Daniel Day-Lewis palaa näyttelemään – kiitokset voi osoittaa There Will Be Blood -tähden pojalle
Vuonna 2017 eläkkeelle jäänyt Daniel Day-Lewis tekee paluun yhdessä poikansa kanssa käsikirjoittamassa elokuvassa.
Huhut pitivät paikkansa ja Daniel Day-Lewis palaa näyttelemään. Vuonna 2017 Phantom Thread -elokuvan jälkeen eläkkeelle jäänyt Day-Lewis tekee yhteistyötä kuvataiteilijana tunnetun poikansa Ronan Day-Lewisin kanssa.
Focus Featuresin ja Plan B:n The Independent -lehdelle lähettämän tiedotteen mukaan Ronan Day-Lewis ohjaa Anemone-nimisen elokuvan, jonka käsikirjoituksesta hän vastaa yhdessä isänsä kanssa.
Kolme kertaa parhaan miespääosanesittäjän Oscar-palkinnon voittaneen Daniel Day-Lewisin lisäksi leffaa tähdittävät Sean Bean, Samantha Morton, Samuel Bottomley ja Safia Oakley-Green.
Elokuvan lyhyt synopsis kertoo vapaasti suomennettuna seuraavaa:
”Anemone tutkii isien, poikien ja veljesten monimutkaista suhdetta, sekä perhesuhteiden dynamiikkaa.”
Elokuvan kuvaukset ovat käynnissä Manchesterissa, mutta sen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.
Anemone ei ole ensimmäinen kerta kun Day-Lewis tekee yhteistyötä perheenjäsentensä kanssa. Hän esitti pääosaa vaimonsa Rebecca Millerin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa turhan vähälle huomiolle jääneessä vuoden 2005 The Ballad of Jack and Rose -elokuvassa.