Uusimmat

Testi HTC Vive Flow VR-lasit – ”Keveät ja mukavat, mutta kuka näitä ostaisi?”

30.01.2022 10:00 Ilari Hauhia

Otimme testiin HTC Vive Flow VR-lasit, jotka on tarkoitettu ”kevyeen VR-käyttöön”. Lasit ovat kyllä kevyet ja kohtuullisen mukavat. Käyttäjäkunta, jolle laseista voisi olla hyötyä, on kuitenkin harmillisen pieni.

HTC Vive Flow ei ole ihan tavanomaiset VR-lasimalli. Siinä missä vaikkapa HTC Vive Elite 2 -lasien kautta voi kokea käytännössä kaikki saatavilla olevat VR-pelit ja muut VR-kokemukset, ovat Vive Flow -lasit huomattavasti kevennetty versio. Android-puhelimeen liitettävien lasien avulla voi esimerkiksi katsella elokuvia VR-elokuvateatterissa tai pelata muutamaa hyvin kevyttä peliä, mutta vaikkapa Half-Life: Alyx ei niillä pyöri.

599 euroa maksavat Vive Flow’t tuntuvat päässä tavallisiin VR-laseihin verrattuna hyvin keveiltä, ja ne painavat vain 189 grammaa. Kyse onkin markkinoiden tämän hetken kevyimmistä VR-laseista.

Käytännössä Vive Flow -laseilla ei ole juurikaan kilpailijoita, sillä lasit eivät vertaudu ominaisuuksiensa puolesta tavanomaisiin VR-laseihin. Lähin vertailukohta lienee Facebookin vuonna 2018 esittelemä Oculus Go -laitteisto, joka oli niin ikään tarkoitettu keveään käyttöön ja mediasisällön katseluun.

Käytännössä lasit on tarkoitettu helposti liikuteltavaksi laitteistoksi, jotka on helppo ottaa matkalle mukaan. Näin paljon matkustava ihminen voi rentoutua vaikkapa hotellissa tai lentokoneessa oman keveän ”viihdekeskuksensa” avulla.

Kuten mainittua, HTC Vive Flow -lasit yhdistyvät puhelimeen. Näin niiden käyttämiseen ei vaadita tehokasta pelitietokonetta, vaan keskiluokkainen Android-puhelin on tarpeeksi.

Lasit yhdistyvät puhelimeen Bluetoothin välityksellä, mutta kyse ei silti ole langattomasta tuotteesta. Vive Flow’t vaativat nimittäin toimiakseen USB-portin kautta tulevaa virtaa, jota saa joko pistorasiasta tai virtapankista. Ilman erillistä virtalähdettä lasit pysyvät päällä vain muutaman minuutin, jotta käyttäjä ehtii vaihtaa lennosta esimerkiksi kahden virtapankin välillä.

Vive Flow -lasien kenties tärkeimpänä ominaisuutena puhelimen näyttöä voi striimata Miracastin avulla VR-laseihin. Miracast-tuki löytyy kaikista niistä laitteista, jotka ylipäätään tukevat HTC Vive Flow -laseja. Lista tuetuista puhelimista löytyy täältä.

Miracastin avulla VR-lasien ruudulta voi katsella puhelimessa toistuvaa sisältöä, kuten suoratoistopalveluiden elokuvia ja sarjoja. VR-laseille on tarjolla lisäksi rajallinen valikoima omia sovelluksia ja kokemuksiaan, mutta käytännössä kyse on varsin laihasta valikoimasta. Esimerkiksi tarjolla olevat kasuaalipelit ovat niin yksinkertaisia, etteivät ne jaksa viihdyttää kovinkaan pitkään.

Pelien lisäksi sovelluskaupasta löytyy myös erilaisia pieniä VR-kokemuksia, mutta ne tuntuvat lähinnä demoilta. Saatavilla olevan peli- ja sovellusvalikoiman pienuutta selittää osaltaan se, että VR-laseissa hyödynnetään Qualcomm Snapdragon XR1 -järjestelmäpiiriä, joka on suorituskyvyltään esimerkiksi Oculus Quest 2 -laseissa käytettävää Snapdragon XR2 -järjestelmäpiiriä huomattavasti heikompi.

Vive Flow -laseissa käytetään 1600 x 1600 pikselin LCD-näyttöjä. Kuvanlaatu on kohtalainen, mutta esimerkiksi HTC Vive Elite 2:n tasolle se ei riitä.

Vive Flow’n käyttäminen silmälasien kanssa on hankalaa, sillä silmälasit eivät oikein mahdu VR-lasien alle. Tätä varten laseissa on diopterisäädettävät linssit, joiden myötä lasien tarve vähenee. Diopterisäätö ei kuitenkaan auta esimerkiksi hajataitosta kärsiviä käyttäjiä.

Päässä Vive Flow -lasit tuntuvat odotetusti hyvin keveiltä. Tavalliset VR-lasit tuntuvat päässä yleensä painavilta ja melko etupainoisilta, mutta Vive Flowien kanssa samaa tunnetta ei tule. Harmillisesti käyttöergonomiaa haittaavat ohimoita vasten tiukasti puristavat sangat.

