Uusimmat

Terratec Mystify 5800 Ultra

12.04.2003 00:00 Muropaketin toimitus

NVIDIAn uudesta näytönohjaimesta alkoi liikkua ensimmäisiä huhuja jo keväällä 2002. Koodinimellä NV30 tunnetun projektin piti olla valmis julkaistavaksi loppukesällä suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin kilpailijat ATI ja Matrox julkaisivat omat tuotteensa. Matroxin Parhelia-512 ei kovinkaan pitkälle pelaajien keskuudessa edennyt, mutta ATI puolestaan iski kultasuoneen valitessaan tutuksi tulleen 0,15 µm:n valmistustekniikan Radeon 9700- ja 9500-sarjan näytönohjaimille.

NV30 on ensimmäinen 0,13 µm:n tekniikalla valmistettu grafiikkapiiri. Valitettavasti samalla tästä koitui myös NVIDIAlle aivan liian suuria ongelmia ja viivästyksiä. TSMC:n tuotantolinjat eivät olleet vielä täysin kunnossa, joten piiri viivästyi ja viivästyi. Vihdoin marraskuussa Comdex 2002 -tapahtumassa NVIDIA julkaisi uuden GeForce FX 5800 Ultra -näytönohjaimensa, paperilla. Aluksi näytönohjaimia luvatttiin kauppoihin helmikuuksi, mutta oikeastaan vasta nyt huhtikuun alusta näytönohjaimia on alkanut ilmestymään myyntiin Euroopassa ja Japanissa.

Suomeen ensimmäisenä rantautuivat Terratecin valmistamat Mystify 5800 Ultra -näytönohjaimet, joiden maahantuoja on Amertronics. Heti perään GNT Finland Oy:n varastoon ilmestyivät PNY:n GeForce FX 5800 Ultra -näytönohjaimet.

Tässä artikkelissa tutustumme NV30-piiriin, itse näytönohjaimeen, FlowFX-jäähdytysjärjestelmään, Detonator-ajureihin, kuvanlaatuun, suorituskykyyn, ylikellotukseen sekä reunojenpehmennykseen ja anisotrooppiseen filtteröintiin.

NVIDIA tarjoaa kotisivuillaan melko heikosti tietoa NV30-grafiikkapiirin teknisestä puolesta, joten suosittelen lukemaan muutaman ulkomaalaisen artikkelin aiheeseen liittyen, varsinkin jos tarkat yksityiskohdat kiinnostavat:

Digit-Life, NVIDIA GeForce FX

Anandtech, NVIDIA Introduces GeForce FX (NV30)

Tom’s Hardware, GeForceFX: NVIDIA goes Hollywood

Beyond3D, NV30 Announced: GeForce FX

NVIDIA NV30

GeForce FX -tuoteperheen tehokkaimmat mallit ovat 5800 ja 5800 Ultra. Nämä näytönohjaimet käyttävät NV30-grafiikkapiiriä ja Ultra mallissa se toimii jopa 500 megahertsin kellotaajuudella. Näin korkealla kellotaajuudella toimiva piiri tuottaa paljon lämpöä, joten NVIDIA kehitteli FlowFX-nimisen jäähdytysratkaisun pitämään lämmöt kurissa. NV30 on NVIDIAn ensimmäinen grafiikkapiiri, jonka kehitys on toteutettu yhdessä 3Dfx:n insinöörien kanssa.

NV30-piiri sisältää hulppeat 125 miljoonaa transistoria, joka on noin 15 miljoonaa enemmäin kuin ATIn R300- ja R350-piireissä. Pienemmän valmistustekniikan ansiosta transistorit toimivat nopeammin, lämmöntuotto on jonkin verran alhaisempi ja samalle alalle saadaan mahtumaan enemmän transistoreita. NVIDIA päätti käyttää NV30-piirin kanssa FCBGA-kotelointia (Flip Chip Ball Grid Array), joka tuntuu olevan käytännöllisin vaihtoehto nykypäivän grafiikkapiireille. Myös ATI käyttää R300-piirin kanssa samaista kotelointia.

