Uusimmat

Sonyn entinen tähtidevaaja irtisanoi puolet väestään

17.12.2008 13:00 Jukka O. Kauppinen

PlayStation 3:n alkuvaiheen hypetetyimpiin teoksiin lukeutuneen Lairin tehnyt Factor 5 on ollut enemmän tai vähemmän virallisten tietojen mukaan finanssimyrskyn keskipisteessä. Huhut ja arvelut saivat vauhtia erään työntekijän blogipostauksesta ja varmistuivat nyt, kun studio irtisanoi puolet työvoimastaan.

Etenkin Lairin (PS3) ja Rogue Squadronien (N64, PC, GameCube) tekijänä tunnettu firma on jumissa, koska firma menetti tärkeän julkaisijan kriittisellä hetkellä. Tulos on nyt nähtävissä: puolet porukasta eli 38 tyyppiä pihalle, lopuillekin palkanalennuksia. Palkanalennukset lienevät lähinnä teoreettisia, sillä nimettömän lähteen mukaan palkkoja maksettiin viimeksi lokakuussa.

Factor 5 oli ilmeisesti nojautunut liikaakin leffalisenssipelejä suoltavan Brash Entertainmentin kanssa, jonka konkurssi uutisoitiin eDomessakin marraskuussa.

Lopulta sijoittajat eivät myöntäneet lisärahoitusta Brashille, vaikka viime vuonna herui vielä 400 miljoonan dollarin potti. Näin ollen firmalta yksinkertaisesti loppuivat rahat.

Brashin tuho ei paljoa eDomen lukijoitakaan kyynelehdittänyt:

Oikeesti? Leffalisenssipelejä tuottava firma? Tulee mieleen joku pahan ruumiillistuma, näin kun en parempaakaan kuvaa keksinyt.  (Quiwi)

Lähteet: Source: Factor 5 Cuts 37Brash Entertainment Collapse Means No Pay For Factor 5 Staff

Lue myös

Arvostelu: SingStar Vol. 3 (PS3)

Arvostelu: Sonic Chronicles: The Dark Brotherhood (DS)

PlayStation 2:n SingStarit toimivat nyt myös PlayStation 3:lla

Poika ampui vanhempansa videopelin takia

Syväanalyysi tekstiseikkailujen historiasta