Legendaarinen Zelda-sarjakuva saa uusintapainoksen yli 20 vuoden jälkeen
Pelisarjakuvat eivät ole mikään suunnaton juttu, ainakaan täällä Suomessa. Mutta moni meistä muistelee varmasti yhä lämmöllä nuoruutemme Nintendo-sarjiksia. Yhtä niistä ei tarvitse kohta enää muistella, koska se tekee comebackin.
80- ja 90-luvuilla elelleet ja Nintendon lehtiä lukeneet muistavat varmasti lehdissä julkaistut sarjakuvat, joissa tutustuttiin Nintendon pelien maailmoihin ja hahmoihin vähän paremmin.
Eräs pidetyimmistä on tiettävästi ollut eeppinen tarina, jossa kerrottiin 16-bittisen The Legend of Zelda: A Link to the Pastin tarina sarjismuodossa. Historia oli sen jo nielaissut kitaansa, mutta VIZ Median tuore tweet kiskaisee sen taas eteemme. Sarjisfirma kun aikoo painaa Zelda-sarjakuvat uudelleen komeaan keräilyversioon.
Ei sinänsä ihme, että näin tehdään, sillä Zelda on suosittu juttu. Viime vuonna julkaistu taidekirja esimerkiksi oli viime vuoden myydyimpiä sarjakuva-aiheisia projekteja, joten VIZillä ollaan taidettu ynnäillä, että Zelda-sarjiksella voisi tehdä vähän rahaa.
Sitä odotellessa! Ja jos ei malta odottaa, voi aina vilkaista vähän ennakkoa netistä, sillä sieltähän se siistimätön ja vanhempi versio löytyy…
Lähde: Twitter