Yksinoikeudella Kaistalla: Sisko tahtoisin jäädä -elokuvan making of -blogi ja -kuvagalleria 2/2

Sisko tahtoisin jäädä on yksi syksyn 2010 odotetuimmista ensi-iltaelokuvista. Marja Pyykön ohjaama elokuva on tarina nuoruuden kauneudesta ja kipeydestä. Ensi-iltansa elokuva saa 13. elokuuta, mutta Kaistalla pääset jo nyt tutustumaan sen tekemiseen kuvagallerian ja pääosissa nähtävien Ada Kukkosen ja Sara Mellerin blogitekstien kautta.

15-vuotias Emilia (Ada Kukkonen) on perheensä vastuunkantaja: pikkuäiti seitsenvuotiaalle siskolleen Elsalle (Anna-Leena Uotila), sijainen yksinhuoltajaisälleen Juhanille (Seppo Pääkkönen) tämän ollessa matkoilla ja kiltti tytärpuoli Juhanin uudelle vaimolle Tuulalle (Kristiina Halttu). Ysin keskiarvo, paikka koulun juoksujoukkuessa, mukava poikaystävä. ”Emilia pärjää aina”, kuten Juhani sanoo. Ja niin se on ollut, eikä Emilia ole pysähtynyt pohtimaan, tahtooko hän olla se, joka pärjää aina. Emiliasta tuntuu, että jokin puuttuu hänen elämästään, mutta hän ei tiedä, mitä se voisi olla.

Kesäloman viimeisenä viikonloppuna Emilia tapaa yöuinnilla Siirin, 16, (Sara Melleri), joka näyttää olevan kaikkea sitä, mitä Emilia tahtoisi olla: vapaa, rohkea, itsenäinen. Tyttöjen intohimoinen ystävyys korvaa pian kaiken Emilian elämässä. Hän uskaltaa ensimmäistä kertaa unohtaa velvollisuutensa ja olla nuori.

Räiskyvä elämänhalu kuitenkin karkaa käsistä. Pinnan alla Emilia alkaa epäröidä. Millaiseksi hän on muuttumassa? Samaan aikaan Siirin loisto alkaa himmetä. Siiri pystyy olemaan vahva vain nojatessaan johonkuhun toiseen, ja nyt se joku on Emilia. Jälleen, tällä kertaa Siiriä miellyttääkseen, Emilian on salattava todelliset tunteensa ja oltava se, joka pärjää aina. Symbioottinen ystävyyssuhde on muuttunut kahleeksi. Lopussa selviää, onko Emilialla tarpeeksi rohkeutta irrottautua perheestä ja Siiristä tullakseen itse kokonaiseksi.

KUVA 16

Ada: – Lämmittelin ottojen välissä vedessä ja yritin pysyä liikkeessä ettei kylmyys pääsis yllättämään. Olo oli muutenkin mukava ja rento Emilian kaveriporukan kanssa hengaillessa.

Sara: – Anita, Tytti, Henri ja Samuli altaalla valmiina kuvauksiin. Vedessä oli huomattavasti mukavampaa kuin altaan reunalla. Oli kylmä!!

KUVA 17

Ada: – Istuin mallina kameralle lämpötakissa ja metin tulevaa kohtausta ja koitin päästä Emilian tunnelmiin. Kuvittelin kameran näkymättömiin, sekä keräsin energiaa seuraavaan ottoon, jolloin läsnäolo ja valmiustaso pitivät olla huipussaan.

KUVA 18

Ada: – Oloani, joka vallitsi juuri hypätessä, on vaikea kuvata. Tunsin tuulen vasten kasvoja ja samalla jalkoja heikotti, ympärillä ei ole MITÄÄN mistä saisi tukea ja alas ei uskalla, eikä voi katsoa. Olin lisäksi ponnistuksen voimasta vieläpä matkalla ylöspäin. Kaikki tuntui hullunkuriselta ja pelottavalta, vieläpä siksi ettei kuvauksissa voinut itse päättää milloin ja kuinka monta kertaa hypätä. Toisaalta hyppy tuntui vapauttavalta silloin, kun siitä osasi nauttia: stadion oli tyhjä, kaikkialla hiljaista, yö musta ja vierellä ihminen jonka kanssa jakaa noi tunteet.