NV30 tekniset ominaisuudet:

  • TSMC’s 0.13 Micron Process
  • 125 Million Transistors
  • FCBGA package
  • 500MHz Graphics Processing Unit
  • 1GHz (Effective) DDR2 Memory
  • 128-Bit Memory Bus
  • 16GB/Sec Physical Memory Bandwidth
  • 1GB Maximum Addressable Memory
  • 8 Pixels Per Clock / 8 Textures Per Clock
  • DirectX 9 support
  • Vertex Shader 2.0+
  • Pixel Shader 2.0+
  • CineFX Architecture
  • Intellisample Technology
  • 128-Bit Floating Point Precison
  • AGP 8X Interface
  • Cg Shader Language
  • nView

NV30-piirissä ei ole kahdeksaa renderöintiliukuhihnaa, kuten ATIn R300-piirissä. Piirissä on neljä renderöintiliukuhihnaa ja kaksi teksturointiyksikköä jokaista liukuhihnaa kohti (4×2). Piirin Vertex ja Pixel Shaderit ovat versioltaan 2.0 ja ne täyttävät DirectX 9.0:n standardit ja hieman ylikin. Emme perehdy tässä artikkelissa DirectX 9.0 -ominaisuuksiin, sillä kyseistä rajapintaa käyttävät pelit ovat vielä kehitysasteella.

Terratec Mystify 5800 Ultra

Terratec on ehkä hieman tuntemattomampi nimi näytönohjainmarkkinoilla ja kyseinen yritys on aikaisemmin liitetty lähinnä ääni- ja TV-kortteihin. NVIDIA on kuitenkin aktiivisesti hakenut uusia kumppaneita valmistamaan ja markkinoimaan sen grafiikkapiireihin perustuvia näytönohjaimia ja tässä näemme yhden esimerkin siitä.

Mystify 5800 Ultra tarjoaa ohjekirjan ja ajuri-CD:n lisäksi DVI-adapterin ja S-Video-komposiitti -adapterin. Pelejä tulee mukana kolme kappaletta, jotka ovat Warcraft III, GunMetal ja Splinter Cell. Ajuri-CD:ltä löytyy vielä Futuremarkin 3DMark2001 SE, mutta ilmeisesti myyntiin tulevissa näytönohjaimissa on jo mukana uusi versio, 3DMark03.

Terratecin Mystify 5800 Ultra on identtinen NVIDIAn referenssinäytönohjaimen kanssa. Itseasiassa NV30-piiriin perustuvia näytönohjaimia on niin vähän liikenteessä, että kyseessä saattaa hyvinkin olla NVIDIAn toimittama näytönohjain, jonka Terratec on pakannut omiin nimiinsä. Muoviseen ilmanohjausaukkoon on sentään liimattu tarra, josta selviää yrityksen nimi.

Näytönohjaimen piirilevy on kooltaan samaa luokkaa GeForce Ti4600- ja Ti4400-näytönohjaimien kanssa. Piirilevy on 12-kerroksinen, joista kaksi kerrosta ovat ainoastaan suojauskäyttöön. Komponentteja on huomattavasti vähemmän ja piirilevy onkin lähestulkoon kokonaan FlowFX-jäähdytyksen peitossa. Kortin takaosaan on sijoitettu useita kondensaattoreita ja keloja virtaliittimen viereen.

Takapuolella pintaliitoskomponentteja onkin sitten reilummin ja myös se on puoliksi jäähdytyslevyn peitossa.

Mystify 5800 Ultra vie AGP-paikan lisäksi viereisen PCI-paikan suurikokoisen FlowFX-jäähdytysjärjestelmän takia. Liittimet ovat yksinkertaiset ja niihin kuuluvat VGA-, TV- ja DVI-ulostulot. Niiden yläpuolella on viileän ilman sisäänotto- ja lämpimän ilman ulostuloaukot.

Massiivisen FlowFX:n alta paljastuu NV30-grafiikkapiiri tai itseasiassa sitä suojeleva heatspreader. Sen päältä löytyvistä teksteistä voidaan todeta grafiikkapiirin olevan versioltaan A2 ja valmistusmaaksi Taiwan.

Heatspreader on reunoiltaan kiinni liimalla ja itse en viitsinyt alkaa sitä poistamaan esimerkiksi mattopuukon avulla, vaan lainasin taiwanilaisen Gzeasyn artikkelista kuvan NV30-piiristä ja FCBGA-koteloinnista. Piirin ympärille on sijoitettu useita kondensaattoreita ja joukosta löytyy myös yksi vastus. Salaperäinen vastus on sijoitettu A-B-asentoon, mutta vierestä löytyy vielä tyhjä C-liitäntäkohta. Olisiko kyseisellä vastuksella mahdollista muuttaa näytönohjain ammattikäyttöön tarkoitetuksi Quadro FX:ksi?

