Uusimmat

Swiftech MCX462-V

29.11.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Alkusanat

Swiftech oli aikoinaan yksi ensimmäisistä valmistajista, jotka toivat markkinoille ylikellotukseen tarkoitettuja siilejä. Swiftechin tuotekehitys on kuitenkin pitkään junnannut sekä Intel- että AMD-puolen tuotteissa samoissa ideoissa, minkä ovat huomanneet myös muut valmistajat, jotka ovat tuoneet omia entistä tehokkaampia jäähdytysratkaisuja ylikellottajille.

Swiftechin tavaramerkiksi on vuosien aikana muodostunut paksu kuparinen pohja ja siihen kiinnitetyt kierteelliset alumiiniset tapit. Muropaketin testipenkkiin saapui AMD K7 -laitteistoille yhteensopiva MCX462-V-nimellä kulkeva siili, joka pääpiirteissään jatkaa Swiftechin tuttua linjaa, mutta tuo tappien osalta myös ripauksen uutta. Artikkelin tarkoituksena on tutkia itse tuote, sen asentaminen AMD Athlon XP -alustalle sekä lisäksi vielä muutamalla eri tuulettimella suorituskykyä.

Pakkaus

Swiftech MCX462-V toimitetaan tyypillisessä pahvilaatikossa, jonka sisältä paljastuu siilin lisäksi asennus-opas, Arctic Alumina -tahnaa, neljä muovista kiinnitystappia sekä neljä tuulettimen kiinnityksessä käytettävää metallista jalkaa. Kuvassa näkyvää kahta tuuletinta ei toimiteta siiliä ostaessa kaupasta, vaan ne ovat Swiftechin toimittamia tuulettimia toimittajille käytettäväksi vertailuna eri käyttötarkoituksiin.

Swiftechin tuotteet ovat hyvin edustettuja Suomessa ja MCX462-V-siiliä on saanut useilta eri jälleenmyyjiltä jo muutaman kuukauden ajan. Hinta liikkuu 55 euron tuntumassa, joten mistään aivan halvasta siilistä ei ole kyse.

Mukana siis toimitetaan Arctic Alumina -lämmönjohtotahnaa, jota tosin emme itse käyttäneet lämpötilamittauksissa, sekä neljä mustaa tappia. Näillä tapeilla tuuletin saadaan kiinnitettyä metallijalkoihin ilman ruuvimeisseliä. Siiliin voidaan kiinnittää sekä 80 että 92 millimetrin tuulettimia, joten mukana toimitetaan kahdet eri neljän jalan setit kummallekin eri tuuletinkokovaihtoehdolle. Vakiona siilissä on kiinni jalat 92 millimetrin tuulettimelle.

Swiftech MCX462-V

Swiftech MCX462-V ei ole perinteisen näköinen siili, sillä sen rivat on taitettu sitä enemmän ulospäin, mitä kauempana ne ovat siilin keskustasta. Jykevien Helicoid-nimellä kulkevien alumiiniripojen ja paksun C110-kuparipohjan kanssa pelkälle siilille muodostuu painoa noin 650 grammaa. Siilillä on leveyttä ripojen yläosasta mitattuna noin 10 senttimetriä ja korkeutta neljän senttimetrin verran.

MCX462-V on yhteensopiva suurimman osan AMD K7 -laitteistojen kanssa, mutta valitettavasti ainakaan toistaiseksi mallia ei ole saatavilla Athlon 64:lle. Samainen siili on MCX478-V-nimellä vastaa MCX462-V:tä, mutta on tarkoitettu Intel Pentium 4 -laitteistoille.

Swiftechin kookkaimmat AMD-siilit ovat lähes poikkeuksetta kiinnittyneet emolevyn prosessorikannan ympäriltä löytyviin neljään reikään. Uusimpien standardien myötä kyseiset reiät eivät enää kuulu standardin piiriin ja useat emolevyvalmistajat ovatkin jättäneet nämä kokonaan pois uusimmista malleista, joten Swiftechin siilien kiinnitys on käynyt mahdottomaksi. MCX462-V kiinnittyykin normaaliin tapaan kummaltakin puolelta prosessorikannan kolmeen väkäseen.

