Uusimmat

Analyytikko: PC-pelaaminen ajoi ohi konsoleista

26.04.2014 12:00 Juho Anttila

Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun aika moni oli valmis julistamaan PC-koneiden kuolemaa, ainakin pelikäytössä. Piratismi söi markkinoita ja julkaisijat suuntasivat paukkunsa mieluummin konsoleille. Vanha sotaratsu ei kuitenkaan ole joutunut teuraalle, päin vastoin.

Analyysitalo DFC Intelligencen David Cole kertoo, että PC-pelejä pelataan maailmanlaajuisesti nyt enemmän kuin konsolipelejä. Tämä siitä huolimatta, että uusien konsolien julkaisu heilauttaa vaakaa väkisinkin päinvastaiseen suuntaan.

Colen mukaan kovan luokan pelaajat omistavat usein sekä pelikelpoisen PC:n että pelikonsoleita. Kun muutama vuosi sitten konsolit hallitsivat ja PC löytyi pienemmältä osalta pelaajista, on tilanne nyt kääntynyt toisin päin. Aiemmin DFC ennusti käänteen tapahtuvan ensi vuonna, mutta nyt tilanne näyttää pyörähtäneen PC:n hyväksi jo selvästi aiemmin.

Tilastot näyttävät myös, että lords management -tyylisillä peleillä on vahva vaikutus tilanteeseen. League of Legends ja Dota 2 keräävät pelaajia hurjasti, mutta myös muun tyyppiset ilmaispelit kelpaavat pelaajille. Maksumalli ei ole vielä kunnolla levinnyt konsoleille, mutta tämäkin tilanne on jo muuttumassa.

Tulevaisuudessa tilanne muuttuu vaikeammin mitattavaksi, kun Hearthstonen kaltaiset monialustajulkaisut hämärtävät rajanvetoa PC-pelaamisen ja mobiilipelaamisen välillä. Kun samaa peliä voi pelata niin konsolilla, tabletilla kuin PC:lläkin, on jatkossa vaikea määritellä, koska kyse on PC-pelaamisesta ja koska jostain muusta.

Lähde: PCR-online

Lisää aiheesta

Voiko pelikonsolin hinnalla rakentaa uskottavan peli-PC:n?

PC Gaming Master Racen edustajat etsivät ylivoimaisia PC-pelejä

PC on pelikehittäjien keskuudessa next gen -konsoleita suositumpi