Uusimmat

Suuret elokuvastudiot syöksyvät pelimarkkinoille

27.07.2008 16:00 Jouni Mäki-Panula

Amerikkalaiset elokuvajätit Paramount Pictures ja Universal Studios aloittavat uuden aluevaltauksen. Studiot julkistivat rynnistyksensä kohti pelimarkkinoita paljastamalla ensimmäiset pelinsä. Yllättäen tarjolla on lisenssitavaraa.

Aivan alkajaisiksi Paramount julkaisee yhteistyössä Legacy Interactiven kanssa elokuviin perustuvat pelit Clueless, Mean Girls ja Pretty in Pink. Vielä ennen vuodenvaihdetta julkaistava pelikolmikko on suunnattu casual-henkisille pelaajille, joista tavoiteltavana kohderyhmänä Paramountin taholta mainitaan etenkin naispelaajat.

Ensi vuonna Paramountin suunnitelmissa on jo kalliimpien konsolipelien julkaiseminen.

Universalin tavoitteena on puolestaan toteuttaa itsenäisesti yhtiön omiin elokuviin ja tv-sarjoihin perustuvia pelejä. Ensimmäisenä on vuorossa Wanted, joka ilmestyy PC:lle, Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle vuodenvaihteen tienoilla.

Universalin pelijulkaisijana toimii kilpaileva elokuvastudio Warner Bros, sillä Universalilla ei ole resursseja videopelien jakeluun ja markkinointiin ainakaan vielä. Universal Studios on aiemminkin yrittänyt päästä mukaan pelibisnekseen. Yritys päättyi kuitenkin vuonna 2000, kun Universal Interactive myytiin Vivendi Gamesille.

Lisää aiheesta

Uusi Hollywood-pelikustantaja keskittyy lisenssehin

Legendaarinen Hollywood-hörhö ryhtyi Saints Row 2 -maskotiksi

Hollywood-herkku Kristen Bell tähdittää Assassin’s Creediä

Leisure Suit Larry seikkailee seuraavaksi Hollywoodissa

Lue myös

Kaksi PC-peliä, kaksi eri maailmaa

MSX Info Update 2008 tuo mestarisäätäjät Suomeen

Wipeout HD sai lisää ominaisuuksia mutta ei ilmestymispäivää