ATIn Radeon 9700 Pro -näytönohjaimet käyttävät 256-bittistä muistiväylää ja yhdessä 620 MHz:n kellotaajuudella toimivien DDR-muistien kanssa saavutetaan jopa 19,8 gigatavua / sekunti kaistanleveys. NVIDIA päätyi käyttämään GeForce FX:n kanssa 128-bittistä muistiväylää, aivan kuten GeForce 4 Ti -näytönohjaimissakin. Vaikka GeForce FX 5800 Ultran DDR-II -muistit toimivatkin jopa 1000 MHz:n kellotaajuudella, jää muistiväylän kaistanleveys vaivaiseen 16 gigatavuun sekunnissa.

Näytönohjaimessa käytetään Samsungin valmistamia DDR-II -muisteja, jotka ovat speksattu toimimaan juuri 500 MHz:n kellotaajuudella (1000 MHz DDR). Muistit toimivat 2,5 voltin käyttöjännitteellä ja ne ovat nykypäivän näytönohjaimissa yleisesti käytettyssä pienessä 144 liitintä sisältävässä FBGA-kotelossa. Kahdeksan 16 megatavun muistipiiriä ovat sijoitettu tasaisesti näytönohjaimen molemmille puolille.

Samsungin GDDR-II-muistien tuotesivu

NV30-piirin 125 miljoonaa transistoria vaativat paljon virtaa, joten apuun on otettu ulkoinen virtaliitin. AGP3.0-standardi ei yksinkertaisesti pysty syöttämään tarpeeksi virtaa nykypäivän näytönohjaimille sillä ATIn ja NVIDIAn huippumallit tarvitsevat ulkoisen virtaliittimen.

Näytönohjain toimii, vaikka unohtaisi asentaa virtaliittimen paikoilleen, mutta näytönohjaimen kellotaajuudet pysyvät koko ajan grafiikkapiirin osalta 250 MHz:n ja muistien osalta 500 MHz:n kellotaajuuksissa.

Jos unohtaa liittää ulkoisen virtaliittimen, Detonator-ajurit ilmoittavat heti kokoonpanon käynnistyessä, että näytönohjaimelle on käytettävissä liian vähän virtaa ja kellotaajuudet laskevat automaattisesti.

Näytönohjaimessa käytetään Silicon Imagen valmistamaa Sil 164 -piiriä, joka huolehtii DVI-liitännästä.

NVIDIAn referenssinäytönohjaimien piirilevyt valmistaa Flextronics ja valmistusmaa näyttäisi olevan Kiina. Sama yritys valmistaa muunmuassa Microsoftin Xbox-pelikonsolin emolevyt. Piirilevyltä löytyy selvä merkintä NVIDIA:sta, joten aikaisemmin mainittu teoria NVIDIAn referenssinäytönohjaimista tuntuisi pitävän paikkansa.

Suuren kokonsa takia Mystify 5800 Ultra on emolevyvalmistajien painajainen. Näytönohjaimen kondensaattorit ovat hilkulla osua testeissä käytetyn Epox 8RDA+ -emolevyn komponentteihin. AGP-väylän lukitusklipsu jää ikävästi FlowFX:n alle ja näytönohjaimen irroittaminen voi tuottaa suuremmilla nakkisormilla ongelmia.

Myös toisella puolella on tiukkaa. Näytönohjain mahtui Epox 8RDA+ -emolevylle mutta muistien kiinnitysklipsuihin jäi tilaa vain muutama millimetri.

FlowFX-jäähdytys

NVIDIA kehitti GeForce FX 5800 Ultra -näytönohjaimelle aivan uudenlaisen jäähdytysratkaisun. FlowFX:ksi nimetty järjestelmä on hyvin pitkälle samantapainen kuin Abitin suunnittelema ja GeForce4-näytönohjaimissa käyttämä OTES-jäähdytys.

NV30-piirin ja DDR-II-muistien päällä on iso kuparinen levy, johon on kiinnitetty kolme litteää putkea. Putket johtavat kupariseen siiliin, joka sijaitsee näytönohjaimen etuosassa. Litteät putket on täytetty lämpöäjohtavalla nesteellä, joka kuljettaa lämmön kuparilevyltä etuosassa sijaitsevalle siilille. Tehokas radiaalituuletin ottaa viileää ilmaa sisään ja puhaltaa sen ulos lämpimän kuparisiilin läpi. Kuten edellisellä sivulla todettiin, GeForce FX 5800 Ultran jäähdytys on niin suuri, että se vie mukanaan viereisen PCI-paikan. PCI-paikan kohdalla ovat viileän ilman sisäänotto- ja lämpimän ilman ulostuloaukot.

FlowFX:n kuparilevy on kiinni grafiikkapiirissä vaaleanpunaisella lämpöäjohtavalla massalla. Muistipiirien kohdalla on hieman omituiset kankaalta vaikuttavat palaset. Levyn läpi tulee ruuvit takapuolelta löytyvään kiinnitysklipsuun.

