Totuus GTA 6:n myöhästymisestä ei selviä vielä kuukausiin, linjasi Rockstarin entinen kehittäjä
Grand Theft Auto 6 on tekeillä ja julkaisu häämöttää jo horisontissa.
Grand Theft Auto 6:n on tarkoitus tulla saataville ensi vuonna, mutta pelin mahdollisesta myöhästymisestä on liian aikaista puhua.
Näin väittää Rockstarilla aiemmin kehittäjänä toiminut Obbe Verjemi, joka on aiemmin työskennellyt esimerkiksi GTA 3:n, Vice Cityn ja San Andreasin parissa teknisenä ohjaajana.
Aiheesta on uutisoinut The Gamer.
“Päätös GTA 4:n myöhästymisestä tehtiin noin neljä kuukautta ennen alkuperästä julkaisupäivämäärää. Ennen sitä on hyvin vaikea tehdä päätöstä. [Rockstar] ei mitä luultavimmin ole ennen ensi toukokuuta siinä asemassa, julkaistaanko peli vuonna 2025”, Vermeij on selittänyt X-viestipalvelussa.
Hän on jatkanut kertomalla, että GTA 6 tulee myymään kymmenisen vuoden ajan, eikä sillä ole mitään mainittavaa kilpailijaa.
“Peliä ei julkaista, kunnes Rockstar on 100-prosenttisen tyytyväinen siihen. Eikä sillä ole mitään väliä, mitä trailerissa on kerrottu. Minulla ei ole mitään sisäpiirin tietoja. En ole puhunut kenellekään”, Vermeij tähdensi.
The decision to delay gtaIV was made 4 months or so before the original release date. Any further and it’s hard to make the call. R* is probably not in a position to determine whether they will hit 2025 until May-ish.
Also:
GtaVI will sell for 10+ years and there is no…— Obbe Vermeij (@ObbeVermeij) September 14, 2024