Rivat, joita itse asiassa on 390 kappaletta, on ruuvattu kuparipohjaan V-muodostelmaan ja tällä ratkaisulla siiliin saadaan kiinnitettyä entistä kookkaampia tuulettimia (92 millimetrisiä). Swiftechin antamien tietojen mukaan uudella ripojen asettelulla on optimoitu jäähdytystehoa ja valmistaja lupaakin, että 22 kuutiojalan ilmavirralla minuutissa saadaan aikaan tarpeeksi suuri ilmavirta pitämään siili riittävän viileänä. Hurjimpien lupailujen mukaan V-asentoon asetetuilla rivoilla saadaan laskettua lämpötiloja kuudella asteella, kun käytössä on erittäin alhaisella kierrosnopeudella varustettu tuuletin.

Rivat ovat Swiftechin tyyliä mukaillen kierteellisiä, sillä tällä tavalla jäähdytyspinta-alaa saadaan kasvatettua entisestään. Pitkien ripojen kanssa kannattaa varsinkin asennusvaiheessa olla hieman varovainen, sillä itse onnistuin vahingossa taivuttamaan ruuvausvaiheessa muutaman rivan erittäin vinoon.

Kiinnitys tapahtuu prosessorikannan kolmeen väkäseen, eikä emolevyn neljään reikään. Kiinnitys aloitetaan ruuvaamalla ensiksi jousi pohjaan asti, jonka jälkeen siili asetetaan prosessorin päälle ja kiinnikkeet väkäsiin. Tämän jälkeen kummankin puolen ruuvia kierretään vastapäivään vuorotellen, jolloin jossain vaiheessa ruuvin kanta kohoaa jousen ja ruuvikannan väliin jäävää metallista levyä korkeammalle. Tällöin asennus on valmis ja siilin pitäisi olla tiukasti prosessorin ydintä vasten. Siilin asennus käsitellään paremmin myöhemmin tällä sivulla.

Swiftech MCX462-V:n pohja on kuparia ja sen keskiosa on muutaman millimetrin koholla reunoihin verrattuna. Kuvassa näkyy myös musta tarra, joka ilmoittaa kohdan, joka asennuksen yhteydessä pitää asettaa prosessorikannan korokkeen kohdalle. Pohja itsessään on erittäin laadukkaasti valmistettu ja peilaa kuvassa näkyvän kolikon mallikkaasti. Swiftechin tuotesivuilta löytyy tietoa, ettei pohjassa pitäisi olla 0,0003 tuumaa (noin 0,00762 senttimetriä) suurempia epätasaisuuksia.

MCX462-V on kookas siili ja useasti prosessorikannan läheltä löytyy kondensaattoreita, joten yhteensopivuuksien estämiseksi siilin kuparisen pohjaosan jokaisesta kulmasta on jyrsitty kaareva palava pois. Tällä ratkaisulla saavutetaan se hyöty, että jos liian läheltä löytyy 15,3 millimetriä tai sitä matalampi kondensaattori, komponentti mahtuu siilin jyrsityn osan alapuolelle. Tarkempi kuva kyseistä tilanteesta kannattaa katsoa Swiftechin sivuilta alla olevasta linkistä:

Swiftech MCX462-C – kondensaattori

Pohjan viimeistellyn jäljen voi havaita myös ylemmästä kuvasta, jossa kosketus prosessorin ytimen ja siilin välillä on erittäin tiivis.

Asennus

Asennus luonnollisesti aloitetaan asettamalla prosessori paikoilleen ja levittämällä ytimen päälle lämpöä johtavaa tahnaa. Testeissä käytimme normaalia piitahnaa. Koska kyse on erittäin suurikokoisesta ja painavasta siilistä, on suositeltavaa käyttää välissä shimmiä, jotta paino ei pääse murtamaan ytimen kulmia.

Seuraavaksi esille otetaan itse siili ja kulmiin kiinnitetään oikeanlaiset kiinnitysjalat joko 80 tai 92 millimetriselle tuulettimelle. Jalkojen päissä on pienet väkäset, jotka sopivat ylemmässä kuvassa ruuvireiän yläpuolella hieman huonosti näkyvään koloon. Näiden tarkoitus on pitää jalka paikoillaan kiristämisen yhteydessä. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan kannata vielä kiinnittää tuuletinta paikoilleen, koska tällöin siilin kiristäminen ydintä vasten käy erittäin vaikeaksi. Kiinnitystä varten jousilla varustetut ruuvit on syytä kiertää myötäpäivään pohjaan asti, ennen kuin alkaa kiinnittämään siiliä emolevylle.

