Pelaajat paholaisen pauloissa – piru kiinnostaa Xbox Live -latailijoita
Devil May Cry 4 osoittautui juuri niin kiinnostavaksi peliksi kuin ennakkoon odoteltiinkin, ainakin mikäli Capcomin sisäisiin tilastoihin on luottaminen. Niiden mukaan pelin demo on nimittäin käynyt hyvin kaupaksi.
Capcomin peliblogi tietää kertoa, että Devil May Cry 4:n Xbox Live Marketplace -demo löysi kohdeyleisönsä pirullisella tehokkuudella. Viime lauantaihin mennessä demo oli nimittäin imuroitu yli miljoona kertaa. Kyseessä on paitsi hiljaisen alkuvuoden ensimmäinen miljoonan latauksen rajapyykin ylittänyt demo, myös yksi nopeimmin miljoonaan ehtineistä kohteista. Capcom ei tosin kerro tarkalleen, kuinka korkealle demo tuolla listalla sijoittuu.
Capcomilla toivotaan varmasti kädet ristissä, että sinänsä kehnon demon lataajat päättävät ostaa myös pelin, sillä kuten toissaviikolla uutisoimme, firma toivoo pelille miltei kahden miljoonan kappaleen maailmanlaajuisia myyntejä. Paremmin pelin ominaisuuksia esittelevä demo olisi kenties auttanut, mutta tämäkin tuntuu kelpaavan.
PlayStation Networkin tilastoista ei ollut puhetta, joten voimme vain arvailla, miten hyvin peli on Sonyn mustalla laatikolla pärjännyt. Joka tapauksessa Capcomin päätös siirtää pelinsä molemmille alustoille tuntuu kannattavan.
Lue lisää eDomesta
Mikä paholaista itkettää? Devil May Cry 4:n demo julkaistiin
Sony-fanipojat pillastuivat Capcomille
Mega-annos Devil May Cry 4 -kuvia