Sankoihin on yhdistetty pienet kaiuttimet, joiden äänenlaatu on kohtalainen. Silti VR-lasien kanssa käyttää mieluummin Bluetoothilla yhdistyviä langattomia kuulokkeita.

VR-laseille ei ole omaa ohjainta, vaan Vive Flow’t hyödyntävät ohjaamiseen käyttäjän puhelinta. Puhelimella osoitellaan lasien virtuaalisia valikoita hieman Nintendo Wii -konsolia vastaavalla tavalla.

Sinällään ratkaisu on ymmärrettävä, sillä laitteisto on tehty mahdollisimman keveäksi. Harmillisesti puhelimen tarkkuus ohjaimena ei ole yhtä hyvä kuin oikean ohjaimen, ja ruudun virtuaalinäppäimiin osuminen on välillä hankalaa, sillä VR-lasit päässä ei tietenkään näe omia sormiaan.

Lasien liikkeenseuranta ei vastaa muiden nykypäivän VR-lasien tasoa. Kahteen kameraan perustuva sisältä ulos -seuranta ei tunnu kovin tarkalta, ja joskus seuranta tuntuu hyppivältä. Lisäksi suoraan kattoon katsominen voi saada seurannan sekoamaan täysin, jolloin ruudulle ilmestyy seurannan epäonnistumisesta kertoava viesti. VR-laseissa on kameroiden lävitse näkemisen mahdollistava ominaisuus, mutta kuva on mustavalkoinen, eikä se ole erityisen tarkka.

HTC Vive Flowit ovat kiinnostava konsepti ja visio siitä suunnasta, mihin VR- ja AR -lasit ovat matkalla. Tavanomaisiin VR-laseihin verrattuna HTC Vive Flow’t tuntuvat päässä erittäin keveiltä ja puristavia sankoja lukuunottamatta myös mukavilta. Siinä vaiheessa, kun ”täysimittaiset” VR-lasit saadaan kutistettua tähän kokoluokkaan, muuttuu niiden käyttökokemus monin kerroin paremmaksi.

On kuitenkin vaikeaa päästä yli tai ympäri siitä, että HTC Vive Flow’t ovat nykyisellään lähinnä äärimmäisen pienelle niche-käyttäjäryhmälle sopiva tuote, ja pikemminkin konseptilaite kuin kuluttajille kauppansa tekevä VR-laitteisto. Mikäli lasit maksaisivat vaikkapa sata euroa, voisivat ne olla kiinnostava ensiaskel VR-maailmaan. Nykyisellä 599 euron hinnalla lasien kohdeyleisön miettiminen vaatii kuitenkin jo melkoista mielikuvitusta ja mentaalista akrobatiaa.

Kenties hyvin paljon matkustava (ja tienaava) ihminen, joka haluaa syventyä omaan VR-elokuvateatteriinsa, voi saada Vive Flow -laseista jotain iloa irti. Tai kenties paljon 360 asteen kuvia ottava ihminen haluaa katsella kuvia myös reissussa. Matkakäyttöäkin kuitenkin rajaa se, että käyttäjä on jatkuvasti riippuvainen verkkovirrasta tai varavirtalähteistä.

VR-laseista ja erityisesti VR-pelaamisesta kiinnostuneiden käyttäjien kannattaa kuitenkin suunnata katseensa vaikkapa HP Reverb G2 -lasien suuntaan. Niiden avulla onnistuu jo pelaaminenkin, ja laseja myydään alennusmyynnissä jo halvemmalla kuin Vive Floweja.

Hyvää

  • Kevyt paino
  • Kompakti ja helposti liikuteltava koko

Huonoa

  • Rajatut käyttömahdollisuudet
  • Korkea hinta
  • Ohimoita painavat sangat
  • Riippuvuus verkkovirrasta tai varavirtalähteistä
  • Puhelimen epätarkkuus ohjaimena

HTC Vive Flow tekniset tiedot

  • Hinta: 599 €
  • Näyttöjen koko ja tarkkuus: 2 x 2,1″, tarkkuus silmää kohden: 1600 x 1600 pikseliä
  • Näytön virkistystaajuus ja kuvakulma: 75 Hz / 100 astetta
  • Liitännät ja yhteydet: Wi-Fi, USB-C, Bluetooth 5.0
  • Paino: 189 grammaa
  • Audio: Sankoihin integroidut kuulokkeet

Ilari Hauhia

”Olen ollut mukana Muropaketin toiminnassa vuodesta 2016 saakka ja osallistun nykyään peli-, tietotekniikka- ja mobiiliaihealueiden uutisointiin sekä peli- ja laitetesteihin. Pelien osalta rakastan erityisesti kilpailullisia moninpelejä, mutta niiden ohella pelaan laajasti kaikkien genrejen edustajia. Tietotekniikan ja mobiililaitteiden osalta erityisesti uusia innovaatioita esittelevät laitteet ovat omaan mieleeni.”

Muropaketin uusimmat