Uusimmat

Dead Space – avaruuskauhun grafiikkaa suunnittelijoiden pöydältä

31.10.2008 13:30 Jukka O. Kauppinen

Dead Space. Mitä enemmän sitä pelaa, sitä enemmän siitä pitää. Kovinta ja kauneinta raskasta scifiä sitten Mass Effectin, vain paljon tiiviimmäksi ja järisyttävämmäksi elämykseksi tislattuna.

Viimeisenä silauksena tämän viikon Dead Space kuolaukselle tarjoilemme tunnelmikkaista peleistä kiinnostuneille kattauksen Dead Spacen luonnoksia ja pelitaidetta. Nämä kuvat ovat sitä lähdemateriaalia, jonka mukaan pelin tyyliä lähdettiin rakentamaan.

Kuvat ovat peräisin Dead Space -taidekirjasta, jossa kerrotaan pelin sisällöllisestä ja visuaalisesta suunnitteluprosessista. Kuvasetin ensimmäiset luonnokset ovat EA:n graafikoiden tekemiä hahmotteluja pelin aluksesta ja sen toiminnasta eri vaiheissa. Peliin suunniteltiin ensin taustat, tarinat ja perustelut, joiden mukaan tekijät miettivät pitkään millainen tapahtumapaikkana oleva kaivosalus USG Ishimura oikein on. Esimerkiksi toisessa kuvassa on hajotuskammio, jossa aluksen planeetoista repimät lohkareet hajotetaan, eritellään ja toimitetaan jatkoprosessoitavaksi. Kolmannessa kuvassa puolestaan Ishimura nostaa planeetan pinnasta valtaisaa lohkaretta prosessoitavaksi.

Myöhemmissä kuvissa puolestaan esitellään suunnitteludokumentteja pelin erilaisista työkaluista, varusteista sekä USG Ishimuran rakenteista. Esimerkiksi pelin päähenkilön varusteet ja työvälineet – aseet! – aiheuttivat alkuun paljon päänvaivaa. Suunnittelijat päätyivät lopulta luomaan pelaajan hahmolle, Isaac Clarkelle, raskaamman sarjan avaruustyöläisen panssaroidun puvun, jonka avulla tämä voi huoltaa ja korjata teknistä välineistöä niin painottomassa tilassa kuin tyhjiössäkin. Isaac ei ole myöskään mikään sotilas vaan insinööri, joten hänellä ei ole lainkaan varsinaisia aseita – vaan työkaluja, joilla voi kuitenkin myös satuttaa.

Dead Spacea varten onkin tehty todella kunnioitettava määrä työtä ja suunnittelua, mikä kieltämättä näkyy lopputuloksessa. Ainakin allekirjoittanut tykkää kovasti. Dead Space -elokuvakin on kehitteillä ja voisin kuvitella, että tästä fiiliksestä ja jo luodusta aineistosta voisi syntyä todella katsomisen arvoinen tieteiseepos.

Lisää aiheesta

Dead Space – PC-kuvagalleria

Dead Space (PC, PS3, 360)

Voita upea Dead Space -taidekirja

  

Iso kuva klikkaamalla

 

Iso kuva klikkaamalla

  

Iso kuva klikkaamalla

  

Iso kuva klikkaamalla

 

Iso kuva klikkaamalla

 

Iso kuva klikkaamalla

  

Iso kuva klikkaamalla

  

Iso kuva klikkaamalla

 

Iso kuva klikkaamalla

 

Iso kuva klikkaamalla

   

Iso kuva klikkaamalla

Lue myös

Alternative Party 2008: kun kybergootit törmäsivät digitaiteeseen

de Blob (Wii)

Saints Row 2 (PC, PS3, 360)

Sid Meier’s Civilization IV: Colonization (PC)

Slingbox – television katselua kännykällä ja läppärillä, missä tahansa

Wiikon vanha: Grim Fandango