Uusimmat

Seth Rogen työstää tv-sarjaa jo toisesta härskistä sarjakuvasta?

13.10.2015 19:52 Aki Lehti

Preacherin lisäksi luvassa on ilmeisesti myös The Boys -sikailu.

Seth Rogen toimii vastaavana tuottaja ensi kesänä nähtävässä Garth Ennisin Preacher-sarjakuvan tv-versiossa, ja nyt huhut kertovat että hän haluaa muokata myös toisesta Ennisin sarjiksesta tv-sarjan.

Fanit ovat epäilleet AMC:llä nähtävän Preacherin olevan väkisinkin vesitetty versio sarjakuvasta, jonka meno on vähän väliä melkoista sikailua.

Seuraavaksi Rogen haluaa iskeä kyntensä Ennisin The Boys -sarjakuvaan. Jos hän haluaa siitä tehdä edes hitusen alkuperäistä muistuttavan, niin sarjan ainoa mahdollinen koti on HBO-kanava. Ennis halusi tehdä The Boysista vielä hurjemman kuin mitä The Preacher oli ja osittain onnistuikin siinä. Valitettavasti pelkkä perverssi sikailu ja ääriväkivalta ajoi juonen edelle, eikä vuosina 2006-2012 ilmestyneen lehden yksikään numero yltänyt lähellekään Preacherin tasoa.

Tämän jutun kuvituksena olevat sarjisruudut ovat kevyemmästä päästä The Boysin antia.

The Boys kertoo CIA:n erikoisjoukosta, jonka tehtävänä on tarkkailla ja tarvittaessa (eli jatkuvasti) päästää päiviltä supersankareita.

Seth Rogen etsii tällä hetkellä kumppaninsa Evan Goldbergin ja Supernatural-sarjan tuottajan Eric Kripken kanssa kanavaa, joka olisi kiinnostunut projektista.

theboys3

Lähde: BirthMoviesDeath

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat