Aloita viikkosi kiehtovien ilmaispelien parissa
Ilmaisista peleistä ja aivonystyröiden treenauksesta pitäville on nyt tarjolla ilouutisia, sillä esittelen viikon aluksi kaksi genren mainiota edustajaa. Tarjolla on ajan kanssa leikkivää tasohyppelyä, sekä klassista point & click -seikkailua hillittömän hauskalla huumorilla höystettynä.
Aloitamme katsauksemme suomalaisvaikutteisella, Eli Piilosen tekemällä, Flash-pelillä. The Company of Myself on ammentanut vaikutteita Braidin ohella myös uudesta Ratchet & Clank -pelistä, tai oikeammin sen Clank-osioista. Pelin ideana on selvittää lyhyitä tasohyppelykenttiä nauhoittamalla omia toimiaan ja sitten toistamalla niitä, jolloin varjokloonit painavat nappuloita, auttavat hyppelyssä ja niin edelleen. Hauska peli.
Linkki: The Company of Myself
Toinen pelimme onkin sen verran wanha, että innokkaimmat Internet-soturit saanevat aivohalvauksen pelkästään sen nimen näkemisestä, mutta hällä väliä. Brittiläinen Ben There, Dan That on mainio esimerkki siitä, miten vähällä voi saada aikaan paljon, jos osaa. Graafisesti vaatimaton, mutta kirjoitukseltaan suorastaan ratkiriemukas seikkailupeli tekee kunniaa vanhoille Lucasarts-klassikoille ja nauratti ainakin minua aivan hillittömästi.
Pelille on olemassa myös vielä parempi jatko-osa, jossa kaksikko palaa ajassa taaksepäin korjaamaan virheitään: ykkösosassa kun he onnistuivat muuttamaan ajan kulkua niin, ettei vaatehenkaria ikinä keksitty ja tästä johtuen natsihirmuliskot valtasivat maan. Älkää kysykö, mutta pelatkaa.
Linkki: Ben There, Dan That.
Linkki: Time Gentlemen Please! Steamissa
Lisää aiheesta
Lataa ilmainen rekkapeli, rupea rekkakuskiksi
Autoilevat karhut tarjoavat viikonlopun komediapläjäyksen