Uusimmat

Ensimmäinen kuva Preacher-sarjan Persenaamasta ja Jesse Custerista

17.05.2015 11:07 Muropaketin toimitus

Sikailusarjakuvan tv-version kuvaukset alkoivat.

Preacherin puuhamies Seth Rogen julkaisi Twitterissa ensimmäisen kuvan sarjan päähenkilö Jesse Custerista ja Arsefacesta.

Preacher-sarjakuvassa Kurt Cobainin innoittamana itseään haulikolla naamaan ampuva Persenaama ei kuole, vaan päätyy rokkitähdeksi. Hämärässä kuvassa Arsefacen huoneen seinällä on esimerkiksi Jack White -juliste, joten tv-versio sijoittuu tähän päivään.

Sarjan muita avainnäyttelijöitä ovat Joseph Gilgun (Cassidy) ja Ruth Negga (Tulip). Lucy Griffiths puolestaan esittää uutta hahmoa nimeltä Emily Woodrow. 

Preacher-sarjaa työstävät Seth Rogen yhdessä Evan Goldbergin kanssa. Sarja nähdään AMC-kanavalla, ja sen showrunnerina toimii Breaking Badista tuttu Sam Catlin.

Garth Ennisin käsikirjoittamiin ja Steve Dillonin piirtämiin tarinoihin nojaava sarja käynnistyy tällä tietoa syksyllä 2016.

Teksti: Aki Lehti
Lähde: Twitter