Uusimmat

Pedro Pascal kertoi, miksi ei ole katsonut The Last of Usin viimeistä jaksoa vieläkään

Kuva: © HBO Max

15.06.2023 14:05 Muropaketin toimitus

Kaikki rakastavat HBO Maxin The Last of Us -sarjaa – niin myös sen toista pääosaa esittävä Pedro Pascal.

The Last of Us -sarjan toista pääosaa esittävä Pedro Pascal paljastaa Varietyn haastattelussa, ettei ole edelleenkään katsonut hittisarjan viimeistä jaksoa. Syynä ei ole se, ettei näyttelijä pitäisi tekemästään – päinvastoin.

“Katsoin sen siihen [viimeiseen jaksoon] saakka. En ole aiemmin tehnyt mitään noin pitkään, joten kiintymykseni tuohon kokemukseen tuntui jännältä. Olen kaveri, joka lähestyy viittäkymmentä ja sain tuntea sellaisen viattoman, puolivihaisen, emotionaalisen kiintymyksen kokemukseen, joka on nyt ohi. Se jatkuu kyllä, mutta koskaan ei tule enää toista kertaa, jolloin tapaisin Bellan [Ramsey] ensimmäistä kertaa, tai työskentelisin Craigin [Mazin] tai koko työryhmän kanssa…”, hän kertoo.

Pascal kuvaakin tunnetta “rakastumiseksi, joka sattuu liikaa”.

Pascal palaa rooliinsa The Last of Usin kakkoskaudella, jota voidaan mahdollisesti odotella HBO Maxille vuonna 2025 – mikäli käsikirjoittajien lakko ei myöhästytä sitä liikaa.

LUE MYÖS: Arvostelu | The Last of Us on upea HBO Max -sarja, jolle jää odottamaan jatkoa kauhulla