Asennus nForce2 Ultra 400 -piirisarjalliseen Albatron KX18D Pro II -emolevyyn ei käynyt kuitenkaan aivan ongelmitta. Yksi läheltä löytyvä kondensaattori tuotti vaikeuksia, mutta onneksi pienellä vääntämisellä siili kuitenkin saatiin paikoilleen.

Kun siili on saatu paikoilleen ja kiinnitysklipsut ovat paikoillaan prosessorikannan väkäsissä, esiin otetaan ruuvimeisseli ja aletaan pikku hiljaa molemmilta puolilta vuorotellen kiertämään ruuveja vastapäivään. Tällöin jousi pääsee avautumaan ja samalla nostaa kiinnitysklipsua, jolloin siili kiristyy prosessorin ydintä vasten. Kun ruuveja on aukaistu tietyn pisteen yli, ruuvi jatkaa nousemista, mutta jousi ja kiinnitysklipsu jäävät paikoilleen. Tällöin kannattaa kiertää vielä muutama kierros, jolloin ruuvikanta on selvästi irti kiinnitysklipsusta.

Tuulettimien asennus käy erittäin vaivattomasti mukana tulevilla muovisilla kiinnitystapeilla. Käytännössä tuuletin asetetaan metallijalkojen päälle ja tappi ylemmän kuvan vasemman puoliskon kaltaisesti kummankin reiän läpi, jonka jälkeen tapin pää painetaan alas. Tällöin tappi painaa alapuolella olevat neljä muovista haaraketta levälleen ja kiristää tuulettimen tiukasti paikoilleen.

Poistaminen käy vaivattomimmin ensin esimerkiksi veitsellä raottaen tapin päätä ja tämän jälkeen vaikkapa talttapäisellä ruuvimeisselillä kankeamalla tappi ylös muusta osasta.

Lopputuloksen pitäisi näyttää suurin piirtein tällaiselta, jos käytössä on 92 millimetrin tuuletin. Kyseinen tuuletin kattaa koko Helicoid-ripa-alueen, mutta 80 millimetrin tuuletin jättää jäähdyttämättä kaikkein reunimmaiset rivat.

Testikokoonpano

Testialustana käytimme nForce2 Ultra 400 -piirisarjallista Albatron KX18D Pro II -emolevyä sekä 166 megahertsin väylätaajuudella toimivaa AMD Athlon XP 2500+ -prosessoria. Lämpötilamittaukset ajoimme kahdella eri asetuksella: vakiokellotaajuuksilla (166 MHz x 11) ja 1,65 voltin käyttöjännitteellä sekä lisäksi prosessori ylikellotettuna kahden gigahertsin kellotaajuuteen (200 MHz x 10) 1,85 voltin turvin.

Vakiokellotaajuuksilla vertailuna käytimme Thermalright SLK600 -siiliä (Y.S. Tech FD1260257B-2A: 60 mm, 4200 rpm, 26,5 CFM, 35,5 dB) ja vesijäähdytystä, kun taas ylikellotustesteissä ainoastaan vesijäähdytystä. Vesijäähdytyspaketti koostui Jimm’s PC-Storen XCC Cu-XPWS kupariblokista, 10 litran ämpäristä sekä suurikokoisesta kuparisesta jäähdyttimestä 120 millimetrin tuulettimella varustettuna.

Testikokoonpano:

  • AMD Athlon XP 2500+
  • Albatron KX18D Pro II
  • 2 kpl 256 MB Kingston HyperX PC3500
  • Gigabyte Radeon 9600 Pro
  • Maxtor 5400 rpm 30 GB
  • LG 52X
  • Antec 400 W
  • Windows XP
  • Motherboard Monitor 5.3.4.0
  • CPU Burn

Swiftech toimitti MCX462-V-siilin mukana kaksi 80 millimetrin tuuletinta (alimmat) ja näiden lisäksi omasta varastosta kaivoimme esille vielä yhden 92 millimetrisen tuulettimen (ylin):