Näytönohjaimen takapuolelta löytyy kuparinen siili neljälle DDR-II-muistipiirille. Myös takapuolella muistipiirien ja kuparisiilin välissä on kankaalta vaikuttavaa lämpöäjohtavaa(?) materiaalia.

Flow FX:ssä käytetään Y.S. Techin valmistamaa radiaalituuletinta, joka toimii 12 voltilla ja pyörii 7200 kierrosta minuutissa. Tuuletin siirtää ilmaa 4,8 kuutiojalkaa minuutissa (CFM) ja valmistaja ilmoittaa sen äänitasoksi 46,5 dB. Käytännössä tuuletin pitää pyöriessään aivan tolkutonta meteliä.

FlowFX:n tuuletin ei pyöri lainkaan 2D-tilassa ja näytönohjaimen kellotaajuudet laskevat grafiikkapiirin osalta 300 ja muistien osalta 600 megahertsiin. NV30-piiriin on integroitu lämpöanturi, jonka toimintaa voi seurata Detonator-ajureiden välityksellä reaaliajassa. Grafiikkapiiri toimii 2D-tilassa jopa niinkin korkeassa lämpötilassa kuin 80 °C.

Yllä kuvat GeForce FX 5800 Ultra -näytönohjaimesta ilman FlowFX-jäähdytystä.

Melumittaukset

Flowfx:n äänenvoimakkuuden mittaamista varten otettiin käyttöön digitaalinen desibelimittari, joka kertoo äänenvoimakkuuden 40 – 130 desibelin alueella. Kokoonpanossa ääntä tuottavia komponentteja ovat virtalähde, kovalevy, prosessorin tuuletin ja näytönohjaimen tuuletin. Ilman näytönohjainta kokoonpanon tuottama melu oli alle 40 desibeliä.

2D-tilassa FlowFX:n tuuletin ei pyöri, joten äänenvoimakkuus pysytteli alle 40 desibelissä. Desibelimittari näyttää tällöin LO.

Kun siirrytään 3D-tilaan, Y.S. Techin radiaalituuletin alkaa ulvomaan ja äänentaso nousee jopa 59,6 desibeliin.

Hercules 3DProphet 9700 Pro käyttää kuparista jäähdytyssiiliä, jonka sisään on upotettu 40 millimetrin tuuletin. Äänentaso on noin 44 desibeliä.

GeForce4 Ti 4600 -näytönohjaimessa on Asuksen suunnittelema kuparinen jäähdytysratkaisu NV25-grafiikkapiirille ja DDR-muisteille. Jäähdytys on huomattavasti äänekkäämpi kuin Radeon 9700 Pro:ssa, mutta jää silti vielä kauas GeForce FX:n FlowFX:stä.

Kannattaa huomioida, että testikokoonpano oli avoinaisena pöydällä eikä ympärillä ollut koteloa vaimentamassa ääniä. Kotelo vaimentaa äänentasoa noin 10 desibeliä. Mittaukset tehtiin noin puolen metrin etäisyydeltä kokoonpanosta.

Detonator 43.45 -ajurit

Yhdeksi syyksi GeForce FX -näytönohjaimien viivästymiseksi on arveltu keskeneräisiä ajureita. Muropaketin testit tehtiin uusilla Detonator 43.45 -ajureilla, jotka löytyvät suoraan NVIDIAn sivuilta.

Ajureiden ohjauspaneeli löytyy näytön lisäasetuksista. Uusissa Detonator-ajureissa ei ole montaa välilehteä, vaan eri toimintoihin pääsee kätevästi vasemmalta löytyvästä valikosta. Info-sivu kertoo käytössä olevan näytönohjaimen, BIOS-version, IRQ:n, AGP-väylän nopeuden, muistin määrän, prosessorin mallin ja DirectX:n version.

Performance & Quality -valikon alta säädetään näytönohjaimen kuvanlaatuun vaikuttavat asetukset. Application-asetus käyttää ohjelmista tai peleistä määriteltyjä asetuksia ja Quality-asetus käyttää puolestaan NVIDIAn omia optimointeja ja asetuksia. Performance-asetuksella suorituskyky on korkea kuvanlaadun kustannuksella.

Antialiasing-vaihtoehtoja on valittavissa 2X, Quincunx, 4X, 4XS, 6XS, 8X ja 16X. Anisotrooppisen suodatuksen näytteiden määräksi voidaan valita 2X, 4X tai 8X.

