tuulettimen poistamisella oli näytönohjaimen virransyöttöön (1,5 astetta) ja suurin northbridgen siilen lämpötilaan (4,5 astetta).
Rasituksessa aktiivi- ja passiivijäähdytyksen erot kasvoivat noin viiteen celsiusasteeseen. Minkään mittauspisteen lämpötila ei noussut hälyttävästi korkeammaksi passiivijäähdytykseen siirryttäessä.
Prosessoricoolerin tuulettimen merkitys muiden komponenttien jäähdytyksessä on kiistaton, mutta hyvin tuuletetussa kotelossa lämpötilat eivät karkaa lapasesta, vaikka prosessoria jäähdytettäisiinkin vain passiivisesti. Komponenttien lämpötilojen nousut ovat samaa luokkaa itse suorittimen lämpötilan nousun kanssa.
Testi 3: Kotelotuulettimien vaikutus lämpötiloihin (CM Hyper Z600)
Kun on selvinnyt, että hyvällä kotelotuuletuksella prosessori ja kokoonpanon muut lämpimänä käyvät komponentit pärjäävät mainiosti, vaikka prosessoria jäähdytettäisiinkin passiivisesti, alkaa mietityttää riittävän kotelotuuletuksen määritelmä. Paljonko tuulettimia tarvitaan ja miten ne vaikuttavat lämpötiloihin? Testin kolmannessa vaiheessa päätettiin vähentää kotelotuulettimien määrää yksi kerrallaan ja mitata rasituslämpötiloja kullakin kokoonpanolla. Tuulettimia poistettiin käytöstä seuraavassa järjestyksessä: kylkituuletin, kattotuuletin, etutuuletin. Alussa käytössä olivat siis kaikki tuulettimet ja lopussa enää vain takapaneelin 140 mm tuuletin oli pyörimässä. Passiivijäähdytettyä prosessoria kuormitettiin jälleen Intel Burntest 1.9 -sovelluksen avulla ja lämpötiloja seurattiin CPUID HWmonitorilla, Rivatunerilla sekä ulkoisella lämpömittarilla.
Kuvaaja kertoo selvästi, kuinka jokaisella kotelotuulettimella on selvä vaikutus prosessorin (ja muiden komponenttien) lämpötilaan. Ehkäpä hieman yllättäen suurin vaikutus prosessorin lämpötilaan näyttäisi olevan kotelon kylkituulettimella, jonka sammuttamalla lämpötila nousee viisi astetta. Toinen merkittävä muutos on kattotuulettimen sammuttaminen, johon etenkin muut komponentit (suoritinta lukuun ottamatta) reagoivat noin viiden asteen lämpötilannousulla. Hyvän ja huonon kotelotuuletuksen merkitys passiivijäähdytetyn prosessorin lämpötilaan saattaa hyvinkin olla kymmenen asteen luokkaa, eikä ihme, sillä kotelon ilmavirtauksethan hoitavat tuulettimen virkaa. Kaikesta huolimatta prosessorin lämpötila ei siltikään noussut Cooler Master Hyper Z600:lla lähellekään hälyttäviä lukemia.
