Danny McBride kertoo Alien: Covenant -elokuvan juonesta: ”Etsimme uutta asuinplaneettaa”
Erikoistehosteet on suurimmaksi osaksi toteutettu ilman tietokoneita.
Koomikkona parhaiten tunnettu näyttelijä Danny McBride (Eastbound & Down, Your Highness) kertoo Rolling Stonen tuoreessa haastattelussa Ridley Scottin ohjaaman Alien: Covenant -elokuvan kuvauksista ja fiiliksistä.
– Esitän Covenant-nimisen avaruusaluksen kapteenia ja pomoa, jonka tehtävänä on etsiä uutta asuinkelpoista planeettaa, McBride paljastaa.
Hän kertoo myös olleensa yllättynyt, etteivät kuvaukset olleetkaan pelkää green screenin edessä näyttelemistä.
– Minulla ei ollut aavistustakaan, että suurin osa efekteistä on oikeita, vanhan koulukunnan erikoistehosteita. Kun juoksin pakoon Alienia, niin perässäni kirmasi oikeasti jannu avaruusoliopuvussa. Tässä ei tarvinnut käyttää mielikuvitustaan, lavasteet olivat uskomatton hienoja, hän jatkaa.
Vuonna 2017 julkaistavan elokuvan pääosissa nähdään Prometheuksesta tutut Noomi Rapace ja Michael Fassbender David. Heidän ja McBriden lisäksi mukana ovat Katherine Waterston (Inherent Vice), Demián Bichir (The Hateful Eight), Jussie Smolett (Empire), Amy Seimetz (Upstream Color), Carmen Ejogo (Selma), Callie Hernandez (Machete Kills) ja Billy Crudup (Watchmen).
Lähde: Rolling Stone