Sara: – Aamuneljältä hypättiin. Katsottiin toisiamme, nyökkäys ja sitten mentiin! Siellä me ollaan!

KUVA 19

Ada: – Päästiin tän leffan ansiosta kokemaan asioita, joita tuskin muuten oltais koettu: kuvattiin yks kokonainen yö steissillä ja juostiin siellä stevejä karkuun tunteja.  

Sara: – Asematunnellissa näköjään huikkatauolla. Adan kanssa meinattiin saada pikkupaniikki metrossa, kun jymähdettiin hetkeksi tunneliin.

KUVA 20

Ada: – Yksi yökuvauksista. Harjoittelen kuinka sytyttää rööki leivänpaahtimesta. Taivuteltiin paahdinta ton pidikkeen varassa sopivaan asentoon, jonka jälkeen sytyttämisessä oli oltava tarpeeksi nopea tai kuuma ilma alkoi polttaa naamaa. Aivan oma taitolajinsa.

KUVA 21

Sara: – Joulupukki keskellä kesää! Pääsikö kuviin? En tiedä. Mutta ainakin tänne hän pääsee!

KUVA 22

Ada: -Odottelu oli välillä pahinta ja ihaninta, etenkin kun jotain jännittävää oli tapahtumassa seuraavaksi.

Sara: – Meillä oli ihan mahtavia avustajia. Kiitos heille! Oli ihanaa päästä katsomaan välillä kuvattua materiaalia, kun ei itse ollut kameran edessä. Keikan aikana kamera poimi ihan huippuja tyyppejä, joiden aitoutta ei edes kukaan ammattinäyttelijä osaisi täysin jäljitellä.

KUVA 23

Ada: – Mua jännitti tosi paljon, samalla kun Marja selitti muille mitä seuraavassa kohtauksessa tapahtuisi, sillä mulla oli edessä uusi asia jota en ollut ennen kokeillu, eikä mulla ollu vielä tietoakaan siitä miten se käytännössä toteutettaisiin.

Sara: – Muistan tästä päivästä, että mulla oli Adaa kohtaan tosi suojeleva olo. Vietettiin koko kesä yhdessä. Harjoiteltiin kohtauksia, uimahyppyjä ja juoksemista. Kannustettiin toisiamme ja nivouduttiin yhteen.

KUVA 24

Ada: – Mikä vapauden olo! Tuuli puhalsi lujaa vasten kasvoja ja yritti kaataa kumoon. Samalla Helsingin siluetti katosi yhä kauemmas näkyvistä ja olon valtasi reissufiilis!

Sara: – Lähdettiin pienemmällä porukalla Tallinnaan! Kannella juoksenneltiin kanssamatkustajien ihmetykseksi. 

KUVA 25

Ada: – Linnanmäki oli yksi mieleenpainuvimmista lokaatioista, sillä hullunkurinen huvipuisto yöllä hiljaisena, autiona, suljettuna ja pimeänä sai oudon karmivan olon aikaiseksi, enkä kertaakan halunnut kulkea mihinkään yksin ettei mielikuvitus olisi päässyt valloilleen.

Sara: – Kuvattiin myös Linnanmäellä. Oon ollut joskus laitetyöntekijänä Lintsillä. Oli hauska palata paikalle vähän eri merkeissä.

KUVA 26

Sara: – Sätkynuket kirkon muurilla! Oli aina iso duuni kivuta tikkaita ensin ylös, kiinnittää vaijerit ja koittaa olla siinä sitten luonnollisesti. Onneksi oli hyvä tiimi auttamassa.

KUVA 27

Ada: – Samalta Temppeliaukion kirkon kivimuurilta. Muistan kyseisestä tilanteesta sen, että mun piti olla aivan liikkumatta paikallaan kameran vuoksi, jolloin esimerkiksi maskeeraaja Mari Vaalasrannan oli kivuttava muurin päälle tekemään korjauksia.

