Uusimmat

Vuoden 2013 scifi-leffa alkaa muistuttaa todellisuutta – ihmiset keskustelevat tekoälyn kanssa ääneen tuntikausia päivässä

Kuva: @ Pixabay

04.11.2023 09:35 Muropaketin toimitus

Joaquin Phoenixin elokuva heijasteli tulevaisuutta. Moni ei tiennyt vuonna 2013, kuinka lähellä tuo tulevaisuus jo on.

Phoenixin elokuvassa Her on keskiössä mies, joka käy pitkiä keskusteluja tekoälyn kanssa nimeltään Samantha. Keskustelu tekoälyn kanssa on jo todellisuutta.

ChatGPT tarjoaa nykyisin puheominaisuuden, joten tekoälyn kanssa voi keskustella mikrofonin kautta. Ars Technican mukaan ihmiset käyvät jo tuntien keskusteluita ChatGPT:n kanssa. Viihdekäytön lisäksi keskusteluita on hyödynnetty muun muassa uusien ideoiden pyörittelyssä.

Esimerkiksi tekoälytutkija Simon Willison kertoi jutelleensa tekoälyn kanssa tunnin ajan ulkoiluttaessaan koiraansa. Varsinkin eräs hetki sai Willisonin karvat pystyyn.

– Jossain vaiheessa luulin sammuttaneeni sen (tekoälyn), näin pelikaanin ja sanoin koiralleni: ”Vau, pelikaani!” Ja AirPodistani kuului: ”Pelikaani? Jännittävää! Mitä se tekee?”

– En ole koskaan tuntenut niin syvästi, että elän jonkin dystooppisen scifi-elokuvan ensimmäistä kymmentä minuuttia, Willison sanoi.

Keskustelut eivät ole vielä yhtä luonnollisella tasolla kuin elokuvassa Her. Uskottavuuden voi kuitenkin kuvitella paranevan vuosi vuodelta, nyt kun tekoälyn Pandoran lipas on avattu. Luonnollisuutta on yritetty saada jo mukaan, sillä ChatGPT:n voi kuulla hengittävän ja yskivän.

ChatGPT:n kanssa keskustelussa on luonnollisuuden lisäksi vielä nykyisin ongelmana myös äänentunnistus, jossa voi olla ongelmia, jos ympäristössä on voimakkaita ääniä.