DirectX- ja OpenGL-asetuksista ei säätövaraa juurikaan löydy. DirectX-valikosta voidaan lähinnä säätää Mipmap-yksityiskohtien laatu ja OpenGL-valikosta voidaan asettaa Vsync päälle tai pois, joka lukitsee peleissä ruudunpäivitysnopeuden näytön virkistystaajuuden tasolle.

Kuten jo edellisellä sivulla todettiin, NV30-piiriin on integroitu lämpöanturi, jonka arvoja voidaan seurata ajureiden kautta. Kun ytimen lämpötila nousee liian suureksi, se hidastuu automaattisesti.

Muut asetukset ovat nView, jonka avulla voidaan ottaa käyttöön kaksi näyttöä sekä NVRotate, jolla saadaan monitorin kuva käännettyä esimerkiksi pystyasentoon.

Testikokoonpano

Testeissä tutustutaan Terratec Mystify 5800 Ultran suorituskykyyn Direct3D- ja OpenGL-rajapinnoilla ja vertailukohtina ovat Hercules 3DProphet 9700 Pro ja Asuksen GeForce4 Ti 4600.

Hercules 3DProphet 9700 Pro käyttää ATIn R300-piiriä, joka toimii 325 MHz:n kellotaajuudella. DDR-muistit toimivat puolestaan 620 MHz:n kellotaajuudella. Yli vuoden vanhan GeForce4 Ti 4600:n NV25-grafiikkapiiri toimii 300 MHz:n kellotaajuudella ja muistit 650 MHz:n kellotaajuudella.

Mystify 5800 Ultran ja Asus GeForce 4 Ti 4600:n kanssa käytettiin uusimpia Detonator 43.45- ja Hercules 3DProphet 9700 Pro:n kanssa Catalyst 3.2 -ajureita. Detonatoreilla käytettiin Quality-asetusta ja Catalyst-ajureissa asetusten annettiin olla vakiona. Ainoastaan Vsync otettiin pois käytöstä kaikilla näytönohjaimilla.

  • AMD Athlon XP 2600+ (166 MHz FSB)
  • Epox 8RDA+ (nForce2)
  • 2 x GeIL PC3500 256MB (CAS 2-5-2-2)
  • Terratec Mystify 5800 Ultra
  • Detonator 43.45
  • Hercules 3DProphet 9700 Pro
  • Catalyst 3.2 (Build 7.84)
  • Asus GeForce4 Ti 4600
  • Detonator 43.45
  • IBM Deskstar 10,2GB
  • Antec truepower 480 W
  • Windows XP

Unreal Tournament 2003

Unreal Tournament 2003 käyttää tällä hetkellä ehkäpä uusinta 3D-pelimoottoria ja se soveltuu hyvin osaksi nopeustestejä. UT2K3 julkaistiin syyskuussa ja Muropaketin testeissä käytetään netistä löytyvää ilmaista demoa (102MB). Testit ajettiin HardOCP:n julkaisemalla skriptillä, joka ajaa kolme kenttää läpi 1024×768-, 1280×1024- ja 1600×1200-resoluutioilla. Testeissä käytettiin DirectX-rajapintaa ja High quality -asetuksia.

DM-Antalus

DM-Asbestos

CTF-Citadel

UT2K3-testit olivat erittäin suotuisat GeForce FX 5800 Ultralle ja se nappasi voiton lähes jokaisessa testissä. Ainoastaan DM-Asbestos- ja CTF-Citadel -kentissä 1024×768-resoluutiolla Radeon 9700 Pro nappaa voiton pienellä marginaalilla.

GeForce FX 5800 Ultra on tulosten perusteella reilusti suorituskykyisempi kuin GeForce4 Ti 4600, joten kehitystä on vuodessa selvästi tapahtunut.

3DMark03

Futuremarkin tuore 3DMark03 on tarkoitettu DirectX 9.0 -näytönohjaimien testaamiseen. Testi sisältää yhteensä neljä näyttävää pelitestiä, joista muodostetaan lopullinen tulos. Uudessa versiossa lopputulokseen vaikuttaa eniten näytönohjaimen suorituskyky, mutta myös muun kokoonpanon suorituskyky näkyy tuloksessa.

3DMark03-testissä 1024×768-resoluutiolla GeForce FX 5800 Ultra nappaa selvän voiton huikealla tuloksella (5354). Korkeammilla resoluutioilla tulokset tasoittuvat ovat lähes identtiset Radeon 9700 Pron kanssa. GeForce4 Ti 4600 ei pärjää tässä testissä, sillä siitä puuttuu DirectX 9.0 -tuki.

3DMark2001 SE

Madonionin 3DMark2001 SE testaa erittäin huolellisesti DirectX 8.1 -rajapinnan suorituskyvyn. Mukana on kaikki pelitestit joista lopullinen tuloskin muodostetaan.