Sara: – Ihastuttava maskeeraajamme Mari Vaalasranta kampaa Adan tukkaa. Ada näyttää ihan merenneidolta!

KUVA 28

Ada: – Vietettiin hietsussa yöllä ihania hetkiä ja vaikka väsymys alkoi välillä painaa, tarvittavan energian sai koottua aina jostain, viimeistään kahvikupin jälkeen olo oli taas kuin uusi;). Muistan erityisesti hetken, kun saatiin vain tuijotella ja uppoutua ajatuksiimme nuotion ääressä. Ehdin tajuamaan ja miettimään kuinka hienoa kaikki on ja tunsin että mä olen tässä läsnä juuri nyt – enkä haluaisikaan olla missään muualla.

Sara: – Oli kesäyö, eikä ihan niin lämmin kuin voisi kuvitella. Ada hienosti pärjää minihameessa, mulla on vähän tanakampi varustus.

KUVA 29

Ada: – Tämän elokuvan teko on opettanut minulle, että elokuva on monen ihmisen saumattomasta yhteistyöstä syntyvä lopputulos ja jos yksikin tekijä puuttuisi lopputulos olisi jollain tavalla erilainen. Tässä Sisko tahtoisin jäädä -elokuvan takana olevat ihmiset, joista tuli mulle käytännössä katsoen perhettä (niin kliseeltä kuin se kuulostaakin). Nämä ihmiset tulivat mulle todella tärkeiksi, sillä heidän kanssaan vietti käytännössä yhtäjaksosesti muutaman kuukauden.

Sara: – Melkein koko jengi! Muistan, että tuona päivänä mulla ei ollu kuvauksia niin tulin vaan tähän kuvaan.

KUVA 30

Sara: – Heikki Nousiainen, hieno näyttelijä, on ikuistettu huikeaan muotokuvaan joka näkyy tässä kuvassa takaseinällä. Muotokuva on melko vangitseva kuten näemme!

KUVA 31

Ada: – Kuvattiin Temppeliaukion kirkon kivimuurin päällä, jolloin me jouduttiin käyttämään turvavaijereita sinne noustessa ja sen päällä kävellessä. Vaijerit toi toki turvallisuutta, mutta myös oman haasteensa, sillä niistä pidettiin tosi tiukasti kiinni.

Sara: – Sätkynuket kirkon muurilla! Oli aina iso duuni kivuta tikkaita ensin ylös, kiinnittää vaijerit ja koittaa olla siinä sitten luonnollisesti. Onneksi oli hyvä tiimi auttamassa.

KUVA 32

Ada: – Istuttiin stadikan 10:n reunalla, vaikka altaassa ei ollu vettä! Onneks meillä oli turvavaljaat, mutta koska ne kiristyis vasta jos tippuu alas, tuntui ettei mikään estäisi putoamasta. Olo oli surullinen, mutta omalla tavallaan levollinen, sillä matka alkoi olla kasassa.

KUVA 33

Ada: – Viimeinen päivä ja olo oli todella haikea, päässä pyöri kaikki leffan asiat, mutta myös kaikki ihanat tilanteet ja ihmiset, joiden kanssa koin paljon. Ja kuinka paljon tää leffa on mulle antanut! Ei voinu kun ajatella kiitos kaikki, mutta sekin tuntu liian laimealta ilmaisulta.

Sara: – Tämä otettiin viimeisenä kuvauspäivänä. Tunnelma oli haikea.

KUVA 33

Sara: – Viimeisen kuvauspäivän olotilaa. Muistan kun katoin sekunniksi ylös, ja oisko ollu Jani ottamassa kuvaa. Tykkäsin noista vaatteista. Grunge – sormikkaat. Ekan kerran kun kävin tuolla ylhäällä menin heti mahalleni, polvet tutisi niin paljon. Ja tässä kuvassa retkotan noin reteesti. Aikamoinen matka kuljettiin.