Papst 3412 NL: 92 mm

  • 1950 rpm
  • 35 CFM
  • 23 dB

NMB 3110NL-04W-B20: 80 mm

  • Ei mainittu, 1900-1950 rpm
  • 26,5 CFM
  • 22,5 dB

Vantec TD8038H: 80 mm

  • 5700 rpm
  • 84,1 CFM
  • 55,2 dB

Testitulokset

Lämpötilat mitattiin Motherboard Monitor 5.3.4.0 -ohjelmalla. Idle-tuloksissa tietokoneen annettiin olla päällä Windowsin työpöydällä 15-20 minuuttia, jolloin lämpötila ei enää noussut ja tulos kirjattiin ylös. Rasituksessa käytimme apuna CPU Burn K7 -ohjelmaa, jonka kanssa tietokonetta rasitettiin 100 prosenttisesti noin vartin ajan.

Vesijäähdytys luonnollisesti ottaa kärkipaikan, ja tätä seuraa rasituslämmöissä kuusi astetta perässä Swiftech MCX462-V Vantecin tuulettimella. Vantecin tuuletin kuitenkin pitää sen verran kovaa meteliä, ettei kyseistä tuuletinta voi normaaliin tietokoneeseen suositella missään nimessä. NMB:n tuuletin sen sijaan on erittäin hiljainen, joka näkyy myös tuloksissa, sillä 51 asteen rasituslämmöillä se jää jälkeen Vantecin tuulettimesta yhdeksän astetta.

Vertailuna käytetty Thermalright SLK600 -siili Y.S. Techin 60 millimetrin tuulettimella jää MCX462-V:n kanssa käytettyjen Vantecin ja NMB:n tuulettimien välimaastoon. MCX462-V 92 millimetrisellä Papstin tuulettimella sen sijaan saa aikaan täysin samanlaiset tulokset kuin NMB:n tuuletin. Idle-lämmöt hajaantuvat 22 ja 28 asteen välille.

Ylikellotustesteissä Swiftech MCX462-V Vantecin tuulettimella jää vesijäähdytyksellä ajetuista tuloksista idle-lämpöjen osalta kuudella asteella ja rasituslämmöissä kahdeksalla asteella. Ylikellotusta silmällä pitäen ei näiden tulosta valossa pitäisi olla mitään epäselvyyttä kumpi jäähdytys kannattaa hankkia, vesi- vai ilmajäähdytys.

Loppusanat

Swiftech MCX462-V on kieltämättä laadullisesti erittäin korkeatasoinen siili, joka näkyy samalla myös sen korkeahkossa 55 euron hinnassa. Valmistaja itse mainostaa V-tyyliin asennettujen Helicoid-ripojen auttavan ilmakierrossa varsinkin, kun käytössä on alhaisen kierrosnopeuden omaava tuuletin, joilla edellisiin Swiftechin malleihin pitäisi muodostua eroa kuuden asteen verran. Tämän osalta Swiftechillä olisi edelleen parantamista, sillä NMB:n ja Papstin tuulettimilla rasituslämmöt nousivat 51 asteeseen. Tämä ei luonnollisesti hätistele vielä liian korkeita lukemia, mutta kovin pitkälle ei näillä tuulettimilla päästä ylikellottaessa.

MCX462-V:n parhaat puolet koskevat siilin kiinnitystä emolevyllä sekä tuulettimien kiinnittämistä vastaavasti siiliin. Swiftechin siilit ovat ennen kiinnittyneet emolevyn neljään reikään, jolloin siilin kiinnityksen yhteydessä emolevy on joka kerta pitänyt poistaa kotelosta. Uudella kiinnitysjärjestelmällä siili voidaan helposti asentaa kahta ruuvia kiertämällä emolevyn ollessa kotelossa. Kiinnitys prosessorikannan kolmeen väkäseen saattaa kuulostaa absurdilta 650 gramman painoiselle siilille, mutta ainakin testien aikaan siili pysyi tukevasti paikoillaan eikä vääntänyt emolevyä kierolle.

Plussapuolelle kallistuu pohjan erinomaisen laadun lisäksi myös se, että siiliin saa kiinnitettyä sekä 80 että 92 millimetrin tuulettimia. Miinukselle vastaavasti se, että suuren koon takia joidenkin emolevyjen kanssa saattaa syntyä yhteensopivuusongelmia.

Swiftech MCX462-V -tuotesivut

Ville Suvanto 29. lokakuuta 2003 (ville.suvanto@https://muropaketti.com)

>> Etusivulle