Myös 3DMark2001 SE -testissä GeForce FX 5800 Ultra voittaa 1024×768-resoluutiolla, mutta suuremmilla resoluutioilla Radeon 9700 Pro vie selvän voiton noin 500 pisteellä.

Codecult Codecreatures

Codecult-nimisen yrityksen tekemä Codecreatures-testiohjelma on hyvin pitkälle Futuremarkin 3DMark2001 SE:stä tutun Nature-testin oloinen. Polygoneja ei olla tässä testissä kuitenkaan säästelty ja näytönohjaimen Vertex Shaderit ja Pixel Shaderit pääsevät tositoimiin. Ohjelma testaa näytönohjaimen DirectX 8.1 -rajapintaa.

Virallisessa benchmarkissa testi ajetaan läpi 1600×1200-, 1280×1024- ja 1024×768-resoluutiolla ja lopuksi ilmoitetaan jokaisen resoluution keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja niistä muodostettu kokonaistulos. Alla ovat ruudunpäivitysnopeudet eri resoluutioilla.

Voit imuroida testiohjelman Codecultin kotisivuilta osoitteesta www.codecult.com

Codecultin Codecreatures-testissä voittaja on jälleen GeForce FX 5800 Ultra noin kuuden framen erolla Radeon 9700 Pro -näytönohjaimeen.

Quake 3 Arena

Quake 3 Arenalla mitataan näytönohjaimien nopeutta OpenGL-rajapinnalla. Testissä ajetaan läpi pelin Demo001 ja siitä mitataan kuinka monta kuvaa sekunnissa näytönohjain pystyy piirtämään ruudulle. Peliin asetettiin Hiqh Quality -asetukset. Quake 3 Arena alkaa olemaan jo hieman vanhentunut, mutta sen käyttämään pelimoottoriin perustuu useampi nykypäivän hittipeli.

OpenGL-rajapintaa käyttävässä Quake 3 Arenassa asetelma on jälleen sama. GeForce FX 5800 Ultra vetää pisimmän korren.

Anisotrooppinen suodatus

GeForce4 Ti -sarjan näytönohjaimet eivät suoriutuneet kovinkaan hyvin anisotrooppisesta suodatuksesta, joten NVIDIAn oli paneuduttava sen suorituskykyyn ja kuvanlaatuun. ATI on ollut tällä osa-alueella valovuoden edellä jo pidemmän aikaa.

Detonator 43.45 -ajureista on valittavissa anisotrooppiselle suodatukselle vaihtoehdot 2X, 4X ja 8X, jotka tarkoittavat kuinka monta näytettä suodatusta varten otetaan. Suodatuksella saadaan tekstuurit näyttämään teräviltä ja realistisilta kauempanakin.

Alla on GeForce FX 5800 Ultralla otetut testikuvat Quake 3 Arena -pelistä 1024×768-resoluutiolla 8X ja 4X AF-asetuksilla sekä ilman anisotrooppista suodatusta.

Ritilät eivät näy kokonaisina loppuun asti, vaikka käytössä olisi paras 8X-asetus. 4X-asetuksella lopussa näkyy melkoista mössöä ja ilman anisotrooppista suodatusta ritilä ei näytä kovinkaan järkevältä.

Seuraavaksi testikuvat otettuna Radeon 9700 Pro -näytönohjaimella. ATIn ajureista löytyy mahdollisuus ottaa jopa 16 näytettä suodatusta varten. Quality-asetuksella kuvanlaatu on hyvä, mutta suorituskyvystä joudutaan nipistämään hieman. Performance-asetuksella päin vastoin.

16x Quality -asetuksella ritilät jatkuvat kokonaisina ja selvästi loppuun asti. Muilla asetuksilla ritilät näyttävät enemmän tai vähemmän katkonaisilta, mutta lopputulos on silti parempi kuin GeForce FX 5800 Ultralla.

Reunojenpehmennys

Reunojenpehmennystä kehitetään jatkuvasti eteenpäin ja GeForce FX 5800 Ultran kanssa ajureista voidaan valita jopa 8X- tai 16X-reunojenpehmennys. Alla testikuvat eri asetuksista, kun testiohjelmana käytettiin Quake 3 Arenaa 1024×768-resoluutiolla.

Käytännössä 4X-reunojenpehmennys on nykypäivän toimita- ja räiskintäpeleissä korkein mahdollinen asetus. 8X- ja 16X-asetukset toimivat kyllä moitteetta ja piirtävät todella hienon näköiset reunat, mutta ruudunpäivitysnopeus jää usein valitettavasti turhan alhaiseksi. Korkea reunojenpehmennys sopiikin tällä hetkellä paremmin vanhempiin ja hidastempoisiin peleihin.

