Elokuva-arvostelu: Napapiirin sankarit

Alkuperäisnimi: Napapiirin sankarit
Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoittaja: Pekko Pesonen
Pääosissa: Jussi Vatanen, Jasper Pääkkönen, Timo Lavikainen, Pamela Tola, Kari Ketonen, Miia Nuutila
Pituus: 92 minuuttia
Ikäraja: K11
Kotisivu: www.napapiirinsankarit.fi

Napapiirin sankarit on komedia miehestä, jolla on yksi yö aikaa hankkia digiboksi ja saada elämänsä kuntoon. Dome Karukosken uusin elokuva naurattaa ja herättää ajatuksia.

Napapiirin sankareilla ohjaaja Dome Karukoski palaa esikoiselokuvansa Tyttö sinä olet tähti (2005) kepeämpään tyyliin Tummien perhosten kodin (2008) ja Kielletyn hedelmän (2009) vakavamman ilmaisun jälkeen. Karukosken uusikaan elokuva ei kuitenkaan komediallisen pintansa alla ole pelkkää höttöä.

Elokuva alkaa Jasper Pääkkösen äänen paksulla Lapin murteella kertomalla tarinalla yksinäisestä kelohongasta, johon seudun miehillä on ollut tapana hirttäytyä elämän pimeässä pohjoisessa käytyä liian raskaaksi. Karussa tunturimaisemassa seisova käppyräinen puu ja lakoninen kertojan ääni antavat elokuvan alulle intensiivisen sävyn, joka valitettavasti jää tyylillisesti varsin irtonaiseksi varsinaisista tapahtumista.

Janne (Jussi Vatanen) ja Inari (Pamela Tola) ovat asuneet jo pidempään yhdessä. Inari ei kuitenkaan enää jaksa katsoa lannistuneen nuoren miehen tuhlaavan elämäänsä kaljoittelemalla kylän juottolassa yhtä toivottomien kavereidensa kanssa. Tilanne kärjistyy digiboksin hankintaan. Jollei boksia seuraavana aamuna löydy, muuttaa Inari etelään.

Rahaton Janne viettää yön ystäviensä Kapun (Pääkkönen) ja Räihäsen (Timo Lavikainen) kanssa ajautuen kommelluksesta toiseen ajellessaan pitkin Lappia digiboksin perässä. Tuttuun road-trip -elokuvien tyyliin Lapin autioilla teillä liikutaan milloin milläkin kulkupelillä ja mitä eksoottisimmissa tamineissa.

Matkan varrella kolmikko kohtaa toinen toistaan poskettomampia karikatyyrejä niin paikallisista kuin pohjoisessa vierailevistakin ihmistyypeistä. Turistirysän työntekijä ei kestä enää yhtäkään yöllisistä sekoilijaa ja kilahtaa totaalisesti. Alaston venäläinen jahtaa poikia metsässä värikuula-aseen kanssa. Ruotsalaiset nymfomaanit yrittävät vietellä viattoman miesraukan allasjuhlissaan. Mutkia matkaan aiheuttaa myös Inarin entinen poikaystävä Pikku-Mikko. Mainio Kari Ketonen esittää niljakasta menestyjää pelottavan uskottavasti.

Elokuvan alussa kuultu tarina kelohongasta kertoo pohjoisten seutujen ankarissa oloissa elävien ihmisten yrityksistä selviytyä elämästä, jotka toisinaan päättyvät lopulliseen luovuttamiseen. On hienoa, että itsekin pienellä paikkakunnalla varttunut Karukoski on uskaltanut lähteä tekemään elokuvaa Suomen suurten kaupunkien ulkopuolelle, missä ”valmistutaan kortistoon”, kun paremmasta ei osata haaveillakaan. Napapiirin sankareiden pääteemaksi nouseekin nuorten miesten toivottomuus, ja lopulta se, miten kukin elokuvan miehistä omalla tavallaan tarttuu elämänsä ohjaksiin.

Vaikka onkin elokuvan päähenkilö, on Janne niin reppana, että häneen on vaikea samastua. Pikemminkin katsoja jakaa Inarin turhautumisen, kun asioiden hoitamatta jättämisen selitys on aina raukeasti lausuttu – Siinä oli pari muuttujaa. Napapiirin sankareiden valovoimaisimmaksi tähdeksi kohoaakin Jasper Pääkkönen, joka on saanut koko habituksensa kuvastamaan älykkään mutta äärimmäisen pessimistisen Kapin herkullisen sarkastista elämänasennetta.

Muutamaa kiusallisen kökköä kohtausta lukuun ottamatta Napapiirin sankarit etenee juoheasti säilyttäen katsojan mielenkiinnon. Karukoski on antanut Lapin talvelle tilaa niin valloittaa katsojat upeilla revontulillaan kuin masentaa loputtomalla pimeydellään. Pohjoisen etäisyydet käyvät etelän ihmisellekin poikien reissun myötä selviksi.

Teksti: Hanna Näsänen