Uusimmat

Suosittu Pentulive alkaa taas Yle Areenassa – tämän vuoden koirarotu paljastettiin

01.10.2024 09:45 Muropaketin toimitus
Pentulive

Kuva: © Mira Gartz / Shutterstock / Yle

Yle Areenassa pääsee taas ihastelemaan koiranpentujen ensiaskelia tänä syksynä.

”Pentuliven tuleva emo on bordercollie, joka taitaa sekä agilityradat että tottelevaisuuskilpailut”, kerrotaan Ylen tiedotteessa, joka jatkuu:

”Älykäs ja oppivainen – näin bordercolliesta väitetään, mutta millaiseksi todellisuus paljastuu Ylen Pentulivessä, kun siinä seurataan pentujen edesottamuksia syntymästä luovutusikään asti? Ylen Pentulive suo ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä pentujen syntymä ja seurata niiden kasvua kahdeksan viikon ajan kuuroista ja sokeista pötkylöistä luovutusikäisiksi riiviöiksi.”

Pentuliven käynnistyy Yle Areenassa perjantaina 25. lokakuuta ja jatkuu melkein jouluun asti. Yle Areenassa seurattavan livelähetyksen lisäksi katsojat pääsevät ehdottamaan erilaisia tapahtumia pentulaatikkoon ja saavat tuoretta tietoa suoraan koiratutkijoilta. Myös Pentuliven chat on taas käytössä.

Uutta kautta odotellessa Areenasta voi katsoa parhaita paloja vuosien 2021-2023 Pentulive-lähetyksistä.