Kuvanlaadun vertailu

Detonator-ajureiden kuvanlaatuasetus on aiheuttanut paljon keskustelua, sillä NVIDIA itse suosittelee käyttämään Quality-asetusta, joka antaa hyvän kuvanlaadun ja samalla varsin korkean suorituskyvyn. Erot kuvanlaadussa verrattuna Application-asetukseen ovat ilmeisesti aikaisemmissa versioissa olleet hieman suuremmat, mutta 43.45-versiossa eroa Application- ja Quality-asetuksilla ei juurikaan ole. Alla kuvankaappaus Unreal Tournament 2003 -pelistä 1024×768-resoluutiolla, 4X-reunojenpehmennyksellä ja 8X-anisotrooppisella suodatuksella. Otin GeForce FX 5800 Ultralla kuvankaappaukset Application- ja Quality-asetuksilla ja lisäksi Radeon 9700 Pro -näytönohjaimella 4X-reunojenpehmennyksellä ja 16X-anisotrooppisella suodatuksella.

Kuvista tehtiin animoitu GIF-kuva, joka löytyy täältä:

FX 5800 Ultra Quality vs Application vs Radeon 9700 Pro (1,02MB)

  1. GeForce FX 5800 Ultra – Quality
  2. GeForce FX 5800 Ultra – Application
  3. Radeon 9700 Pro

Yllä vielä 300% suurennokset vertailukuvista ja erityisesti kaiteesta, josta näkyy reunojenpehmennyksen laatu. Application- ja Quality-asetuksen välillä ei juurikaan eroa ole, mutta Radeon 9700 Prossa on hivenen parempi reunojenpehmennys, kun pehmennettävä reuna on lähellä vaaka- tai pystytasoa. GeForce FX:llä on puolestaan hivenen parempi pehmennys, kun lähestytään 45 asteen kulmaa.

Testitulokset, reunojenpehmennys ja anisotrooppinen suodatus

Lopuksi on vielä vuorossa testitulokset, kun käytössä ovat 2X- ja 4X-reunojenpehmennys sekä anisotrooppinen suodatus. Testeissä GeForce FX 5800 Ultralla ja GeForce4 Ti 4600:lla on koko ajan käytössä anisotrooppisen suodatuksen 8x-asetus ja Radeon 9700 Prolla 16x quality -asetus. Suorituskyky mitataan OpenGL- ja DirectX-rajapinnoilla Quake 3 Arenan ja Unreal Tournament 2003:n avulla.

Quake 3 Arena

2X-reunojenpehmennys

2X-reunojenpehmennyksellä GeForce FX 5800 Ultra vie voiton Quake 3 Arena -testissä. Suuremmilla resoluutioilla eroa syntyy Radeon 9700 Prohon jopa 30 framea sekunnissa ja GeForce4 Ti4600:een verrattuna GeForce FX 5800 Ultra on jopa kaksi kertaa suorituskykyisempi.

4X-reunojenpehmennys

4X-asetuksella tilanne kääntyy ympäri ja Radeon 9700 Pro vie voiton noin 20 framella sekunnissa. GeForce4 Ti4600 kyntää jälleen reilusti perässä.

Unreal Tournament 2003

2X-reunojenpehmennys

Unreal Tournament 2003:ssa tilanne on DirectX-rajapinnalla eri kuin Q3Arenassa OpenGL-rajapinnalla. Radeon 9700 Pro vie voiton lähes kaikilla resoluutioilla parhaimmillaan noin 10 fps:n turvin. Ainoastaan CTF-Citadel-kentässä GeForce FX 5800 Ultra voittaa 1024×768- ja 1280×1024-resoluutioilla noin seitsemällä framella sekunnissa.

4X-reunojenpehmennys

4X-asetuksella erot vain kasvavat ja nyt Radeon 9700 Pro voittaa jokaisessa kentässä jokaisella resoluutiolla vähintään kymmenellä framella ja parhaimmillaan yli 30 framella sekunnissa.

Näytönohjaimen ylikellottaminen

Ylikellotusasetukset saa näkyviin Detonator-ajureiden yhteyteen asentamalla erillisen Coolbits-rekisterin.

Ylikellotusasetuksista voidaan erikseen valita 2D- tai 3D-tilan kellotaajuudet. 2D-tilassa näytönohjaimen tuuletin ei pyöri lainkaan, joten kellotaajuuksia on melko turha lähteä nostamaan. Kun siirrytään 3D-tilaan, näytönohjaimen kellotaajudet nousevat asetettuihin arvoihin.

