Uusimmat

Microsoft antoi kenkää modatuille Xboxeille

18.05.2007 11:09 Miikka Lehtonen

Piraattien ja pelitalojen ikuinen taistelu jatkuu jälleen, sillä Microsoft on juuri lukinnut pinon modattuja Xbox 360 -konsoleita Xbox Livestä.

Tarina sai alkunsa jo viime vuonna, kun nokkelat piraatit keksivät, että Xbox 360:n DVD-aseman firmwaren voi enemmän tai vähemmän helposti päivittää versioon, joka sallii piraattipelien pelaamisen. Monet tosin pelkäsivät, että Microsoft kehittäisi tunnistusmenetelmän, jolla kyseiset konsolit blokattaisiin Xbox Live -palvelusta ja näinhän siinä lopulta kävi.

Kuvan kaltainen ilmoitus odotti modattujen boksien omistajia, kun nämä yrittivät logata Halo 3:n betan alkamisen jälkeen verkkoon. Microsoft itse perustelee päätöstä huijauksen ja huijarien pysäyttämisellä. Potkut verkosta ovat pysyvät, eikä takaisin ole asiaa ilman uuden konsolin hankintaa.

Aiemmin modpiirien ja muiden kyseenalaisten laitteiden käyttöä on perusteltu halulla pyörittää kotikutoisia ohjelmia, mediasoittimia ja muita hyödyllisiä juttuja. Tällä kertaa tästä ei kuitenkaan ole kyse, sillä kustomoidut ohjelmistoversiot on suunniteltu ainoastaan piraattipelien pyörittämiseen.

Eihän saga toki tähän lopu, sillä lienee vain ajan kysymys, ennen kuin piraatit päivittävät ohjelmistonsa ja kiertävät blokkauksen. Sitten odotellaankin taas Microsoftin vastaiskua, jotta loppumaton kierre pääsisi taas pyörähtämään.

Onko oma Xbox 360:si modattu?

Katso tilanne vastaamatta