Uusimmat

Vuoden 2016 Ghostbustersin ohjaaja syyttää Donald Trumpia elokuvan floppaamisesta

Kuva: © Disney

30.09.2024 10:45 Muropaketin toimitus

Donald Trumpin lietsoma naisviha sai nettimölisijät ääneen.

Ohjaaja Paul Feig promoaa The Guardianin haastattelussa Prime Videossa elokuussa ensi-iltansa saanutta Jackpot!-toimintakomediaansa, jonka pääosissa nähdään Awkwafina ja John Cena.

Feig muistelee myös vuoden 2016 Ghostbusters-uusintaversionsa kohtaamaa suoraa vihaa, joka johtui lähinnä vain siitä, että elokuvan pääosissa nähtiin naisnelikko Melissa McCarthy, Kristen Wiig, Kate McKinnon ja Leslie Jones. Ohjaajan mukaan yhtenä vihanlietsojista toimi Donald Trump.

”Poliittinen ilmapiiri oli silloin todella kummallinen Hillary Clintonin ollessa presidenttiehdokkaana. Useat jäbät halusivat haastaa riitaa. Tsekkasin Twitteriä saadessani paskamyrskyn niskaani, ja katsoin tarkemmin keitä ne ihmiset oikein olivat. Melkoinen määrä leffaa näkemättä vihaavista oli Trumpin kannattajia, joka raivosi esimerkiksi: ”Ne tekevät Indiana Jonesin ilman Harrison Fordia! Ei niin voi tehdä. Ja nyt he tekevät Ghostbustersin, jossa nähdään vain naisia! Mitä täällä tapahtuu?””

”Kaikki menivät vittu aivan sekaisin. Leffa muuttui poliittiseksi kannanotoksi. Ikään kuin jos olit naisten puolella, niin menit katsomaan elokuvan. Mutta jos et ollut, niin… Minusta se oli aivan toissijaista, että elokuvan pääosissa nähtiin naisia, mutta toisin kävi.”