Näytönohjaimen ylikellottaminen ei alkanut kovinkaan valoisissa merkeissä. Kun grafiikkapiirin kellotaajuutta nosti yli 510 megahertsin, 3DMark03-tulokset huononivat lähes tuhannella. Syynä tähän oli mitä ilmeisimmin näytönohjaimen ylikuumeneminen.

Mystify 5800 Ultralle asennettiin Only4pron GPU-blokki, 10 litran ämpäri täytettiin kylmällä vedellä, muistipiireille asetettiin pienet irtosiilit ja kytkettiin virrat päälle.

Ylikellottaminen tapahtui yksinkertaisesti painamalla Auto Detect -nappia, joka osaa hakea korkeimman vakaan kellotaajuuden. Ylläytkseksi Auto Detect -toiminto oli todella tarkka ja jos näytönohjaimen asetti toimimaan korkeammilla kellotaajuuksilla, tuloksena oli jälleen huonommat tulokset.

Suurempi versio kuvasta

Kylmän veden avustuksella GPU asetettiin toimimaan 558 ja DDR-II-muistit 1108 megahertsin kellotaajuudella. Näillä asetuksilla pystyttiin ajamaan läpi pari 3DMark03-testiä, kunnes vesi ja näytönohjain alkoivat yhdessä lämpeämään. Ylikellotetulla GeForce FX 5800 Ultralla 3DMark03-tulokseksi tuli 5819, joka on 465 pistettä parempi tulos kuin vakiokellotaajuuksilla toimivalla näytönohjaimella.

NV30-grafiikkapiirin lämpötila oli kylmällä vedellä aluksi vain 14°C, mutta lämpötila alkoi kohoamaan pikkuhiljaa rasituksessa.

Loppusanat

GeForce FX:n julkaisua saatiin odotella useita kuukausia luvatuista aikatauluista myöhästyneenä ja GeForce FX 5800 Ultra -näytönohjaimien markkinoilletuloa saatiin odottaa vieläkin kauemmin. Huippumalli maksaa halvimmillaankin yli 500 euroa, joten tämä karsii suuren osan ostajaehdokkaista jo alkumetreillä. Käytännössä NVIDIAn ja ATIn huippumallit ovatkin lähinnä kilpailua tehokkaimman näytönohjaimen tittelistä ja veriset taistelut markkinaosuuksista käydään mainstream-näytönohjaimien puolella.

GeForce FX 5800 Ultra on tehokas näytönohjain, mutta sitä voisi verrata vaikkapa panssarivaunuun. Suuri ja tehokas mutta samalla todella äänekäs ja tietyissä tilanteissa kömpelö.

FlowFX-jäähdytysratkaisu ei ole todellakaan suunniteltu loppuun asti. 2D-tilassa näytönohjain on äänetön, mutta siirryttäessä 3D-tilaan mieleen tulee verstas, jossa on sirkkeli ahkerassa käytössä. Mielestäni näillä hinnoilla GeForce FX 5800 Ultra -näytönohjaimien mukana pitäisi tulla laadukkaat kuulosuojaimet. Ainoa järkevä vaihtoehto pelikäytössä on FlowFX:n vaihtaminen hiljaisempaan ilma- tai vesijäähdytykseen. Toisaalta markkinoilla on halvempiakin vaihtoehtoja.

Testeissä Radeon 9700 Pro pärjää ihan hyvin GeForce FX 5800 Ultran rinnalla ja joissain testeissä se nappaa jopa selvän niskalenkin. Varsinkin 4x-reunojenpehmennys ja anisotrooppinen suodatus ovat vieläkin heikkoja kohtia NVIDIAlle. ATI Radeon 9800 Pro saapuu toivottavasti hieman myöhemmin Muropaketin testipenkkiin, jolloin näemme kuinka ATIn uusin huippumalli haastaa NVIDIAn tämän hetken tehokkaimman luomuksen.

Terratecin Mystify 5800 Ultra -näytönohjainta tuo maahan Amertronics ja halvimmillaan sitä saa kaupoista 600 euron hintaan.

Huhujen mukaan NVIDIAn NV35-grafiikkapiirin kehitys olisi edistymässä hurjaa vauhtia ja julkaisua uumoillaan jo toukokuuksi. Sitä ennen markkinoille saapuvat kuitenkin NV31- ja NV34-grafiikkapiireihin perustuvat näytönohjaimet.

Terratecin kotisivut

>> Takaisin etusivulle

12. huhtikuuta 2003 – Sampsa Kurri (sampsa.kurri@https://muropaketti.com)